Että, kun muut juoksee alennusmyynneissä niin mie juoksen kans! Mutta kirppareilla.
Olisi ollut toisella kirpparilla yksi paita, jonka olisin halunnut - ei ollut hintaa.
Olisi ollut 4e yhdet kengät, jotka olisin halunnut - ei ollut toista kenkää.
Olisi ollut kirja, jonka olisin ehkä halunnut - mutta en maksa pokkariversiosta niin paljoa.
Mutta toiselta kirpparilta (Emmaukselta!), jossa oli -50% löysin tavaraa sitten melkein 8e edestä.
Mukaan lähti:
*Paita - 0,5e - tekstin takia.
*Paita - 0.5e - taidan antaa suoraan eteenpäin
*Pinssejä - 0.20e/kpl - Kaverille 2 lahjaksi, itselle yksi
*Pikku-Myy-heijastin - 0.40e
*Andrew W.K - I get wet cd 0.5e
*Dr Bombay - Rice & curry cd 0.5e
*Oranssi kangas verhoksi tai sohvan päälliseksi - 0.9e
*Punainen laukku - 1.5e
*Valokuvakehykset - 0.5e - pinkit tuitui, voin taiteilla jonkun lahjan näihin sitten!
*Pikku pussukka - 0.25e
*IHANA, IHANA, IHANA FARKKULIIVI! 1e!
En mie kai muuta tänään ostanut. Öhhöm. En sitten kertonut edellisessä postauksessa ostaneeni Wheatuksen levyn sekä nappeja. Mainittakoon, että kynsilakka oli juuri hintansa veroinen, mutta kuitenkin parempi kuin odotin!
Loppukevennys tulee naamakirjassakin jo jaetulla todella loistavalla tarinalla joukkoliikenteen käytöstäni:
Aloitin reissun menemällä väärälle bussipysäkille. Kun löysin itseni turvallisesti junaan, jäin pois Tikkurilassa vaikka Käpylään oli matka. Ei muuta kuin samaa junaa venailemaan. Junassa tajusin, että en oo ottanu aamulääkkeitä. Käpylässä löysin itseni oikeaan bussiin, mutta väärään suuntaan. Sight seeing time! Selviydyin kirpparin kautta siskon luokse kahville ennen pimeän tuloa ja sieltä jopa Korsoon asti turvallisesti. Korsossa hyppäsin oikeaan bussiin, mutta väärään suuntaan. Odottelin hevonperseessä sitä samaa bussia sitten. Loogisesti jäin sitten Korsossa pois, koska eihän sitä tajunnut, että se bussi olisi ehkä nyt mennyt sitten oikeaan suuntaan. Tästä seurasi venailua. NYT oon kotona turvallisesti! Huomenna suuntana Leppävaara...
Ei sillä, että olisi kyrpinyt olla opiskelija jo tuossa viimeksi, kun täällä päin enemmän pyörin. Kun tajusin, etten tosiaan sitä opiskelija-alennusta saa tuohon matkakorttiin vaan, jos haluan matkustaa, matkustan sitten pk-seudulla täydellä hinnalla. Ei se mitään, onhan sitä ylimääräistä rahaa. Nyt tässä sitten tein sen virheen, että laskin hintalaskurilla hommat päin hevilettiä ja kaksi viikkoa seutua olikin sen 20e kalliimpi kuin olin budjetoinut - koska en tosiaan enää olekaan kirjoilla Vantaalla vaan jossain ihan muualla. Mainittakoon sekin, että en meinannut saada sitäkään ladattua, koska ne henkkarit on tosiaan siellä Kummussa ja niitä henkkareita vaaditaan yli 50e ostoksissa, jos haluaa kortilla maksaa. Kela-kortti kelpasi, onneksi. Että loppuloman aion asua seutulinjan busseissa - koko rahan edestä.
Toisaaltahan tämä on vain kohtalon ivaa, koska jos ei ole rahaa niin ei ehkä tule mitään tehtyäkään vaan tulee istuttua jopa koneella tekemässä kouluhommia. Koska se on ilmaista! Suunnittelin kyllä, että suuntaisin johonkin kahvilaan kannettavani kanssa ja rääpisin sen reflectiven ekan version kokoon. Jäi mun tilille sentään sen verran rahaa loppuvuodeksi, että kahvia saisi sen verran. Tai teetä.
MUTTA kaikesta tästä huolimatta kävin sitten kuitenki törsäilemässä. Apteekissa kivasti kävin sydänlääkkeitä hakemassa - meni sinne vähän päälle 8e, hyi minua. Ja halusin tutustua Korson kirppikselle, joten lopputulos perusteluineen:
*Roald Dahl - Jaakko ja jättipersikka-kirja 5e - Dahlin kirjoja ei löydy kirppareilta eikä ale-koreista (ainakaan mie en löydä), vain täysihintaisena, siksi tämä on oikeastaan löytö kirjahyllyyn!
*Paita 0,5e - tästä halusin vain sen tekstin, joka siinä oli, että saan leikattua sen irti ja lätkittyä muualle
*Toppi - punainen mustilla pilkuilla 0,5e - Oli kivaa kangasta, jonka ajattelin, että voi käyttää johonkin muuhun, jos on huonon kokoinen. Oli se ihan käyttökelpoinen, mutta saattaa siitä siltikin tulla tyyny tai kassi
*Toppi - musta kuvilla 1e - ajattelinpahan kokeilla jotain uutta... Ihan kiva kategoriaan menee, mutta toisaalta mun mustat topit hajoaa kuitenkin käteen ensi vuoden aikana, että ei kai niitä voi liikaakaan olla... (huoletonta viheltelyä kuuluu jostain nyt)
*Musta kynsilakka 1,20e - varmastikin huonolaatuinen, mutta unohdin kynsilakankin Kumpuun! Ja multa puuttuu musta kynsilakka, joten...
*Tarroja 0,80e/setti - ...tarrat on kivoja...
Siellä olis kyllä ollut verhotkin, mutta niille olis tullu yhteishintaa 16e, joten ei kiitos. Verhoiksi ei ehkä kauhean pahanhintaiset, mutta mun lompakolle kyllä. Mulla ei oo vieläkään kämpässä verhoja...
Mutta mitä tarvitsisin oikeasti on ensinnäkin maksaa Hannalle miun talvitakki ja sitten hankkia hiusväri ja uusi iso kattila, koska vanha on hajalla. Ulkoisen kovonkin tarttisin.
Mutta ilouutisina voin kertoa, että päädyin siihen, että jos ei irtoa Scrabblea halvalla, niin teen sellaisen itse. Niin eiköhän miulle pistänyt yksi ihana ihminen viestiä, että täällä on nurkissa pölyttymässä, hae pois! ARVATKAA OLENKO ONNELLISIN!?
Menenpäs tästä testailemaan uutta kynsilakkaani ja juovun kahvista. Illalla suuntana vielä Helsinki ja ystäväiseni Mikko. Ah, ei oo tullu sitäkään heppua nähtyä piiiiiiiiitkäääääään aikaan! Jippii!
PS. Joko kirosin sitä, että vuosi voisi oikeasti loppua? Vatsataudinkin oon tässä ehtinyt nimittäin sairastaa... Että tee tässä nyt sitten mitään kouluhommia, kun koko syksy on ollut tällainen. Ihanaa.
Sieltä se tulla jolkotti ja täällä etelässäkin on pakkasta muutama aste. Lunta ei ole ja tulevaisuudessa siintää kesäkelit (+8 luvattu muunmuassa). Voinpahan nauttia siitä sitten ajattelemalla, että tutorimme Viivi olisi onnellinen täällä etelän lämmössä. Hah!
Mutta pakkaseen taidan itse lähteä köpöttelemään kohta, koska silmät eivät pysy auki ja suunnittelin tänään - näin joulupäivän kunniaksi - kirjoitella tiivistelmän historiaosuudesta loppuun reflective projectia varten. Kuitenkin tässä enää viikko ekan version dead lineen.
Puhutaan sitten siitä joulusta. On tullut syötyä, mutta ei ole ähkyä. Jokin on vialla! Parsa- ja kukkakaalimuussin kanssa on tullut mutustettua kinkkua, lohihyytelöä (ihan parhautta) ja kylmäsavukirjolohta. Myös graavilohta. Siinäpä kaikki mitä on oikeaa ruokaa syönyt. Manteleita ja rusinoita ja suklaata tietenkin! Hah haa!
Lahjoja sain ihan liikaa, millähän mie roudaan ne kaikki takaisin kumpuun!? No ei niitä onneksi tarvitse kerralla viedä, hähä. Tuli 2 purkkia pikakahvia, 3 pakettia kahvia, kaverilta aivan ihana kaulakoru ihanassa peltirasiassa (suklaan kera) sekä keittiöpyyhkeitä, siskolta itse tehtyä sitä ja tätä ja tuota (villasukat, patalappu, taulu, joulukoristepallo...), jonka lisäksi kaikkea millä voin tuunailla vaatteita! Ompelulankaa ja nappeja (RAKASTAN!!!!) ja helmiä. Himottaisi hirveästi hankkia ompelukone ja opetella sitä käyttämään! Koska himottaisi hirveästi koko ensi vuosi viettää niin, ettei osta ollenkaan uusia vaatteita (siis uusia uusia, kirpparilta saa käydä metsästämässä ja toki sukat sekä alusvaatteet saa ostaa uusina, koska... noh tarviiko edes perustella!). Mmmm... Sitä vähentäisi siinä sivussa ehkä koneella oloakin sitten. Mutta nyt eksyin aiheesta! Halusin vielä kertoa, että sain myös punaisen Taika-mukin ja ööö... mitähän muuta. Kivan vihreän korin ja sellaista! Ihanaa, ihanaa!
Eniten olen kateellinen parille kaverille, jotka saivat tennarivillasukat. Ah! Kai mä periaatteessa osaisin tehdä sellaiset itsekin, muttakun... mie haluan, että joku tekisi minulle. Snif!
Meidän koira oli oikein innoissaan äitin saamasta kynttilästä. Söi sitä oikein innoissaan! (ÖHHÖM!!!)
Harkitsen kyllä siltikin tässä, että hommaisin itselleni sen Scrabblen joululahjaksi. Mmm.
Mutta nyt lähden metsästämään tästä kynää ja paperia ja saksia ja liimaa ja askartelujuttuja ja sellaisia, että voisin kirjoittaa kirjeen Puolaan. Postimerkkejä ei tullut joululahjaksi vaikka toivoin. Snif!
Ainiin, oonhan mie tässä käynyt jo tutustumassa lähimaastoon. Rekolassa käytiin sellaisessa baarissa kuin Villapakka ja oli muuten hieno mesta. Join siellä ihan törkeän hyvän siiderin - Green Goblin - jonka sietikin olla hyvä, koska oli niin kallis (7,5e)! Korsoonkin löysin täältä jo. Hah. Mutta on se hiukan hankalaa tää elämä, koska joku unohti henkkarinsa Outokumpuun...
Lomalla tiedossa käynti kierrätyskeskuksessa ja ihmisten näkemistä! Syömistä ja koomaamista ja reflective projectia...
Nyt sen kirjeen kimppuun!
PS. Jos en kertonut jo niin ainakin IS eka versio on palautettu ajallaan saatekirjeen kera ja presentaatio on läpäisty, ainakin käsittääkseni. Turhapa sieltä on mitään hirveän hyviä pisteitä odottaa, mutta onpahan alta pois se! :)
Starting with IS first draft. Written 10 pages in 4 hours. Taking another look, finding out there's no sense in anything. Need to find a point. Not finding it. Taking it apart. The amount of pages slowly goes down. 6 pages left, 4 pages left... starting the whole thing again and getting to page 2. Gettin tired, getting fever, fighting with stomach pain. Trying to function with brains which are not working. At all. Giving up.
Well, I still have the one version with the 10 pages to show when the dead line arrives... Erhm. And I missed my mocks because I wasn't able to travel back to Kumpu on time. If my health is going to be like this the whole week, I'm gonna be screwed with my presentation. Oh well... At least I can breathe for a while after the presentation and just be sick again. Today I'm missing a meeting with the short film group. Yippee! As you can see, everything is going JUST FINE. I'm so ready to just give up. I'm so TIRED and I can't think with this shitty brain of mine. AARGH! Plus my laptop has a problem. Thank you, my newly wed. (Fuck you)
But hey, here are my top tips concerning IB:
1. I bought 4 boxes of chocolate. One box for every work. Because the boxes have two layers, there's one layer to eat while making and one for the 'I'm a winner'-feeling.
2. Listening to 'hiphoppii englantii' by Paleface to get the language right.
3. Listening to Hot Chelle Rae's 'Tonight Tonight' because the part 'LA LA LA, WHATEVER, LA LA LA, IT DOESN'T MATTER' takes the stress of.
And that's about it, I think. Anyway, I'm screwed and feeling under the weather. Just waiting for this year to end because next year just HAS to be a better one. Other wise I don't know what I'm gonna do.
But I do know what I'm gonna do now. I'm gonna go to sleep because my body stops functioning at 10 o'clock and I sleep for three hours. After that I might be able to function for a while if it doesn't concern my brains.
Tomorrow I need to try to get back to Kumpu. Yikes, it's so not gonna work. At least today has been a lot worse than yesterday. Maybe if I dont eat today...?
Enjoy the little things inside your four wall jail
'Me' tarkoittaa tässä yhteydessä minua itseäni - tietenkin - sekä ystävääni Jennaa, jota en ole vuoteen nähnyt.
Vuoteen ei ole tullut nähtyä lähinnä miun sairastelujen takia. Ja nyt sitten koko viikon onnesta soikeana odotellut, että JES VIHDOINKIN LAUANTAINA NÄHDÄÄN! Ja mennään kuuntelemaan Raskasta Joulua! Eiköhän Jenna ole nyt sitten kuumeessa.
Vakavasti asiaa pohdiskeltuamme, saavuimme lopputulokseen, että elämä vaan vihaa meitä. Yksinkertaisesti. Tähän ei voi enää olla mitään muuta selitystä. Sitäpaitsi molemmilla on ollut enemmän tai vähemmän ei niin mairitteleva vuosi muutenkin. Ettäpä. Joopajoo.
Mutta tulipahan nyt sit täysin turhaan tultua pk-seudulle (joojoo eihän se periaatteessa turhaa ole, koska eilen kuitenkin näki Eveä ja tuli porukoiden uusi kämppä nähtyä ja sitä rataa), kun olisi näillekin n. 100eurolle ollut muuta käyttöä. Ei tullut sairaalastakaan kuin 200e lasku ja kaiken ihanuuden takia sossu ei tule vastaan tippaakaan.
Nyt sit on oikeesti käyty läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin ihmiset, jotka voisivat edes käyttää tuon/nuo keikkaliput, koska turhauttavaa on se, jos ei sitten edes joku niitä käytä. Itelläkin on aika huono olo, koska tuntuu, että vatsa vammaa ruuan takia ja ainakin väsymys on ihan järkyttävää, koska ei tullut nukuttua oikeastaan ollenkaan viime yönä. Ja senkin ajan minkä horrostin niin makasin lattialla maton päällä nukkuen paskalla tyynyllä varustettuna.
Positiivisesti ajateltuna IB-opinnot sentään edistyy. Vaikka en jaksa nyt yhtään panostaa mocksiin - eikä sillä nyt oo niin paljon väliäkään - niin IS on kutakuinkin valmis. Ainakin se eka versio. Myös ahdistus presentaatiota kohtaan on vähän laantunut, koska katsoin kaikki kolme elokuvaa ja voin kertoa, että kun oli katsonut kaksi kolmesta eikä saanut mitään irti, oli sitä vähän helisemässä. Nyt sitten siitä kolmannesta sai melkein jopa jotain irtikin. Mitään kovin maailmaa mullistavaa ei kyllä tule siitä. Ja mitä tulee sitten siihen lyhäriin niin Jennin, Pussisen ja Hannan kanssa samassa ryhmässä ja mie hoidan yllättäen äänihommat. RP on aika alkutekijöissään, mutta yksi osuus, joka varmaan vie puolet koko hommasta, on kohta kirjoitettu ja tiivistetty. Eli se on ainakin vähän työstetty. Lopputulos kaikkiin töihin taitaa kyllä jäädä suhteellisen surkeaksi.
Kaipa tää kaikki-menee-päin-vittua-vuosi loppuu siinä missä vuosi oikeasti vaihtuu. Paljon hyviäkin asioita tähän on sisältynyt enkä yhtään vähättele sitä miten onnekas oikeasti olen, että elämässäni on sellaisia ihmisiä kuin on. Tällä hetkellä vaan kaikki pienetkin vastoinkäymiset potkii päin näköä potenssiin sata. Hohhoijaa. Kirjoitin muuten ensimmäisen kesätyöhakemuksenkin. HA HA HA.
Silti onnellinen? Silti onnellinen vaikka vitutus on aivan järkyttävä.
Sitä aletaan pikkuhiljaa olemaan voiton puolella taas! Vaikka liian aikaisin varmasti iloitsen. Eli enpäs iloitsekaan vielä. Saas nyt nähdä onko ensi viikolla kunnossa vai ei, kun tähän asti edelleen on tätä, ettei ennen kello kahta pysty mitään tekemään. Ja se aamupala ja aamulääkkeet... YGH! Mikä saavutus, että saa ne alas. Mutta myöhempiä ajankohtia kohden alkaa jo ruokakin maistua enemmän. Se on sentään hyvä merkki. Väsymys on aivan siunaamattoman korkeatasoista. Yöt, tai lähinnä nuo aamut, on siitä mielenkiintoisia, että vaikka olo alkaakin olemaan parempi, silti tuntuu kuin olisi jotenkin huonommassa kunnossa. Voimat on jossain ihan teillä tiettömillä ja on suuri saavutus, ettei kaadu matkalla vessaan. Huh huh. Huh huh.
Mutta osaapahan taas terveenä arvostaa sellaisia pikkujuttuja elämässä kuten sitä, ettei satu koko ajan johonkin, saa nukkua yönsä suhteellisen rauhassa eikä meinaa halkaista päätään jokaisella vessareissulla. Saatika nukahtaa pöntölle joka kerta.
Tässäpä väsyttää ja pitäisi nukkua. Mitä tapahtuu sillä hetkellä, kun laskeudun lepäämään?No alkaa tietenkin pyöriä päässä kaiken maailman MAHDOLLISESTI hyödyllisiä tekstinpätkiä ja ajatuksia liittyen IB-opintoihin. Niin, että ei muuta kuin ylös ja kirjoittamaan. Hohhoijaa...
Nyt oikeasti toivon kivutonta yötä. Jotenkin tuntuu oudolta, että oireet voi päivällä olla aika lailla lamaannuksissa, mutta sitten yöt on yhtä tuskaa. Ääääh... Syöminen on ongelma - iso ongelma ja pitääkin varmaan huomenna metsästää jostain vaaka, että voi taas vähän seurailla miten on tuon painon kanssa käynyt. Se kertoo samalla siitä kuivumisesta nimittäin.
Maanantaina viimeistään taidan suunnata takaisin Tuusniemelle. Siellä voisin sitten vaikka pähkiä vähän IB-juttuja, jos antaa kunto periksi päivässä edes hetkisen. Jees, että saisi jotain tehtyäkin. Itseasiassa ahdistaa paljon vähemmän nuo opinnot kuin mitä oletin tässä tilanteessa tekevän. Varmaan, koska en yksinkertaisesti jaksa stressata siitä, jos tämän terveyden kanssa teen ne päin prinkkalaa. Sitten, jos olisi ollut täysin kunnossa ja kussut kaiken täydellisesti, olisi vituttanut enemmän. Nyt ei ole sitä huolta. Melko ihanaa oikeastaan.
Veikkaan, että presentaatio ainakin menee ihan pyllylleen. Toisaalta en ole ihan varma käykö tuo IS-aihe, jota olen ajatellut, mutta... olkoot. Teen sen silti. RP:n kanssa ajatuksen tasolla on jo tehty tuota suhteellisen paljon, että siinä ei ole oikein muuta kuin pari haastattelua ja kirjoittaa vaan. Sitten, kun niitä portfolio ja leffa-juttuja aletaan tehdä niin... voi tulla kusiset paikat. Heh. Mutta kuten jo totesin - eipähän tarvi stressata niistä, kun on terveys heittänyt häränpyllyä. Siis lähinnä sitä, ettei tarvitse itseltään vaatia paljoa. Jeejee!
Oli kyllä tänään piristävää käydä istumassa pari tuntia (tai no, koomaamassa) kavereiden kanssa. Ihmisten näkeminen se vaan piristää kummasti vaikka ei miusta mitään seurapiirineitosta ollut tällä kertaa havaittavissa.
Nyt yritän saada ajatukset lakkaamaan ja unten maille. Toivoen, että paha olokin menisi ohi ja yö tosiaankin olisi rauhallinen. Huh huh, jännittää melkein.
Viikko sitten perjantainapa pohdiskelin kello aamu neljältä vaivautuisiko sitä soittamaan itselleen ambulanssin vai ei. Kolme tuntia sitä toisaalta pohdiskelin kunnes päädyin soittamaan nettipapalle, että tulee tänne. Siinä kohtaa oli täysin luovuttanut olo kaiken suhteen enkä jaksanut enää ajatella yhtään mitään. On se vaan onni, että sairaudesta tietävä (ja ikävä kyllä myös kärsivä) henkilö sattuu noinkin lähellä asumaan, koska tässä kohtaa olisi melko turha lähteä Kummun kummajaisille soittelemaan ja pyytelemään apua.
Siinäpä sitten soiteltiin terveyasemalle, päivystysaika annettiin klo 12, mutta paikan päälle poukkaroitiin heti. Eikä mennyt edes varttia varmaankaan, kun makoilin odotushuoneessa tipassa, verikokeet otettuna. 12 aikaan oltiinkin jo vakaassa vaaka-asennossa ambulanssissa matkalla Joensuuhun.
Mitäpä ne verikokeetkaan olisivat näyttäneet mitä ei olisi jo tiennyt. Tulehdus päällä ja kaliumit 3.4 (naminami, kaikki alle 4.5 on rytmihäiriövaara miulla) ja tyttö on kuivunu kokoon muutenkin. Osastollehan siitä sitten päädyttiin ja sielläpä 5 vilkasta päivää vietettiin. Voin kertoa, että yhtä helvettiä oli se. Sairaalassa kas, kun tunnetusti ei saa levätä. Puhumattakaan kaikista kivuista ja tutkimuksista ja muusta mukavasta.
Jokatapauksessa keskiviikkona pääsin sitten pois - tai siis kotilomalle. Tänään olisi pitänyt käydä Joensuussa verikokeissa ja osastolla tapaamassa lääkäriä, mutta enpä mie oo toimintakykyinen aamulla. En ennen 12-13 kellonlyömää. Enkä sitten saanut sinne edes soitettua. Että jeejee, jäi sekin sitten välistä. Jos nyt sit romahtaa kunto vkonloppuna niin auta armias sitä vittuilun määrää.
Keskiviikkona sitten huonovointisena lähdin Tuusniemelle, ettei tarvitse ajatella mitään. Ja ai että oli ihanaa vihdoinkin oikeasti NUKKUA välillä! Tiistaina parhautta oli saada rauhottavia suoraan suoneen ja olla 3h tietämättömillä teillä - ekaa kertaa yli kolmeen viikkoon ilman kipuja täysin ja ihan umpiunessa. Voi luoja, että se tuntui hyvälle. Ihan yhtä hyvälle kuin nuo ke-to yön väliset unet, vaikka vessassa saakin kipujen kera aina tunnin välein juosta yöllä. Mutta ah, se tunne, kun siinä välissä oikeasti saa unta!
Torstaina sitten takaisin Kumpuun, koska yritys oli oikeasti päästä sinne Joensuuhun asti. Yö meni ihan kivasti, aamupala harvinaisen kiduttomasti alas, samoin kuin aamulääkkeet. Eipähän ole lähtenyt kilojakaan viime sunnuntaista kuin vain neljä. Hiukan on jännän näköiset kädet tällä ylipainoisella tytöllä. Vois olla, ettei heti osais omistajaansa moni yhdistää.
Nyt vaan sitten haaveilen, että edes yhtään ketään Kummussa kiinnostaisi tulla piristämään minua, vaikka turha siitä on haaveilla. Äh. Olisi niin paljon helpompaa olla Vantaan päässä, koska siellä kaverit on käyny tän läpi jo kerran ja tietää, että oon oikeesti huonossa kunnossa joutuessani sairaalaan tuon sairauden takia, oikeasti heikossa kunnossa, oikeesti siinä kunnossa, että tarviin apua ja tukea ja ihmisiä. Täällä se ymmärrys tuntuu menevän niin, että keskiviikkona - sairaalasta suoraan kouluun laskeutuessani - käyn studiolla sanomassa 'älkää laittako mulle vuoroja ens vkolle' ja silti perjantaiaamuna löydän oman nimeni seuraavan perjantain juontajavuorosta. Kiitti kaverit, tätähän mie just kaipasinkii. Nojaa, kai se on silti otettu huomioon. Eipä ole minun ongelma, jos ei oo, koska en nyt yksinkertaisesti jaksa. Voin myös kertoa, että oon sen verran huonossa kunnossa, ettei mua TOSIAANKAAN kiinnosta kuunnella keneltäkään sitä 'aijaa, oot vähän huonovointinen, joo, mullakin on flunssa tulossa' paskanjauhantaa, jota saa kuulla AINA tässä tilanteessa. MINÄ en ole KIPEÄ, MINÄ olen SAIRAS ja voin vaihtaa tämän tilanteeni flunssaasi VAIKKA HETI.
Täälläpä tämä haaveilee jäätelöstä, mutta ei omista pakastinta. Siksikin olisi kivaa, jos joku tulisi käymään, voisi tuoda jäätelöä samalla. Hih hii.
Ambulanssissa kyllä pohdiskelin onko ihan oikein kuunnella Radio Rockia siellä... Öhhöm. Hiukan huvitti kuunnella Nikulan puheita samaan aikaan, kun on matkalla sairaalaan.
Mut mikäs tässä. Olon kohentumista tai pahentumista odotellessa!
Mitähän mie oon viimeksi edes tänne sekoillut? Enpä jaksaa tarkistaa, mutta se varmasti sisälsi jo maanantaisen terveysasemareissun ja villasukkiin liittyvää informaatiota.
Mainittakoon, että olen saanut vihreän villasukkaparin valmiiksi. Nyt pitäisi miettiä mitä tehdä noista jäljellä olevista langoista, joista ei yhdestäkään taida riittää kokonaiseen pariin asti lankaa vaikka kuinka yhdistelisi. Ajattelinkin ehkä tehdä seuraavaksi jotkut hirveät hirviösukat!
Toisaalta harjoittelin tuossa putkineulosta, jotta voisin tehdä sitten sellasia hölmöjä kukkasia tai jotain muuta vastaavaa, että ehkä keskityn hetkiseksi puuhailemaan jotain pienempiä neulomuksia, kun niitä olisi aikomus yhdistää joululahjaosastoon. Silleen hienosti.
Jokatapauksessa eilen oli hieno päivä. Kävin nimittäin kaupassa mitä ei olisi kannattanut tehdä. Jätinpä sitten hämmentyneen Tiimarin myyjän kassalle ostoksineni todeten 'Tuota, mie tuun ihan just takas' ja pinkoessani lähimpään vessaan. Ho ho ho. On se jännittävää tämä elämä. Jonka lisäksi en päässyt Tokmannille asti, kun voimat loppuivat kesken. Kaupassa sentään onnistuin käymään, mutta siinäkin kävi sellainen jännä juttu, että kaikki mitä eilen ostin ei kelvannutkaan enää tänään syötäväksi. On pidettävä jälleen muutama turkkilainen jogurtti päivä, nimittäin. Siispä tänään soittelinkin ystävälliselle Vuorelle, joka ehkä tuhannetta kertaa hyvin lyhyen ajan sisään auttoi kiltisti ja kävi kaupassa miun puolesta. Kivennäisveden sijasta tosin tuli lähdevettä eli tervemenoa vaan miun kaliumtasot!
Josta pääsee siihen, että labroissa ei näkynyt mitään erikoista. Hiukan tulehdusta, hiukan matalaa hemoglobiinia ja matalat kaliumarvot. Eilen on kyllä olo ollut aivan kamala, samoin kuin tänään oli aamulla. Nyt olo ei ole ollut niin kamala, kun tosiaan en ole viitsinyt syödä hirveästi mitään. Jokatapauksessa huominen Kanervalan koulun kanssa sovittu kokous jää tämän tytön osalta väliin - ei oikein ole edustuskunnossa tämä sairas ihminen.
Kyllä, olotila on kutakuinkin sellainen, että 5 min. pystyasennossa ja se riittikin sitten koko päiväksi. Lämpökin on noussut tänään jopa 37 välillä, että sekin tuo taas oman osansa tähän ihanaan väsymykseen. Miksei olo voisi olla samanlainen kuin viime viikolla - silloin olin sentään ylipirteä ja pystyin vielä tekemään kaikkea!? Nyt en kyllä ole enää toimintakunnossa ja huonolta näyttää, jos samanlaisena tosiaan jatkuu. Hohhoijaa... Mutta tietenkin sen terveyden pitää romahtaa lääkärikäynnin jälkeen. Eihän tässä maailmassa muuten olisi mitään järkeä!
Soitin aamulla terveysaseman ajanvaraukseen klo 8.30. Antoivat ajan kellon kohdalle 9.30! Järkyttävän nopeaa toimintaa. Olikin sitten ainoa marraskuun aikavaihtoehto, kuulemma.
Aamuvatsoineni lähdin sitten kiiruhtamaan kohti terveysasemaa ja pääsin lääkärin hoteisiin siinä 9.45 maissa. Siellä menikin sitten kivasti puoli tuntia. Sinä aikana käytiinkin läpi koko terveyshistoria, koska arvauskeskuksessa ei ollut mitään miun tietoja oikeastaan. Olipa siis hauska hakea apua sairauteen, joka on diagnosoitu, mutta koska siitä ei ole noille ihmisille mainintaa, lukee nyt papereissa sitten, että oletettavasti kyseessä on Colitis Ulcerosa. Heh. No, ongelma ei kuitenkaan ollut se, etteikö lääkäri olisi kuunnellut ja kirjannut ylös kaiken aiheellisen mitä sanoin. Sain juurikin sen mitä hainkin eli lähetteen gastrolle, jotta saan hoitokontaktit kuntoon, matkan labroille päin ja uusittua prednisolon-reseptin. Verikokeita tunnetusti vihaan, mutta nekin menivät yllättävän kivuttomasti.
Ainoa asia, joka tässä päivässä on mennyt huonosti oli hyvinkin kivulias (ja verinen) aamu sairauden parissa, mutta koska selvisin kouluunkin ehjin nahoin - kiitos ystäväiseni Vuoren, joka kouluun miut kyyditsi, kun apteekin kohdalla voimat loppui kesken - aamun kivuliaat kokemukset ovat jokseenkin pieni paha muuten hyvin alkaneen viikon parissa.
Kanervalan koulun kanssa suunniteltu yhteistyökin vaikuttaa soljuvan eteenpäin suhteellisen mutkattomasti. Ainakin tämänpäiväisen palaverin perusteella onpi proggisryhmä oikeilla jäljillä vaan torstaina sitten saa tietää enemmän mitä itse peruskoulun opettaja on mieltä asiasta. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Teatteriproggiksen kamojen purku kävi sujuvasti vaikka piuhapoika ihmettelikin yhtä sulanutta akkua. Kröhhöm. Materiaaleja ei nyt sitten siirretty tänään minnekään eikä katsottu läpi, joten en osaa vielä sanoa menikö se haastattelu pilalle, jonka pelkään niin tehneen. Harmin paikka. Sieltähän se joskus sitten paljastuu. Ja Sami oli niin ihastuttavan ihana, että heitti minut kotiin! Parhautta! Olen saanut olla laiska, mutta toisaalta olen sairas, joten saan kai lepäilläkin?
Tällä viikolla pitäisi ottaa osaa yrittäjyys-kurssiin eikä tänään ollut siinä kontaktiopetusta. Huomenna sitten. Nyt kyllä on taas niin heikko olo - jees, nyt siis sydän sanoo pumpumpum - että harkitsen jääväni kotiin tällä viikolla ja kutovani hiukan lisää villasukkia. Toisaalta, saan huomenna verikokeiden tulokset niin selviääpähän ainakin tulehdus- ja kaliumarvot noin niinkuin mielenrauhan vuoksi.
Tässäpä ei nyt sitten ole enää muuta kuin odottelua milloin gastrolta ottavat yhteyttä. Lähetteessä luki, että tähystykseen pitäisi päästä 1-7pv:n sisällä (taudin ja tilanteen toteamiseksi...), mutta se saattaa ihan yhtä hyvin tarkoittaa 1-14pv. Tämä taas tarkoittaa sitä, vietän sairaalassa yön - sitten, kun sen aika on. Joka tarkoittaa sitä, että täytyy varmuuden vuoksi ensi viikolle hankkia hätävaraäänimies teatteriproggikseen JOS käy huonosti. Vaikka Sami sanoikin, ettei haluaisi ottaa siihen ketään, koska oon paras (eikun siis, koska tiedän tilanteen edellisten päivien perusteella ja koska olen hoitanut äänimiehen hommani proggiksissa luotettavasti. Nih! Jotain tehnyt oikein opiskelujen aikana siis). Tarkoittaa sitäkin, että en ole varma pääsenkö osallistumaan ensi viikolla alkaviin Radio Kuparin harjoituslähetyksiin saati tiedä voinko osallistua loppupeleissä tämän viikon kurssille.
Haaveilen tässä, että torstaina pääsisin katsomaan Pretty Things-elokuvaa Burleskista Rokumentti-tapahtumaan. Sunnuntaina olisi toinen burleski-aiheinen elokuva Tapiossa. Sinnekin olisi huipuinta päästä, mutta pikkuhiljaa alkaa taloustilanne kyllä hyppiä vasten neniä, etenkin nyt tämän kaiken sairastamisen kanssa.
Viime viikolla kudoin kaksi paria villasukkia. Yhdet pinkit nettitutulle, joka lähettää minulle teetä siitä hyvästä, että lähetän hänelle sukat. Ja toiset, jotka ovat oranssi-mustat. Nyt on menossa vihreä sukkapari ja tämän viikon ensimmäinen sukka onkin itseasiassa valmis. Mihin näitä kaikkia sukkia teen? En tiedä. En mihinkään. Kunhan teen.
Kai se pitää alkaa väsäämään IB-juttuja, jos päätän olla osallistumatta tämän viikon kurssille. Hmm ja hmm. Toisaalta odottelisin mielelläni kannettavani saapuvan - tällä viikolla sen pitäisi tulla - niin olisi mielekkäämpää tehdä koulujuttuja sitten.
Mutta kuten arvata saattaa... lähden tästä sukkaa tekemään!
Hän teki itselleen leipää, koska vietti jälleen kauniin päivän siivoamisen parissa. Ei siihen kyllä mennyt kuin tunti-puolitoista, mutta siivosipa kuitenkin ja siitä kovin ilostui.
Ja niin syntyi 'laita siihen kaikkea'-leipä, joka sisälsi:
Ja kyllä, nämä ovat niitä asioita, joita minulta löytyy normaalisti kaapista. Kuivattuja suppilovahveroita ei kyllä yleensä, mutta syyslomalta niitä sain siskolta purkillisen mukaan.
Viime yönä valvoinkin viiteen asti aamulla, on ylienergisyys hiukan pinnalla. Muuten ihan kiva, mutta kun se ei auta keskittymään, niin hyöty on nolla. Onneksi siivoamisessa ei tarvitse keskittyä niin hirveän paljon niin ainakin nyt on taas kämppä siisti ja pyykit pesty samoin kuin tiskit tiskattu ja roskat viety.
Villasukkaparin olen tässä kohta neulonut. Itseasiassa se tietää sitten sitä, että tällä viikolla niitä olisi 2 paria neulottu. Käväisin Tokmannilla tuhlaamassa rahojani lankoihinkin, tosin ostin vain yhden vihreän kerän, koska langat olivatkin yllättävän kalliita. Sen kerän pariin hyökkään sitten seuraavaksi. Varmaankin villasukkien muodossa. En kyllä tiedä minne kaikki sukat tungen, mutta... Pakko olla jotain tekemistä!
Pikkuhiljaa alkaa takaraivossa takoa se ajatus, että pitäisi niitä IB-juttujakin oikeasti alkaa tehdä. Ehkäpä ensi viikon loppupuolella jaksaisi IS-aihetta alkaa pohtia... En vain millään oikein ymmärrä mitä siinä koko tehtävässä piti tehdä. Hah haa! Silti on kyllä idea mitä tutkailisin, mutta saa nyt nähdä miten käy. Toisaalta ostinpa juuri Rölli-elokuvat niin voisihan sitä ottaa Röllin ja jonkun toisen lastenleffan ja pohdiskella niistä sitten jotain hienoa. Hmm...
Alkuperäisenä ideanahan ajattelin pohdiskella jotain japanilaisiin ja jenkkiläisiin supersankarielokuviin liittyvää aihetta, mutta... enpä nyt tiiä!
Mahdollisuuksia on monia, mutta nyt on aika juoda päiväkahvit!
Ainakin sujuvasti mennyt on ja ihan innolla odottaa huomistakin päivää.
Yllättömän kivuttomasti, kuten totesimme. Hoituu hommat noiden teatteri-ihmisten kanssa todella helposti ja on ite kuunnellut ihan mielenkiinnolla haastateltavien juttuja.
Ostin teetä ja Rölli-leffoja sekä tapasin nettitutun, jota en ole nähnyt vähään aikaan.
Tämä siis Joensuuhun jäämisen ilosta. Söin myös epämääräisen mustikkasmoothien.
En ole ainakaan minä ja siitä kiitos vain käsityötunneille ja kaikenmaailman oikeille ja lainatuille mummoille.
Eilen olin ahkera nimittäin! Neuloin pitkästä aikaa villasukan (sen on näköinenkin), joka on kyllä aivan suhteellisen kamalan näköinen, mutta sitäkin pinkimpi. Sukan kaverinkin sain jo kantapäähän asti eilen neulottua. Tuo pinkki sukkapari sinkoaa vanhalle nettitutulle Tornioon päin ja vaihtona saan sitten itselleni teetä. Hyvä diili! Sen lisäksi tein leipää ja ruokaa. Molemmat onnistuivat tapansa mukaisesti loistavasti ja olin maailman onnellisin.
Puhumattakaan siitä, että korjasin housut ja neuloin muutamia nappeja. Nyt on maailman hienoin liivi miulla, kun on hienot napit siinä. Kirjoitin myös postikortin porukoille uuteen tupaansa. Nyt, kun vihdoinkin löysin Outokumpu-kortin täältä mestasta.
En kyllä sitten sinne kouluun asti päässyt vaikka eilen piti radiodokkari loppuun editoida. Hupsista. Tänään uusi yritys! Aamut on tosin yhtä tuskaa niin jännään tässä vähän torstain ja perjantain hommia. En vaan oikeesti ole toimintakunnossa ennen puoltapäivää kaiken tän kipuilun ja pahoinvoinnin kanssa. Saas nyt nähä sitten mitenpäin menee...
Huomenna olisi tehokas päivä. Olisi radiokokous, jonka jälkeen pitäisi hiukan istua Jennin ja Annin kanssa suunnittelemassa Kanervalan koulun juttuja ja sen jälkeen sitten pitäisi pistää ne torstain ja perjantain kamat ja suunnitelmat pussiin (Tosiaan siis niitä haastatteluja kuvaamaan Joensuuhun teatterille).
Vieläpä tähän loppuun journalismin huippuja, vaihteeksi:
'Tähän mennessä vakavin valelääkäritapaus'
Ei noin voi sanoa. Tai kirjoittaa. Eihän tos oo mitään järkeä. C'MON!
Even my cookie monster mug knows THAT! (Don't you, my matey?)
Radiodokkarin parissa on mennyt ihan mukavasti vaikka en sitä valmiiksi saanutkaan vielä. Nimittäin hajotin pääni sen kanssa ja juuri, kun ajattelin, että homma olisi valmis niin iski sellainen epätoivo, kun näkee mikä kaikki ei sitten siinä toimikaan. Joten aikalisä ja maanantaina loppuun hion sen.
Senpä lisäksi tuli juoksenneltua enemmän tai vähemmän messissä Nurmeksen matskun editoimisessa ja yhtä ääntä siihen vääntäessä. Hiljalleen sekin edistyy vaikka edistyminen tyssäsikin nyt toistaiseksi, koska Hanna lähtee maanantaina Venäjälle. Voivoi, toivottavasti pitävät meidän pienestä ja tärkeästä Hannasta huolta hyvin siellä!
Sitten päädyinkin yövalvojaksi keskiviikko-torstai-yöksi, joka oli elämän luovinta aikaa taas. Annin ja Sonjan kanssa rehattiin koululla ja tanssimattoiltiin. Kirjoiteltiin kivoja lappusia ja saatiin Annin kanssa yksi lauluntynkäkin vihdoinkin melkein loppuun asti sanoitettua. Se laulu ylistää meidän koulun eri linjoja. Kyllä, ylistää. Ollaan Annin kanssa todella paljon sellasia 'ystävyyttä yli linjarajojen'-henkisiä ihmsiä.
Josta tietenkin pääsee siihen, että sen alle parin tunnin unien jälkeisen yön jälkeen olikin fiksua pöhnäisenä päättää alottaa viikonloppunsa siiderihuuruisena. Kuunnellut tässä ainakin nyt viikon Samin hehkutusta, kun hän pääsee katsomaan Evil Dead 2 oikein leffateatterissa! Ja tällä viikolla sattui sopivasti, että paskojen leffojen illassa - jota siis on alkusyksystä alkaen pidetty enemmän/vähemmän aktiivisesti ykkösten kanssa - oli tällä kertaa vuorossa tuo elokuva. Joten nyt olen varustautunut ensi viikon Samin jälkihehkutuksiin. Että tiiän melkein mistä jamppa puhuu...
Ihan vain sekin sillä, että keskiviikosta perjantaihin ollaan Annin ja Samin kanssa sitten kainalokkain kivasti tekemässä Joensuun teatterin jotain haastattelujuttuja. Äänimieheksi sinne sukellan.
Niin siinä meni muuten sitten mukavasti eilinen ilta ykkösten kanssa eksyen Servolle ihmettelemään tanssijoiden ja ääniheebojen rymyämistä. Baareilun sentään jätin väliin, koska oli paljon hauskempaa tulla kotiin ruikuttamaan surkeaa elämäänsä. Joka ei kyllä oikeastaan ole yhtään niin hirveänkauhean surkeaa, mutta kertois nyt joku tuolle mun mielialoja heittelevälle lääkityksellekin sen niin olisi maailmassa rauha ja kaikilla hyvä olla.
Mukavaa on ollut ja on. Ainiin, sitten pitäisi vielä sitä Kanervalan (tai jonkun) koulun juttua suunnitella Jennin ja Annin kanssa, mutta sekin on jo hyvässä vauhdissa. Enemmän tai vähemmän. Tiivistetysti kerrottuna: tehdään siis yhteistyönä 5-6lk kanssa jonkinlainen kuvausjuttu.
(Nyt, kun asiaa tarkemmin mietin niin... taisin lupautua johonkin Jennin juttuunkin äänittelemään jotain!?)
Aivan tajuton pöhnä ja väsymys on, mutta pää pysyy kasassa, koska on ollut mukavasti tekemistä ja mukavasti mukavia ihmisiä! Jee!
Huomenna, kun jalkaudun editointikopperoon siinä 12 maissa, voin kertoa, että ajatukset tulevat olemaan tämän kuuloisia:
'Ei tähän saa minkäänlaista rakennetta.'
'Ei tässä ole tarpeeksi materiaalia.'
'Ei mulla ole tarpeeksi tarvittavia ääniä.'
'Taisin sitten kusta tän tekniikan pahemman kerran.'
'Missä on idea? Mistä revin rakenteen? Miten mä onnistuin huijaamaan kaikkia, että mulla on olevinaan tosi hieno suunnitelma, kun nyt sit oonkin näin kusessä tän kanssa?'
'Mites tätä Pro Toolsia taas käytettiinkään? Ja miks mä en nyt osaa enää yhtään mitään!?'
Mutta koska tiedän tämän kaiken niin voinkin vaihtaa asenteeni heti ja todeta, että EHHEI, tyttö hyvä! Käännä ajatuksesi ympäri ja tee parhaasi siitä mitä sinulla on. Hätä keinot keksii!
Ei ollut syyslomaviikosta tippunut kiloja kuin viisi. Hah haa. Ihmekään, että on tässä ollut hiukan heikko olo ja sydänkin tuntuu ottavan loparit. Viime yön kärsin lääkityksen takia niin kovasta päänsärystä, että kävelin ympyrää ja itkin puolet yöstä (koska liikkessä pysyminen oli ainoa keino vältellä kipua). Olo on pöhnäinen ja aivotoiminta on juurikin sitä rataa, että TÖÖT TÖÖT puhumattakaan siitä, ettei sitä ensi yönäkään tule nukuttua. Niin, että TYÖN ILOA VAAN, tyttö hyvä. TYÖN ILOA. Väsymystä ei sentään tule, kiitos kortsikan, mutta ei se paljoa auta, koska pöhnä tulee silti. No, mikäs siinä!
Ja sitten huomenna myöhäisiltapäivästä jatketaan lyhärin editoimista (ilmeisestikin). Löysin kyllä sitäkin varten yhden törkeän hienon äänen, johon rakastuin. Sitä ei vain todennäköisesti voi käyttää, koska taustalla on kello ja se loisi tunnelman hiukan liian kliseiseksi ja vähän väärään genreen päinkin ajaisi. Toisaalta, säilytänpä siltikin tuon, koska ehkä sitä voisi käyttää sitten IB-jutuissa tai jossain muualla. Juu never nou, sano.
Ovat suurimmat ongelmat ah-niin-ihanan Premieren parissa taltutettu, vatsalihakset naurettu enemmän tai vähemmän kipeiksi, kuoltu leffan muistuttaessa paatoselokuvaa (taimitäikinä, ajatelkaa ruisleipämainosta yhdistettynä sellaiseen ihanaan suomalaiseen melankoliaan) ja tietenkin kehitelty materiaalista jo ihan toisenlaistakin elokuvaa.
Niin, että raakaleikkaus hyvässä vauhdissa. Noin puolet siitä tänään tuli tehtyä med Hanna.
Ettäpä siinä se lastenhuone rakentuu.
PS. Luovutin ja korkkasin kortsikkapurkin. Omnom! En malta odottaa tulevia 10 kiloa, nivelsärkyjä, entistä unettomampia öitä, hormoninäppylöitä, järjetöntä pahaa oloa ja ruokahalun kasvua. Tietenkään ei sovi unohtaa näitä 'Hei, musta tuntuu kuin oisin humalassa!'-tyyppisiä hetkiä saati niitä 'Hei! Mä olen muurahainen!"-fiiliksiä. Toisaalta ehkä sitten hilpasen tämän pienen dopingin avulla IB-tehtäviä sen jälkeen, kun on harjattu hammasharjalla jokainen nurkka ja kolo. Unohtamatta annoksen laskiessa saapuvaa väsymystä ja ahdistusta ja siitä 3-6kk vievästä kehon toipumisajasta tuon lääkityksen kourista. Minä kuljen sitten alasti hyvin pian, koska vaatteeni eivät mahdu päälle, kun eivät ne edellisenkään kuurin kilot olleet ehtineet vielä tippua. Jei! Onneksi kouluhuppari sentään on sen verran iso, että mahtuu eikä sitten ainakaan tarvitse miettiä mitä laittaisi päälle. Oisko sittenkin pitänyt vaan jatkaa syömättömyyttä?
Jos joku ei ole vielä huomannut, ruumis on yleensä sana, jota käytetään siinä vaiheessa, kun ei enää henki paljoa pihise. Näin hienon johdatuksen jälkeen todettakoon, että taputan itseäni suuresti olalle, jos ensi viikon jälkeen voin todeta saaneeni aikaiseksi edes miltei kelvollisen radiodokumentin.
Uhkasin mainita jotain syyslomasta, jos jaksan. Mainittakoon nyt sitten, että voin väittää saaneeni jotain aikaiseksi tänään nukkumisen ja parin tunnin koulupäivän lisäksi.
Kävin tosiaan suhteellisen paljon kirppareilla. Käytiin muutaman nettitutun kanssa pyörähtämässä Tikkurilan Kierrätyskeskuksessakin, koska siellä oli -70% muuton takia. Sieltä suurin löytö oli nallepalapeli (1000 palaa) isosiskolle.
Tiivistetty versio käteen jääneistä löydöistä aloitettakoon cd-levyistä: Sydän, sydän - Au (3e), Nirvana - In Utero (2,5e) sekä Bloodhound Gang - Hooray For Boobies (0e).
Muuten käteen tarttui mm. 80senttiä maksanut yyberhieno Super Mario-laukku, johon rakastuin välittömästi! Kuvaa kuosista tuossa vasemmalla. Sen lisäksi tiensä luokseni löysivät hajavalikoima postikortteja (mm. muutama Pokemon-aiheinen ja Annille loistava synttärikortti), nappeja (aika paljon nappeja, joille yhteishintaa tuli n. 2e), huiveja 3kpl - valkoinen, lila (molemmat 1,80e kpl) sekä pinkki (1,5e). Tämän lisäksi löysin yhden verhon (kyllä, YHDEN verhon...), joka muistaakseni taisi sekin verottaa lompakosta 1,5e. Yksi parhaimmista löydöistä oli aivan ihastuttava hame, jolle hintaa kertyi - tättärää - ei yhtään mitään!
Oikealla nähtävä Cookie Monster muki lähti mukaan siskon ostamana, miulle lahjaksi. Eiks oo söpö? (Nokun sillä on se biisi 'C is for Cookie' ja siinä laulellaan 'Let's think other things that start with the letter C' ja miun nimihän alkaa C-kirjaimella. Tsih. Cookie Monster on muutenkin mm. paras!)
Kirppareilla juoksemisen lisäksi ehdin käydä kiinalaisessa syömässä, tosin siinä oli huvittavaa pohdiskelua, että mitä kannattaisi tilata, kun ei sitä riisiä syö. Tosin riisi nyt tuleekin erillään, mutta joka tapauksessa piti pohtia jotain, joka menee alas ihan keskenään (joten tosi rohkeasti sitten söin kanaa vihanneksilla, jei!). Tämä ruokailu tapahtui ystäväiseni Hannan kanssa, joka tapansa mukaisesti päätyi auttamaan kivasti minnuu koulutehtävissä, koska tuppaa nyt vain olemaan enemmän tai vähemmän miun oikea käsi mm. kaikessa. Hah.
Hannan kanssa sitten käytiin katsomassa Don Quijote Ryhmäteatterissa. Hiukan petyin, koska odotukset oli jokseenkin korkealla. En ole päässyt teatteriin noin vuoteen (ja tietämättömille kerrottakoon, että yhdessä vaiheessa kävin n. kerran kuussa, melkoinen on siis tiputus). Jokatapauksessa 'ihan kiva'-osuuden toi Vesa Vierikon hieno roolisuoritus Quijotena. Muuten olinkin melko pihalla suurimman osan ajasta. Esitys kesti n. kolme tuntia ja ensimmäinen osuus oli niin huonosti tasapainotettu dialogin ja tekemisen kannalta, että meinasi nukahtaa (olin kyllä väsynytkin, etten jaksanut oikein keskittyä). Toinen osuus olikin sitten melkein täysin erilainen kuin ensimmäinen osuus. Yhtäkkiä tuotiin lavalle elementtejä, joista ei ollut ollut merkkiäkään aikaisemmin ja osa näyttelijöiden repliikeistä vaikutti olevan keksittyjä ja tuntui siltä kuin näyttelijät olisivat yhtäkkiä kyllästyneet koko näytelmään. Sanoisinko, että ohjauksessa olisi voinut olla hiukan selkeämpi näkemys takana niin näytelmästä olisi tullut mielenkiintoisempi ja helpommin seurattava. Puhumattakaan siitä, ettei näyttelijöitä oltu osattu käyttää täyteen mittaansa.Toisaalta - ehkä en sitten vain ollut kohderyhmää?
Vasemmalla silmienne eteen kohoaakin Hannalta lainattu kirja! Kuten mainitsin, on hän oikea käteni (vähintäänkin). Ei kyllä kannata kiinnittää huomiota mihinkään muuhun kuin kirjan oikeasta laidasta pilkistäviin post-it-lappusiin, joissa on kauhea kasa muistiinpanoja. Katsokaa ja ihailkaa - elävä todiste siitä, että olen tehnyt lomalla jotain hyödyllistäkin. Tutkinut gay cineman historiaa! Oh la laa! (Kutakuinkin taas tullut aiheet valittua siltä pohjalta, että tietää jonkun hullun ystävänsä olevan enemmän tai vähemmän asiaan perehtynyt niin, että varmasti löytyy jonkin asteista teosta, josta lähteä rakentamaan juttujaan). Puhumattakaan tietenkään sitten Hannalta lainaamistani leffoista, jotka taisivat olla japanilaisia (muistaakseni) supersankarileffoja.
Loppuhehkutuksena mainittakoon, että HARDCORE SUPERSTAR TULEE SUOMEEN JOULUKUUSSA!!!! Tarkoittaa sitä, että sinne menee kaikki minun rahat taas, kun pitää lähteä pohjoisempaan. Ei tosin ole keikkaseuralaista, koska Saara viilettää Saksassa. Tuhma Saara. 10.12 joutuu jo laskeutumaan Helsinkiin, koska on perinteeksi muodostunut Raskasta Joulua-keikka Nosturissa Jennan kanssa (Jennaa en ookkaan vuoteen nähny!) ja 16.12 olisi HCSS:n keikka Tampereella. Ei siinä paljoa voita, jos Tampereelle menee Helsingin sijasta, mutta jos ei kerta ole seuralaista niin voinpahan mennä mihin tahansa mistä löytyy yöpaikka. Okei, Tavastian keikka olisi tiistaina eli oikeastaan ei ole koulun kannalta mahdollista sinne mennä. Taloudellisesti se taas olisi kannattavampaa vain jäädä Helsinkiin Nosturin jälkeen kuolailemaan rokkareita. Mutta ei niin ei.
Aivan! Terveyteni tällä hetkellä haluaa osoittaa suurella kädellään tukea IB-tehtävien edistymisen suhteen. Sillä mikä yhtä iloisesti saisi ihmisen pureutumaan syvällisesti kirjoitustehtäviin kuin pakollinen neljän seinän sisällä oleminen! En usko, että mikään mahti maailmassa.
Ikävä kyllä terveyteni ei ole ottanut huomioon sitä, ettei tällä radalla voi jatkua ellei toivo sairaalareissua (mikä sekin toki tukee kirjoittamis- ja pohdintaintoa, jos omistaisi toimivan kannettavan. Eipähän sairaalassa olisi mitään muuta kuin aikaa, yleensä siellä vain ollaan siinä kunnossa, ettei toimi mikään). Asioiden hoitamiseksi - jälleen kerran - saapuu ensimmäiseksi pelastautumisyritykseksi tuttu ja turvallinen 'Elä - älä syö'-lähestymistapa. Siispä, jos joskus pääsen takaisin Outokumpuun täältä Helsingin liepeiltä, pitää käydä kaupasta noutamassa jälleen mustikkakeittoa, kivennäisvettä sekä turkkilaista jogurttia. Juuri sopivasti juuri nyt, kun on jakson melkein ainoat kouluviikotkin tulossa.
Suurin osa syyslomalle suunnitelluista tapaamisista peruuntuivat, mutta silti on ehtinyt tehdä historiaa siinä mielessä, että kaikki verisisarukseni olen ehtinyt nähdä viikon aikana. Ja se on oikeasti saavutus, tietäisitte vain miten suuri.
Syyslomasta sitten varmaan toisen kerran, jos kiinnostun siitä kirjoittelemaan. Muutamia kirpparilöytöjä on kyllä pakko esitellä (pitää sitä nyt jostain repiä ilonaiheita, olkoonkin materialismionnellisuutta)!
Miksiköhän en ole muutenkaan tullut edes ajatelleeksi, että loveen lankeaminen olisi mitään muuta kuin yksi nykyaikaistuneista finglish ilmaisuista? Jännää!
Tarralappuihin voi kirjoitella kaikkia kivoja lauseita.
Kuten:
'Itsenäistyminen. Siinä vasta hankalaa settiä.'
Siispä ahdistuneisuuden multihuipentumaviikko. Tai ei oikeastaan ahdistuneisuuden, mutta jotain sinnepäin. Ei saa nukuttua, ei saa herättyä. Ei saa itsestään irti yhtään mitään. Suunnittelen pakenemista itsenäistymisen ja kasvamisen alhosta viikonlopuksi niin sitten ehkä jaksaa taas ensi viikolla jopa kouluun asti. Toivottavasti. Nyt nimittäin loppu voimat. Lälläspää!
Ihmettelin tuossa jo pitkän aikaa miksi ihmeessä ei ole vielä flunssa iskenyt meikäläiseen. Onneksi ei ole tätä huolta enää! Tarjotaan siis syysflunssa vähiten tarjoavalle.
Vaan ostinpahan yöhousut hintaan 2e kirpparilta, kun käytiin Joensuussa tuossa tiistaina. Sopivaan aikaan löytyivät ne, koska sillä reissulla iski se flunssa päälle ja nytpä meneekin loppuviikonloppu iki-ihanissa uusissa yöhousuissa. Teemukin ja vitamiinien kera tietenkin.
Eikä unohdeta sitä, että taikakaulaliina on kaulassa 24/7 ja tiikeribalsami on hyvä ystävä (siitä ainoasta miulle sallitusta nenäsumutteesta puhumattakaan). Villasukkia en harrasta, anteeksi nyt vain. Vaikka ei oikeastaan ole kuumettakaan eikä oikeastaan ole flunssa kauhean pahana, sairastanpa sitä mieluummin nyt alta pois kuin seuraavan kahden viikon aikana. Sitten voikin sairastaa koko seuraavan jakson ilman huolen häivää. Kouluaiheita sivuten - eipä ole mitään Reflective project aihettakaan miulla. Ah hah hah haa.
Mutta elämäni sitten loppui lopullisesti tällä viikolla. Täysin friikki olen nyt sitten ja on viimeisetkin mahdollisuudet elämän suhteen viety tältä henkilöltä. Eipä se kyllä mitään haittaa, jos ottaa huomioon, että on tullut tuhat kertaa todettua se, että suurimmat virheet, joita tässä elämässä on tullut tehtyä on totuuden puhuminen ja ihmisiin luottaminen. Siinä kaksi asiaa, joiden avulla saa aina hommat menemään päin mäntyjä, jos eivät muuten ole jo tuhoon tuomittuja.
Kuitenkin, tiistaina sain vihdoinkin iki-ihanan ihkupihkun etälukulaitteen tahdistimelle. Nyt miun sydänfilmitietojuttuhommeleita voi sitten hakkeroida, kun ne löytyy in da internetz. Uujeahbejbe. Helvetin ruma laite, jonka äänimaailma on hyvin mielenkiintoinen vaikka se ei täällä kotona pidäkään meteliä. Siis haloo how cool is this - siin on mokkula ja kaikki!!!!11 Enpä jaksa selittää sen tarkemmin, koska ketä kiinnostaa? Pointti taisi olla se, että
en nuku yksin enää ikinä!
Merlin @ Home transmitter (Voi jestas mikä nimi...)
PS. Miullapa on synttärit sunnuntaina! Aion tehdä mustan juustokakun!
Lauantaina juhlitaan, tosin allekirjoittaneen kisakunto taitaa olla siinä, että juon yhen minttukaakaon ja lähden kotiin nukkumaan. Keskimäärin miun synttärit kuitenkin on sitä aikaa, kun minnuu saa haukkuu niin paljon kuin sielu sietää (yleensä oon vaan tunteeton, kylmä, tunnevammanen, vaikeastilähestyttävä kusipää, että repertuaariin otetaan uusia nimityksiä vastaan)! Ja yleensä, jos joku ei itke mun synttäreitä juhlistaessa niin on jotain vialla. (Ite en kuitenkaan oo ollu se, joka parkuu. Tekisiköhän sitä poikkeuksen ihan vaan sen takia, että tuppaa olemaan suhteellisen hajalla tällä hetkellä?)
Eipä kai sitä tarvitse taas pitkään jauhaa turhia. Hannan kanssa elokuvaleirillä päädyttiin lavastajan hommiin. Siinäpä sitten pääasiassa Hannan apurina tuli juostua, koska Hannalla oli jopa jonkinasteista visiota asiasta. Että siinä meni sitten se viikko.
Onnea on olla kotona nukkumassa. Ei voi oikein muuta todeta tähän väliin.
Onpahan varsinainen sakki taas saatu kasaan. Mielenkiinnolla odottaen mitä kaikkea viattoman näköisistä uusista oppilaista paljastuukaan vuoden mittaan.
Tänään pyörin ympäri koulua Päivin kera esitellen roskisten paikkoja.
Otsikon mukaiselle toiminnalle onkin sitten pyhitetty oikeastaan koko ensimmäinen jakso.
Eilen ja tänään olin pyörimässä piuhoissa Annin kanssa. Jee! Se oli oikeastaan ihan hauskaa puuhaa, en kyllä tiedä miksi ihmeessä. Tänään leikin myös ohjaajaa mikä oli ihan karseeta (ainakin lopputuloksen kannalta). Ah hah haa. Säälin niitä kameramiehiä, jotka joutuivat rämpimään siinä ohjeistussuossa... Ei näin, ei todellakaan näin.
Naamaton vitutus nousi taas luokkaa kohtaan (ylläripylläri, tämähän oli vasta 3. päivä!). Eikä saa unohtaa alati muuttuvia lukujärjestyksiä! Juuri, kun olin saanut sovittua tahdistinpolille ajan niin, ettei se osu IB-opintojen saati Nurmes- tai Syysx-juttujen päälle niin eiköhän ole muuttanut IB-hommat paikkaansa. Jeejee!
Nyt onkin sitten yksinäinen ja kylmä olo - mutta pirun hyvin ruokittu sentään! (Kiitos opintolainan)
Eilen tosiaan kävin läpi kaikkia lehtiä mitä täällä asunnossa lojuu. Seassa tietenkin sekin yksilö, josta löytyy aina yhtä ihana Niksipirkka-osuus.
Leikkasin irti yhden niksin (ja ehdin kadottaakin sen jo, joten en voi suoranaisesti lainata sanasta sanaan niksiä), joka aiheutti aivan tajuttoman vitutuksen, näin suoraan sanottuna.
Niksissä ylistettiin hammastahnaa puhdistusaineena. Poistaa ruostetahratkin ihan tosta noin vain! Ei sitten kukaan tullut ajatelleeksi, ettei välttämättä ole kovin terveellinen yhdistelmä: Aine, jota käytämme päivittäin (suun alueella, limakalvoalueella) ja jonka oikeastaan tiedetäänkin sisältävän vähän sitä sun tätä mikä ei ehkä ole vaarallista (ainakaan, jos et niele vahingossa hammastahnaa...) ja niitä "ei ehkä vaarallisia" ainesosiakin on aina aikuisten versiossa enemmän kuin lasten. Niin - tällä aineella saadaan ruostetahratkin pois kätevästi.
Kuinka moni teistä voi sanoa, ettei ole koskaan niellyt tippaakaan hammastahnaa?
Kävin pyörimässä Euro<26-kortin sivuilla. Voisinkin esittää kysymyksen - mistä tietää, että kyseinen kortti (miten tän voisi muotoilla ihmismäisesti?) tekee yhteistyötä SETAn kanssa?
Tavallisen kahden vaihtoehdon sijasta sukupuolta kysyttäessä olimme saaneet kolmannen vaihtoehdon - Mies / Nainen / Muu.
En muuten ikinä lueskele SAKKI-lehteä vaikka se postiluukusta kolahtaakin. Nyt kuitenkin ajattelin käydä vähän lehtiä läpi ja eiköhän siellä ollut tuosta kevään Äksönhäppeningistä artikkeli. Jotenkin teki mieli repiä silmät päästä muutaman kielellisen asian takia, mutta hei ei se mitään. Artikkeli oli 'ihan kiva' ja miun mielestä mahtavinta oli viitata levyjä pyörittäneeseen esitekin opiskelijaan "Outokummun omana DJ-guruna".
Savon sanomiakin vilkaisin yksi päivä. Mieleen ei kyllä jäänyt mitään muuta kuin otsikko: "Mubarak kielsi syytteet sängystä". (Naamapalmu)
Näine hyvineni taidan jatkaa kipeän hartiani ja puutuvan vasemman käteni kanssa kahvinkeittimelle.
Koko viikon olin leikkimässä pikkulasta ja siis nettipapan hoteissa. Tuunasimme tuolini, jotka samaisesta paikasta olen kämppääni saanut. Ihan on tuoleilla ikää kuulemma jotain 60 vuoden tienoilla. Tuolejahan oli neljä ja aluksi ne näyttivät tuolta kuin tuossa oikealla nähtävässä kuvassa.
Kävin heittämässä talviturkinkin puoliksi. Siis seisoin järvessä veden ollessa napaan asti. Ei ollut oikeaa mielitilaa uimiselle. Nautiskelin ruuasta ja saunasta ja huolettomasta elämästä. Ei tarvinnut stressailla mistään. Sitten saavuin kotiin ja sain huomata, että käteen jää sossun tuista 1,45€ loppukuuksi - vuokran ja sähkölaskun jälkeen. Enpä jaksa siitäkään stressata, olenhan kultalusikka perseessä syntynyt. Eikä tarvitse miettiä sitä, että lähdenkö nettiemon luokse Suomussalmelle ensi viikolla vai jäänkö tänne päin kahvittelemaan, kun luokkalaisen tyttöystävä saapuu Briteistä. Sitäpaitsi eikös sitä sanota, että 'Jos ei onnea rahassa niin sitten rakkauvessa'. Mahtaa olla mulla rakkauden täyteinen elokuu siis!
Pääsin muuten käymään saunassa pikkulepakon kanssa. Voi, se oli söpö! Näin myös sudenkorennon laiturilla makoillessani. Oli kyllä sangen mukava ja piristävä toiseksi viimeinen lomaviikko. Ja jos joku ei vielä tajunnut niin olen saapunut takaisin Outokumpuun! Läksin viime viikon torstaina. Päätökseen tyytyväinen olen ja heti voinut paljon paremmin jotenkin kierolla tavalla, kun tänne pääsin.
Tuolien lopputulos: 1 keltainen, 1 vihreä, 1 punavalkoinen ja 1 vihreäkeltainen. Alla olevassa kuvassa nettipappa poistamassa vanhoja maaleja. Itsehän sain hoitaa kaiken sellaisen, jossa ei käytetty vaarallisia välineitä. Eli maalaamisen.
Tutkin eilen pitkästä aikaa enemmän Iltalehden sivuja. Harraste, joka on yhtä hengenvaarallinen kuin mikä tahansa, joka aiheuttaa vatsalihasten liiallista harjoitusta.
Tämän kertaiset helmet olivat:
"'Breivik surmasi 5-vuotiaan isän saarella"
sekä
"Lähti uimaan - hukkui heti Mikkelissä"
Täysin idiotismia hiveleviä uutisia löytyi myöskin, mutta ne taidan jättää omaan rauhaansa. Siltikin pohjanoteeraus, joka on jäänyt mieleen, on ollut uutinen siitä kuinka Martina Aitolehti oli päivittänyt parisuhdestatuksensa. Ja kyllä, tämä uutinen oli se n. kaksi riviä pitkä toteamus siitä, että Martina Aitolehti muuten päivitti parisuhdestatuksensa Facebookissa.
Kun nyt jälleen kerran kielen parissa painiskelen niin mainittakoon, että aloin pohtia tuossa noita kaikkia 'instant' juttuja. Tiedättehän - kun sanotaan esimerkiksi, että 'instant asshole, just add alcohol' jne. Niin mietin vain, että miten tuo 'instant' kääntyy suomeksi? No, 'instant gentleman' = 'hetivalmis herrasmies' - ei kuulosta kovin herrasmieheltä, vai?
Enkä mitään muuta siis kirjoitakaan tähän kuin sen, että kielessämme on hienoja sanoja.
Sanoja, joita saatamme käyttää päivittäin ja sitten yhtäkkiä jotain sanaa alkaakin makustella oikein ajan kanssa.
Ja huomaa - on se pirun jännä sana!
Tällaisen hienon hetken aiheutti minulle seuraava sana, jonka pariin jätän teidät pähkimään:
Kerrankin on korut kohillaan korvassa ja suurinpiirtein samaa settiä, ettei ihan näytetä miltä tahansa romukasalta. 8mm! Kiitos nam ja tässä kai nyt sitten pysytään jonkun aikaa.
Kyllä, myös toisessa korvassa on sama setti. Tai siis tulossa. Jahka jaksan venytellä.
Huuleen vaihdoin korut myös. Ovat nyt sitten hopean väriset vai miten ikinä asian haluaakaan ilmaista. Yläpuolella puolikas pallo ja alapuolella ihan normaali kokonainen pallo. Tykästyin noihin puolipalloihin aika kovasti - sopivat vertical labretiin todella kivasti! Viisaammalta varmasti näyttäisi, kun olisi korun molemmin päissä sellainen, mutta en jaksanut alkaa vielä säätää.
Pohdiskelin tuossa aamulla herätessäni sitä kuuluisaa ihmisen erkaantumista luonnosta. Tai siis luonnonläheisyydestä tai miten ikinä sitä haluaakaan sanoa. Jokatapauksessa se sellainen, ettei eletä ihan niin paljon tuon luonnon mukaan kuin joskus muinoin on eletty. Vaikka luonto onkin ainoa asia, jota ihminen ei koskaan, milloinkaan tule hallitsemaan. Yritystä kyllä tuntuu olevan...
Joka tapauksessa, aina puhutaan siitä miten keväällä kaikki herää henkiin ja niinhän tapahtuukin. Luonnossa. Mutta nyt, kun on taas tulossa syksy, huomasin, että suurimmat muutoksethan tapahtuvat syksyisin. Ainakin tiettyyn ikään asti, ennen työelämää. Työelämä jaksottaa elämän sitten taas hiukan toisella tavalla.
Tulin vain pohdiskelleeksi asiaa, koska nyt on muutamakin kaveri muuttanut yhteen kumppaninsa kanssa, toiset etsii kämppää, koska joutuvat muuttamaan opiskelijakämppiin opiskelujen alkaessa ymsyms. Suurimmat muutokset muutenkin tapahtuvat aina siinä kesän jälkeen, kun syksy alkaa taas hyppimään silmille. Ei ihme, jos on sopeutumisongelmia elämän suhteen, kun eiköhän ihmisellä ole jonkinasteinen luontainen vuodenaikakello vielä kehossa toiminnassa. Toisaalta en kyllä ole tutustunut milloin ihmiset esimerkiksi pesää aloittaisivat tekemään tuon luontaisen kellon mukaisesti. Hmm, mutta onhan tässäkin havaittavissa ne ihmisten pariutumisvaiheet. Tiedättehän - se pariutumisvuosikello.
Talven jälkeen potkitaan vanhat heilat pellolle, koska päästään eroon siitä pimeän ajan yksinäisyyden ja kylmyyden tunteesta. Keväällä sitten siinä katsellaan kuin kaniinit niitä uusia kumppaneita ja pariudutaan, koska on se aika vuodesta yksinkertaisesti. Kesäksi todennäköisesti hankitaan uusi heila, koska hei - pitäähän sen kesäheilan olla selkeesti kuumempi ja villimpi kuin joku tylsä kevätromanssi. Kesäheiloistahan ei tunnetusti tule yhtään mitään, koska kesäheilat eivät pärjää arjessa. Kesäheilasta päästään sitten taas kohti pimenevää syksyä ja talvea, jolloin halutaan nallekarhu(tar), jonka kainaloon käpertyä ja olla ihan tuitui.
Toisaalta siis tuo syksyn yhteenmuuttorumba saattaa osua juuri oikeaan väliin eikä tällä koko kirjoituksella ollut oikeastaan mitään pohjaa. Tai ehkä mahdollisesti olikin, mutta helleaivoni eivät oikein jaksa yhteenvetoja.
Viime yöstä voisin kyllä mainita muutaman sanasen:
Tapani mukaisesti olin hereillä vielä viideltä aamulla.
Yön aikana olen käynyt läpi mm. hukkumisen, syntymisen, jonkinasteisen lapsivesiaiheisen yhdistelmän edellisistä sekä äitini kuoleman. Ainiin ja hengittämättömyyden - puhumattakaan siitä hikisyydestä, limaisuudesta ja muuten ah-niin-eroottisesta-fiiliksestä, joka helleöinä valtaa.
Aina toisinaan ehdin unohtaa, että olen ehkä mahdollisesti allerginen jollekin mahdollisesti todella terveelliselle E-koodille. Kunnes iskee taas hengenahdistus ja miettii, että 'ainiin joo oho hupsista'. Siinä vaiheessa muistaa myöskin sen, että voisi joskus lähteä tätä asiaa selvittämään - johtuuko se hengenahdistus oikeasti siitä yhdestä E-koodista, joka on ollut ainoa yhdistävä tekijä ruokien välillä, joista oireita on tullut. Toisaalta sitten meillä on sankarimme kananmuna - keitettynä - joka ei sisällä oikein mitään, mutta riipuen mitä helvettiä ne kanat on syöny, voikin sisältää sitten mm. kaikkea.
Jooh, jos sitä tämänkin mysteerin ratkaisi - tai ainakin yrittäisi tuossa syksyn mittaan. Tosin, jos ei ole kysymyksessä vain yliherkkyys E250 eli natriumnitriittiä kohtaan, voi kysymyksessä olla asetyylisalisyylihappoallergia. Ilmeisestikin. Ainakin näin internetin ihmeellinen maailma väitti. Toisaalta sitten kyllä buranan pitäisi olla tappanut minut jo? Kai? Toisaalta en saisi syödä buranaa muutenkaan. Ettäpä. Paitsi eihän burana ole se, joka tuota sisältää edes? Vaan juuri se toinen särkylääke (aspiriini?), jota en saa syödä. Öh!? Ei, kyllä varmasti on Buranassa tuota. Älkää yhtään yrittäkö!
Muistankohan vielä lähteä asiaa selvittelemään tuossa syksyllä? Veikkaan, että jos muistan, lopputulos on todennäköisesti se, että 'ei sulla mitään oo'. Niinpä niin!
Niin on tämä tyttö jälleen kotona! Kuitenkin terveyden kannalta vielä tasapainossa - vaikka edellisestä kirjoituksesta voi päätellä silloin olleen hiukan huonompi päivä (tosin siihenkin syyt taitavat olla muualla kuin itse sairaudessa).
Helle voitti minut, joten Vantaalla olen takaisin. Toisaalta jotenkin tuntuu siltä, että ei vain fyysisesti vaan henkisesti ajatellen, oli aivan varmasti paras päätös. Todennäköisesti en olisi jaksanut leikkiä sosiaalista vaan olisin jossain pusikossa itsekseni kurmottanut ja tylsistynyt - ihan vain jo sen energiapuutteen vuoksi. Ja siinäpä sitten olisikin kiva yrittää olla ihmisiksi, kun ei saisi mitään positiivista suustaan kuitenkaan. Sitäpaitsi, olen erittäin hyvä tuntemaan oloni ulkopuoliseksi, joten sekin vaikutti päätökseen. Vahvasti. Siinäkin taas yksi kehittämisen kohde tähän elämään. Tuskin olen tungettelija vaikka ei kuuluisikaan johonkin porukkaan, mutta on niinkuin tervetullut. Vaan eipä sitä silti voi mitään sille, jos tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja tungettelijaksi. Sehän sitten kyllä johtuu enemmän itsestä kuin mistään muusta. Eipä siis oikeastaan ihme, etten tee paljon mitään muuta kuin istuskele koneella... No mutta tuohon ulkopuolisuuden tunteeseen vaikuttaa noin tuhat asiaa vaihtelevasti, joten on kai niitä eläviäkin hetkiä tässä elämässä vielä. Sitäpaitsi, jos olen kuitenkin tervetullut aina toisinaan niin ei sitä voi hirveän paska jätkä olla, joten kai sitä on silloinkin voiton puolella.
Jokatapauksessa tästähän tämä taas kahvia juodessa. Jyväskylässä oli mukavaa, joten kokonaisuutena hyvä reissu. Nyt on sitten tietynlainen tyyni ja rauhallinen olo, syystä jos toisesta. Lisää kahvia tälle tytölle! (Mainittakoon, että ilahduin kovasti huomatessani, että vatsani ei valittanut kissanminttu-minttuviina-maito-juomasta. Aijai, nannaa. Etenkin jääkylmänä. Mmm...)
Jos pitäisin elämästäni, pitäisin siitä kiinni. Mutta koska tunnetusti en oikein tykkää elämästäni enkä suosittelisi tätä kyllä yhdellekään toiselle elävälle olennolle, taidan antaa sen lipua ohitseni kuin... jokilaivan? Oliko tarpeeksi kliseinen vertauskuva?
Pääsin sentään Jyväskylään asti. Eilen oli vielä lääkkeiden laskupäivä, mutta enköhän tänään jo vitutuksissani jatkanut samaa annosta. Tervehtyä ehtii 'sitten joskus' - tällä hetkellä yritän vain selviytyä. Senkin teen helvetin huonolla tavalla. Ylipäänsä taisteluhenki kestää sen 10 minuuttia, kunnes huomaa, ettei pääsekään sieltä vessasta. Hah. Harmi, etten omista kameraa, muuten saisitte nauttia tajuttoman hienoja taiteellisia kuvia hyvin erilaisista vessoista. Ihan vain vessan olemassaolon juhlistamiseksi. On se sen verran mukava kaveri.
Oikeastaan mietin tässä onko nyt mitään järkeä taas? Viikonlopuksi luvattu sellaista säätä, jonka voisi suoraan kääntää 'Nuunin tappokeli'. Kannattaisikohan sitä nyt harkita asioita uudelleen, luovuttaa ja suunnata kotiin perjantaina siinä vaiheessa, kun muut katsovat asialliseksi festaroitua? Toisaalta, luontoni ei ehkä anna periksi. Toisaalta, kyllä se antaa, jos seuraavat 2 päivää menevät tätä rataa.
Oikeastaan mietin tässä sitäkin, että yritänkö taas tunkea itseäni jonnekin, jonne en yksinkertaisesti kuulu? Toisaalta itseään ei tietenkään voi koskaan löytää, jos ei tunge itseään n. joka toiseen väliin ja toivo sieltä pilkahtelevan jotain hyvien tulevien muistojen ja ehkä itsensä löytämiseen liittyvien palasten välimuotoja. Tässäkin on se jännä juttu, että johan aloin löytää itseni suhteellisen tasapainoisena (tietyillä alueilla), kunnes Herra Terveys otti hatkat suuremmassa mittakaavassa ja romutti kaiken sen työn, jonka olen saanut aikaiseksi viimeisen kahden vuoden aikana (apauttiarallaa).
Näistä laskukausista nimittäin jää jälkeensä sellainen jännä juttu, että neljän seinän sisältä on yhä vaikeampi lähteä. Voin ennustaa jo miten päin helvettiä ensimmäinen jakso tulee menemään, mutta toisaalta eipä koulu ole koskaan ollut se vahvin puoli enkä oikeastaan koskaan ole pitänyt silmieni edessä haavekuvaa minkäänasteisesta suoriutumisesta minkäänasteisen koulun suhteen. Hah. Että sikälimikäli, se asia ei edes paina vaakakupissa niin paljoa (niinpäniin vaan vituttaapa se siltikin). Mutta tosiaan - se ihana vainoharhaisuus, josta olin jo hiukan päässyt eroon ja pystynyt rentoutumaan elämäni kanssa, se vainoharhaisuus on saapunut takaisin. Sen taltuttamiseen menee taas muutama vuosi enkä asian vaikutuksia jaksa lähteä edes ajattelemaan. Paitsi, että koulun voisi lopettaa samantein. Se homma nimittäin kaatui sitten tähän. Että hellurei ja hellät tunteet.
Loppupeleissä ainoa yhteiskunnan kannalta merkittävä teko, jonka tässä tilassa pystyisi tekemään - jos nyt sattuisi välittämään omasta panoksestaan yhteiskunnan eteen - olisi itsemurha. Allekirjoittanut ei loppupeleissä kuitenkaan myönnä saatika väitä olevansa muuta kuin yhteiskuntajätettä. Kaikkine sairauksineen ja sossupummiuskausineen. Toisaalta, jos sitä itsensä tästä nyt lahtaisi, niin eihän sitä oikeastaan tiedä, jos sillä olisikin jollain kierolla tavalla loppupeleissä huonompi vaikutus kuin tällä 'elämisellä'. Tiedättehän - perhonen räpäyttää siipiään ja tsunami. Eiku tornado. Eiku... no, ilmiö.
Jokatapauksessa alan kallistua moraalisesti oikean teon puoleen - eli vapaaehtoisuuteni perumiseen. Olipahan se hetken aikaa hauska haave kuvitella olevansa kykeneväinen, mutta kai se on vain pakko myöntää, ettei tätä tyttöä loppupeleissä ole luotu muuhun kuin blogiin ajatuksiaan purkamaan.
On ihanaa illalla, kun väsyttää. Sitä pelkoa ei tosin ole ollut viime aikoina. Heti, kun menen nukkumaan, alkaa järjetön flippailu pään sisällä, joka kestää n. 3 tuntia, vähintään Olin muuten hereillä vielä seitsemältä aamullakin, mutta siinä kohtaa ajatukset olivat jo hiukan rauhoittuneet.
Ihan vain, koska en-ole-nukkunut-oikeastaan-yhtään-ja-pitäisi-tehdä-vielä-paljon-asioita,
haluan jakaa viimeöisen ajatusmaailman kanssanne. Tämä on se siistitty versio ilman erinäisiä juurettomia lauseita, joita hyppelehti ajatusaalloilla jokaikisen puolittaisen ajatuksen väliin. Jotta saisitte oikeanlaisen kuvan siitä mitä siellä pään sisällä oikeasti tapahtuu, tämä teksti pitäisi äänittää ja höpistä tuhat kertaa nopeammin kuin ehditte sitä lukea. Kuvitelkaa, että olette juoneet yliannostuksen energiajuomaa - tai jotain sen sorttista. Ja yrittäkää lisätä sinne niitä singahtelevia ylimääräisiä sanoja ja lauseita. Silloin kokonaiskuva alkaa olla kohdillaan.
"Jos sä olisit popcorni, minkä makuinen sä olisit?"
"Miten niin? Eihän poppareita oo monia makuja?"
"Nii, mut siis millä sut ois maustettu?"
"Ööö. Toffeella vaikka. Olisin semmonen makeesuolanenherkku."
"Aijaa. Mä olisin ihan tavallinen poppari."
"Toi on huijausta."
"Eihän ole. Sitten musta vois tehdä ihan minkä tahansa popparin. Hihi."
"Hei, jos mun hiukissa olis vihreitä makarooneja, rakastaisitko sä mua?"
"Mä olen vain nainen. Tiedätkö sä mitä naisille pitää tehdä?"
"En. Mutta tiedän kyllä muutamankin käyttötarkoituksen."
"Mäkään en tiedä mitä naisille pitää tehdä, mutta tiedän kans muutaman käyttötarkoituksen."
"Musta tuntuu, että tää nainen tarvitsee nuijanukutuksen."
(tässä kohtaa ajattelin: 'Olen sokerimuurahainen' ja oikeasti hetken aikaa olinkin. Miulle kasvoi tuntosarvet ja muutamia ihmisille kuulumattomia muotoja.)
Oletteko muuten koskaan miettineet, että jotkut kysymykset ovat paljon hauskempia ihan vain kysymyksinä? Kaikkia kysymyksiä ei ole tarkoitettukaan vastauksen saajiksi.
Koska onnistuin ottamaan itsestäni järjettömän hienon kuvan, joka aivan selkeästi kuvastaa juuri sitä hetkeä, kun olen saanut sydänkohtauksen. Henki on salpaantunut, veri on kadonnut ja kuolema korjaa univelat.
Joten, koska pidän mauttomista asioista kuten paint, päätin muokata mauttomuuden multihuipentumaksi itselleni aivan tajuttoman hienon bannerin. Joka todellakaan värimaailmaltaan, kooltaan saatika koostumukseltaan ei sovellu koko blogiin. Eikö olekin ihanan ärsyttävää kesäpuuhaa keksinyt taas tämä tyttö?
Mutta toisaalta - mie oon vaan niin pirun söpön näköinen tuossa kuvassa. Siksi sitä kehtaa katsellakin!
Voin muuten kertoa, että onnistuin värjäämään hiukset, nauramaan puhelimessa ja kohottamaan Jyväskylää kohti järjetöntä intoa. En oikeastaan malta odottaa tulevaa reissua! Vaan harmittaa, kun en postissa ehtinyt käymään, koska ovat ryökäleet kesäaikoihin hypänneet. Olisin halunnut ehtiä kokeilemaan uusia mekkojani ja päättämään josko joku niistä lähtisi mukaan reissuun.
Faktahan on se, että jos vähintään yhdet sukkahousut ei hajoa niin hauskaa ei ole ollut. Tosin taitaa olla miun kaikki sukkahousut rikki jo valmiiksi. No, kyllä niitä silmäpakoja maailmaan mahtuu.
Huomenna on siitä jännä päivä, että Naamat-festareiden talkoolaisinfo olisi siinä iltasella. Pitäisi siis aamuisen olon perusteella tehdä päätöstä siitä olinko nyt sitten menossa jo sinne infoon vai pärähdänkö paikalle vasta festareiksi. Kuitenkin yltiöpositiivisena päätin olla perumatta koko osallistumistani. Toisaalta en kyllä ole edes varma onko hippiemotukseni siellä päin maailmaa missä majoitusta tarvitsisin. Hah, ei se haittaa, asioista on turha stressata liikaa etukäteen, eikö totta?
Jokatapauksessa olo on siis tietyllä kierolla tavalla huomattavasti parempi tuon Colitiksen kanssa - paitsi aamuisin. Uskon kyllä, että nuo aamuoireetkin katoavat viikon sisään, jos nyt oikeasti taas kiinnittäisin hiukan enemmän huomiota ruokavalioon. Enkä jaksa nyt puhua enempää tästä terveysasiasta, koska se alkaa melkein olla hallinnassa taas. Ehkä. Mainittakoon vielä, että helteitä on taas luvattu eli henki lähtee. Ihanaa.
Olen löytänyt sipistelykahvikupin kaappien kätköistä. Siihen kovasti olen ihastunut ja rakastunut! Senpä takia aamaishetkeni ovat kestäneet n. 4h tässä hiljalleen kahvia nauttien kauniista kupista. Mikäs siinä toisaalta, näin kesälomalla. Ajattelin, että voisi yrittää saada Okuun matkaan mukaan tuollaisen kupin niin saisi palan rentoa kesämeininkiä sisällytettyä kouluaamuihinsa. On vaan niin fiini olo! Ja kahvikin maistuu jotenkin erikoisen hyvälle.
Tänään pitäisi kipaista kaverille pesemään pyykkiä (kotona ei ole pyykinpesukonetta) ja samalla vilkaista vaatekassi läpi. Jos sieltä kaverin aarteista jotain hienoa löytyisi. Sitä ennen kuitenkin pitäisi poimia mustikoita ja tehdä jonkinasteisia banaani-mustikkamuffinsseja, koska porukat palailevat tänään mökiltä. Niin, ja koska nuo banaanit tuossa pöydällä alkaa mennä hiukan huonoksi. Mantelijauhot tosin loppuivat, joten en itse voi niitä sitten syödä - mitä ikinä päädynkään leipomaan. Vaan haitanneeko tuo. Sen lisäksi pitäisi piipahtaa suihkussa ja päättää värjäänkö tänään hiukset vai vasta festariviikonlopun jälkeen. Puhumattakaan siitä, että nyt n. muutamia minuutteja blogin alkua myöhemmin, olen saanut selvitettyä, että olen tosiaankin huomenna hypähtämässä Jyväskylään, niin pakkaaminen voisi olla ohjelmassa melko oleellinen asia.
"We shall make holes where there is nun" - Ikävöin jo hiukan Kummun kummaa väkeä.
Maailman hienoin tunne on se, kun kädet tärisee holtittomasti
ja päässä sinkoilee tuhat loistavaa lausetta, jotka vain jollain tajuttoman kierolla, kaukaisella tavalla solmiutuvat yhteen.
Se tunne, kun ottaa kynän toiseen holtittomasti tärisevään käteensä,
toisella pitää kiinni vihosta,
ja alkaa kirjottaa.
SIINÄ hyvät ystävät on tuhat syytä miksi erinäiset flippailukohtaukset tiettyjen lääkitysten
alaisena ovat hyvinkin tervetulleita. Onko elossa olevampaa kirjoitusta kuin se, jossa näkyy kirjoittajansa mielentila - tajuttoman kirjaimellisesti?
Ah, olen rakastunut sanoihin ja kuviin. Tunnelmiin ja ajatuksiin. Tunteeseen ja mielentilaan, joka voisi olla hyvin, hyvin addiktoiva ellei se olisi loppupeleissä niin pirun energiasyöppö. Tasapainoisuus on se asia, joka loppupeleissä pitemmän päälle tekee minut hulluksi. Tukehduttaa kaiken mikä on minussa hyvää ja arvokasta.
"Tohtori sanoi, niin se sanoi, ei ole hätäpäivää tytöllä. Laihtuu kyllä eikä syö, mutta painoindeksin mukaisesti lievää ylipainoa hallitsee."
"Äiti, mä en vieläkään osaa kuoria perunoita. Siksikö mä jäin taas yksin?"
Nymmää tein sellasen tempun, että ensinnäkin huomasin tän olevan 100. kirjoitus tässä blogissa. Ha ha ha. Mites tää nyt taas menikään? Koulublogi? Joopajoo. Suomea ja englantia? Joopajoo. No, eiköhän se englanti sieltä taas puske läpi jahka kouluun asti päästään taas. Ja, jos miun tekee kerta mieli bloggailla niin sama kai se on mihin osoitteeseen päättömiä ajatuksiani kirjoitan. Vai?
Hetken harkitsin, että tässähän pitäisi varmaan tehdä joku todella hieno postaus nyt sitten sen 100. kirjoituksen kunniaksi, mutta toisaalta suollan niin paljon tekstiä, että antaa olla. Ennen kuin huomaankaan olen jo seuraavissa pyöreissä ja sitä rataa... Viimeistäänkin, kun iskee se koulun ja Outokummun aiheuttama ahdistus ja muu. Nyt kesällä sentään on lähinnä kärsinyt vain ns. globaalivitutuksesta enimmäkseen. Ja sillä tiellä ajattelin jatkaa nimittäin katsoin eilen sellaisen elokuvan kuin 'Black Swan' ja siis hei hyvää päivää taas!
Ehdin vilkaista elokuvaa n. puoli tuntia, kun mietin miksi ihmeessä en saa ensimmäistäkään otetta koko teoksesta. Syy oli hyvin selkeä, kun vilkaisin näytölle, jossa keikisteli ärsyttävääkin ärsyttävämpi Natalie Portmanin esittämä ballerina. Heti alkumetreillä olisi tehnyt mieli ottaa pesäpallomaila ja huitaista akkaa päin näköä - eihän tuollaisessa 'yhyy mulla ei oo luonnetta nimeksikään ja oon vaan tämmönen tyhjä taulu, joka haluaa olla täydellinen olematta yhtään mitään oikeastaan'-hahmossa ole minkäännäköistä ideaa. Herranpieksut. Josta pääseekin siihen, että toisinaan hahmon ärsyttävyys voi olla hyväkin asia, mutta tässä kohtaa on pakkoa sanoa, että ei näin. Se paljon puhuttu ja peräänkuulutettu samaistuttavuus puuttui täysin. Mitä samaistuttavaa henkilökohtaisesti voin nähdä noin tyhjässä taulussa? Lisänä vielä se tajuttoman rasittava 'haluan olla täydellinen'-vingunta. Näin ollen, kun en saanut otetta ballerinasta, jäi koko elokuva hyvinkin laimeaksi. Voi kyllä sanoa, että tuli katsottua loppuun vain sen takia, että tiesi tietyllä tasolla olevan hiukan typerää jättää 'psykologinen trilleri' katsomatta loppuun asti. Eihän sitä koskaan tiedä mille ulottuvuudelle se saattaisi viedä.
Sitäpaitsi en ymmärtänyt miksi ihmisen pimeä puoli oli niin vahvasti yhdistetty seksuaalisuuteen. Tai siis... Miten sen nyt sanoisi. Jos mietin asiaa henkilökohtaiselta kannalta niin en ymmärrä mitä tekemistä seksuaalisella vapautumisella, henkisellä kasvulla ja itsenäistymisellä on sen ihmisen olevinaan pimeän puolen kanssa. Ihminen kuitenkin ehtii elämänsä aikana syntyä melko monta kertaa uudestaan ja vaikka siinä sivussa vähän flippaisikin niin suhteellisen hyvin on tuntunut aika monella jampalla menevän. Normi setti - miksi se nyt tuolle akalle oli niin hankalaa hyväksyä tiettyjä asioita itsessään? Rasittavuuden multihuipentuma.
Sitten, jos lähden miettimään asiaa ei-niin-henkilökohtaisesti, löydän itseni pelottavien ajatusten ääreltä tämän elokuvan herättämänä. Elämme tietääkseni vuotta 2011 (korjatkaa, jos olen väärässä). Jo pelkästään se, että elämme 2000-luvulla, huokuu tiettyä avoimuutta ja tiettyjen roolimallien musertumista sekä muuta sellaista mukavaa, tiedättehän? Sitten meillä on haastajana nurkassa elokuva, jota kehutaan maasta taivaisiin - ainakin tietyissä piireissä. Miksi tuo teos sitten on ollut hyvä kenenkään mielestä?
Keskimäärin mitä lueskelin ihmisten mielipiteitä elokuvasta - etenkin suomalaisten nuorten naisten - ei Black Swan todellakaan ollut uponnut moniinkaan. Ihan jo pelkästään olemalla psykologiseksi trilleriksi aivan liian alleviivaava eli Hollywoodmainen eli tyhmälle katsolle suunnattu. Jos vaihdamme kuitenkin suhteellisen avomielisestä katsojasta röntgenkatseemme esimerkiksi (järjettömästi yleistäen) Yhdysvaltoihin päin, toimivat teemat huomattavasti paremmin. Pelkästään tuo seksuaalisuusteema kaikkine homoseksuaalisine viittauksineen, voi olla hyvinkin helposti samaistuttava kamppailun aihe. Tästä mutu-tuntumalla, jos lähtisin vertailemaan uskonnon merkitystä tämänhetkisten suomalaisten ja yhdysvaltalaisten elämässä, veikkaisin yhdysvalloissa hiukan olevan enemmän kukoistuksessaan jos jonkinlaiset uskonnot. Ja sitäkautta suhtautuminen kaikkeen noinkin saastaiseen hyvinkin erilaista. Itseasiassa, kun asiaa tarkemmin ajattelee, Black Swanin päähahmo on selkeästikin samaistuttava niille, jotka ovat saaneet tiukan kasvatuksen. Hah, ei siis oikeastaan ihme, että elokuvasta on tykätty. Ja siis tiukalla kasvatuksella tarkoitan todella tiukkaa kasvatusta. En sellaista normaalia turvallista kasvatusta vaan esimerkiksi fanaattista uskontoon perustuvaa kasvatusta. Jos nyt ymmärrätte mitä ajan takaa. Sellaista, joka oikeastaan saattaa hyvinkin rikkoa ihmismielen, viimeistään murrosiässä. Sellaista, joka oikeastaan rikkoo hiukan ihmisoikeuksiakin, jos sille linjalle lähdetään.
Se oli elokuvan pelottava elementti. Että löytyy paljon ihmisiä, joiden on helppo samaistua henkilöön, jolla voi olla noinkin paha olla ihmisen perusluonteeseen kuuluvien asioiden parissa - siitä täydellisyyden tavoittelemisesta puhumattakaan. Mitäköhän kaiken tämän jälkeen tulenkaan ajattelemaan niistä ihmisistä, jotka ovat elokuvan nähneet ja siitä pitäneet?
On se joskus hieno tunne, että on vapaankasvatuksen hyvin kieroutunut, mutta itsensä kanssa soljuva tulos.
...musta tuntuu, että sä oot mun puutarhamarjoissa... ...mene pois minun puutarhamarjoistani!
Hän on ehkä puutarhamarjuri (heille. Ota vain drinkki minun laskuuni!)
Asun keskellä metsää, joten tänään havahduin marjojen mahdollisuuksiin. Siispä kävin keräämässä hiukan mustikoita tarkoituksenani imaista sisääni nuo jumalaisen terveelliset marjat jossakin muodossa. Jaksoin vaivata vartaloani jopa viisitoista minuuttia tämän puuhan parissa, jonka jälkeen muistin jälleen asuvani todellakin metsässä. Tarkoittaa sitä, ettei tarvitse hamstrata. Voi huomenna mennä hakemaan lisää marjoja, jos mieli tekee.
Yllätyin mantelijauhoista tehdyn pohjan pontentiaalista!
Vastaus kaikille pinnallisille ihmisille, jotka eivät koskaan tule näkemään sitä kuuluisaa kakun kuorrutusta pidemmälle: Se on Rutto-Mustikkauitos. Katoaa kirkasta valoa kohti se - kuten kaikki hyvät asiat tässä maailmassa, joidenkin käsityksen mukaan.
Joskus tuossa kesän alussa jumituin vilkuilemaan trailereita yön pimeinä tunteina. Pieni mieleni järkyttyi kovasti dubatusta Jim Carreysta, mutta painajaismainen mielikuva siirtyi törmätessäni Balada Triste De Trompeta-elokuvan traileriin.
Kyseinen elokuva sai ensi-iltansa Suomessa eilen ja sitä kovasti odotin. Harkitsin, että sen kävisin leffateatterissa jopa katsomassa, vaikka ei nykyään meikäläistä vessattomiin tiloihin hirveän mielellään pariksi tunniksi saa ilman jonkinasteista panikointia. Kuitenkin ratkaisin tämän ongelman huomaamalla, että elokuva löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta. Sairaan ihmisen moraalittomalla oikeudella - ei kun leffaa katsomaan!
Asiat, jotka kiinnittivät trailerissa huomioni: Klovnit, väkivalta, elokuvan värimaailma, sirkus.
Sirkus on siitä hieno ympäristö, että siltä voi odottaa mitä tahansa. Aivan mitä tahansa. Yleensä jotain hiukan vinksahtanutta ja aina enemmän tai vähemmän seksuaalista. Oooh, me likey!
Päällimmäisenä mieleen jäivät epämääräiset kohtaukset, jotka saivat naurahtamaan. Periaatteessa tuntui läpi elokuvan, että on sopimatonta nauraa yhdessäkään kohdassa - eihän noin surullisissa ihmisraunioissa pitäisi olla mitään hauskaa. Mutta elokuva oli aivan hillitön! (Tiedä häntä sitten johtuiko itse elokuvasta vai lääkityksestä, joka alkaa olla kohdillaan tällä tytöllä) Tietysti sekin fakta, että elokuvan kuvauksessa sanottiin Viimeisen sirkuksen olevan mustalla huumorilla siivitetty, sai minut innostumaan alunperinkin.
Omalta osaltaan jaksoin katsoa Viimeisen sirkuksen ihan vain jo sen takia, että ihastuintykästyinrakastuin tuohon värimaailmaan. Ja tietenkin siihen, että meno oli niin päätöntä, ettei oikein tiennyt mitä odottaa seuraavaksi. Tämä elokuva taitaa vaatia toisen katselukerran, jotta osaisin sanoa mitään hirveän järkevää. Katsomisen arvoinen joka tapauksessa!
Mainitsin katsoneeni toissapäivänä elokuvan 'The Runaways'. Nyt sitten ajattelin kirjoitella siitä jotain, kunnes tajusin, ettei oikeastaan jäänyt koko elokuvasta mitään mieleen. Ei sillä, että edes eilisestä päivästä lääkehuurun ja yleisen sangen mielenkiintoisen olotilan takia olisi paljon muistikuvia jäänyt.
Toisaalta syy voi piillä siinäkin, että elokuva oli suhteellisen laimea tarinaltaan.
On aina yhtä mielenkiintoista katsoa elokuvia, jotka jakavat mielipiteet kutakuinkin kahtia sen mukaan onko asiaan perehtynyt ihminen vai katsooko elokuvan tietämättä asiasta sen enempää. The Runawaysin kertoessa samannimisen tyttöbändin tarinaa, voi moni asiaan mahdollisesti perehtynyt repiä hiuksiaan, elokuvat kun kuitenkin ovat aina ensisijaisesti enemmän tai vähemmän viihdettä. Eikä todellisuus ole koskaan tarpeeksi viihdyttävää - ainakaan, jos sen sellaisenaan valkokankaalle tunkee.
Yllättynyt olen kovasti siitä, ettei roolisuorituksista ole pahaa sanottavaa. Dakota Fanning ja Kristen Stewart eivät kuulu näyttelijöihin, joiden töihin olisin pahemmin aikaisemmin tutustunut, mutta asenteet ovat kyllä Cheriellä ja Joanilla kohdillaan. Michael Shannonin esittämä manageri Kim Fowley oli hahmoista kuitenkin mieleenpainuvin. Hänen rinnallaan muut hahmot tuntuivat olevan lähnnä pelkkää ylimääräistä täytettä.
Jostain syystä en oikein päässyt kummankaan varsinaisen päähahmon elämään kiinni. Jokin jäi pahasti uupumaan ja loppupeleissä olisin odottanut hiukan enemmän taistelua - kysymyksessähän on kuitenkin tietä raivaava ilmiö. Elokuva toki keskittyy enemmän Cherien ongelmiin - onhan käsikirjoitus tehty Cherie Curryn kirjaan pohjautuen - mutta ainakaan minun tarpeisiini ei hänen elämäänsä pohjustettu tarpeeksi, jotta hahmo ei olisi jäänyt niin pintapuoliseksi ja sitä kautta koko elokuva laimeaksi. Vaikka kuinka yrittäisi vääntää tähän sitä ulottuvuutta, että painopiste olisikin Cherien ja Joanin välisessä suhteessa, ei se tee elokuvaa yhtään sen sisältörikkaammaksi.
En tiedä En osaa oikein sanoa muuta kuin, että kaikki tapahtui yksinkertaisesti liian helposti ja homma vain soljui eteenpäin normaaleine riitoineen. Äh. Too easy, too easy. Siitäkään huolimatta elokuva ei varsinaisesti ollut tylsä. Tosin oman osuutensa tähänkin asiaan varmaankin toi se, että Kristen Stewart Joan Jettinä - TOIMII! (Lue: Kuuma, kuumempi, kuumin ja siinä jo tarpeeksi syytä kitua yksi elokuva läpi)
Ihan mielenkiinnosta vain mainittakoon, että elokuvan on ohjannut Floria Sigismondi. The Runaways on kyseisen hepun ensimmäinen elokuvaohjaus enkä ole yllättynyt saadessani huomata ohjauspohjan olevan musiikivideoiden parista. Floria Sigismondi on ohjannut musiikivideoita sellaisille artisteille kuin Marilyn Manson, Katy Perry, The Cure ja Muse. Muunmuassa. Ja tässäpä sivussa mainittakoon, että The Runawaysin käsikirjoituksen on kirjoittanut - tättärää - Floria Sigismondi! Perustuen tosiaan siihen Cherie Curryn kirjaan 'Neon Angel: A Memoir of a Runaway'. Ehkäpä juuri tässä voisi piillä syy miksi elokuva on jäänyt niin laimeaksi? (Tiedättehän - sokeutuminen omille teksteilleen ja näkemyksilleen ja loppupeleissä on vaikea enää erottaa mitä kaikkea kannattaisikaan tuoda valkokankaalla oikeasti esille, jotta jopa katsojat saisivat yhtä syvällisen kokemuksen elokuvasta kuin tekijä)
Jos kuitenkin jättää sivuun itse tarinan, voin hyvillä mielin sanoa, että tykkäsin kovasti monista kuvista, tunnelmista, valaistuksen käytöstä ja juurikin siitä hiukan musiikkivideomaisesta kosketuksesta.
