Nimittäin heti tietenkin edellisen kirjoitelmani jälkeen hairahduin tutkimaan olenko kenties ollut niinkin viisas, että olen jättänyt siskoni luokse kätköihin leipätarvikkeita. Ja olinhan minä! Eipä siis muuta kuin kulho esille!
Tällä kertaa leipään päätyi manteli- sekä hamppujauhoja, porkkanaraastetta ja siemeniä auringon, pellavan ja sesamin muodoissa.
Yritin myös tehdä tutkimusta sen suhteen onko päärynästä mitään hyötyä mihinkää suuntaan, noin niinkuin muuten kuin, että se on hedelmä ja hedelmät ovat terveellisiä. Tästä aiheesta en sitten löytänyt mitään hyödyllistä. Mutta ilmeisesti siinäkin on kaliumia ja kuituja, joten voisihan sitä huonommikin hedelmänsä valita.
Erehdyin myös ostamaan Valion turkkilaista jogurttia. Yleensähän ostan joko Lindahlsin ison purkin tai Rainbown 500g purkin. Ja pakko sanoa, että tuo Valion jogurtti on P-A-H-A-A.
Oikeasti halusin vain kertoa lisänneeni ruokavaliooni (suklaa)jäätelön ja huomannut itselläni lommoposket eli ahdistunut siitä pienestä faktasta, etten ole siis turvonnut kasvoista eikä siskolla ole vaakaa, jotta voisin seurata, että alkaako tässä paino nyt tippumaan vai nousemaan vai mitähän se tällä kertaa ajatteli tehdä.
Muuten tänään onkin sitten ollut ihanan heikottava päivä! Kävelin kauppaan, johon on parisataa metriä ja jalkani harrastivat tärisemistä käytyäni tämän urhean pitkän reissun. On siis ollut lihasheikkouspäivä toisinsanottuna. Sen huomaa ihan siitäkin, ettei meinaa mikään pysyä käsissä. Millaistahan olisi tehdä haastatteluja tällä fiiliksellä... Noh, siskon kahvipannusta olen yrittänyt pysyä kaukana, etten ihan häätöä sentään saa tästä asunnosta (mulla on jo mm. kattilapopparien tekokielto). Toisaalta olen onnistunut saamaan siskoni riippuvaiseksi euro-arvoista tässä lyhyen vierailuni aikana. Hupsista.
Halusin vielä kertoa, että eilen katsoin Sinbadin ja tänään Anastasian. Molemmat oikein viihdyttäviä leffoja. Vaivauduin myös vilkaisemaan Spartacuksen ekan jakson, mutta se ei kyllä yhtään minun makuhermojani vietellyt.
Ja ennenkaikkea: Perjantaina otan Hannan ja Teemun kainaloon ja lähden kohti Helsinki Burleski-festivaalia! Hiukan harmittaa, ettei ole mukana kuin yksi vaivainen ripsiväri - kerrankin, kun saisi laittautua. Mutta onneksi Hanna lupasi lainata jotain hiusten kiharrinkäherrintä niin voin ainakin edes esittää hiukan laittautuvani. Ajattelin myös - EHKÄ - käydä ostamassa jonkinlaisen pannan. Tai pinnin. Tai jotain muuta härpäkettä. Kai sitä nyt kipeänä saa itseään vähän hemmotella? Voi tehdä yllättävän hyvää ahdistuneen lommoposken vähän laittautua ja istua iltaa ulkona. (Juomanaan mustikkapople, tietenkin!)
Sitäpaitsi - miten henkilö, joka on ainakin n. 20kg ylipainoinen saa itsestään lommoposkiongelmaisen mättämällä suklaata ja jäätelöä ja vanukkaita? Jep. Tää on tätä sairastamispanikointia, hyvät ystävät!
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Onnellisessa asemassa
Aina sairastaessaan voi todeta olevansa suhteellisen onnellisessa asemassa, jos huomaa olevansa kykeneväinen syömään. Haluaisinkin nyt jakaa teille sen ainoan iloni tässä hetkessä, nimittäin päivittäisen menuni.
Aamupalaksi porsastellaan paistettua kananmunaa sekä pekonia. Kananmunat tietenkin paistetaan pannulla pekonin jälkeen, jotta saadaan hyötykäytettyä pekonista jäänyt rasva ja maustetaan munaiset ruususuolalla, jotta voin edes unelmoida kaliumtasojen mahdollisesta ihannearvojen lähentelystä. Ihme kyllä näinkin tuhti aamupala menee alas tällä hetkellä. Tosin porsauksissani sitten ajattelin kokeilla, jos juustoa vielä voisi vähän heittää sekaan, mutta sehän olikin sitten vihoviimeinen tikki. Sitä ei ruumis kestänyt ja näin aamupalasta tuli liian tuhti eivätkä viimeiset suupalat meinanneet mennä alas ilman kakomista. Tämä koko komeus huuhdotaan alas parilla pureskeltavalla kalkki-D-lisällä, Prednisolonilla, Atenololilla sekä Spirenoloctonilla(vaimikäliesenykyäänonkaanselääke) eikä unohdeta sitä ainoaa pahettani: Kahvia. Kahvia on pakko saada aamulla kupillinen vaikka sen pois jättäminen voisikin vähentää aamuista 'istunpa vessassa kolme tuntia'-rumbaa vain vähäiseen kahteen tuntiin. Toisaalta - eikös lääkkeiden kuulunut hoitaa tuo osuus...?
Tämän jälkeen nautiskelemme päivän mittaan kivennäisvettä. Rainbown kivennäisvettä, joka on laatuhintasuhteeltaan halvinta ja täyttää vaatimukseni kivennäisaineiden saannista. Tai ainakin tällaista illuusiota ylläpidän kovasti, jotta kestän päivästä toiseen. Nesteytys nyt kuitenkin on tärkeää jokatapauksessa sairastaessa niin kai se on pääasia, että nauttii nesteitä ja jos niistä siinä sivussa ehkä vahingossa jotain hyödyllistä imeytyisi kehoon niin ei kai siitä haittaakaan ole. Yksi pullo päivässä, tosin nykyään menee melkein kaksikin pulloa päivässä. Mutta hei - mulla onkin nesteenpoistolääkitys ja toinen lääkitys, joka aiheuttaa suolan makua kielessä. Eihän se janoa lisää, jos kieli tuntuu siltä kuin olisi tunkenut sen alastomana suolapurkkiin. Vichyä en kaikesta huolimatta voi juoda, koska se aiheuttaa niin hirveää närästystä, että koko loppupäivän tuntuu siltä kuin aikoisi oksentaa, kuitenkaan oksentamatta.
Sairastaminen ja vessassa juokseminen ovat yllättävän väsyttävää puuhaa. Ja siinä hommassa tulee nälkä. Tietenkin, jos mikään ei imeydy ihan niinkuin pitäisi niin sekin voi olla osasyy siihen, että on nälkä. Joka tapauksessa aamupalan jälkeen on soveliasta syödä välipala. Jotain, joka ei ole liikaa - siis jotain pientä. Mielellään 2-3 tuntia aamupalan jälkeen. Tähän toimeen on hyväksi havaittu turkkilainen jogurtti sekä mustikat tai mustikkakeitto. Tällä hetkellä mustikat, koska sisko on niitä kesällä kerännyt ja pakkasesta minua varten sulattanut. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että turkkilainen jogurtti aiheuttaa kakomisreaktion hyvinkin usein, joten sitä pitää annostella hyvin vähän. Ehkä ruokalusikallinen noin alkuun ja jos oikein vaikuttaa hyvältä, voi sekaan heittää vähän lisää! Marjoja pitää myös muistaa annostella vähän kerrallaan, koska paha olo tulee yllättäen niidenkin kanssa. Samaa pätee mahdollisen mustikkakeiton kanssa, mutta se sentään menee alas paremmin, koska on nestemäistä.
Päivälliseksi syökäämme tuttua ja turvallista, hyväksi havaittua ja ehdotonta ykkösruokaani sairaala- sekä sairastamiskunnossa. Nimittäin broilerin koivet. Siinä on yksi ruoka, josta ikinä ei ole mahani sanonut POKS ja jostain syystä kyseiseen ruokaan ei ole tullut kyllästyttyäkään. Joten oikeastaan mitään muuta päivällisvaihtoehtoa on edes turha miettiä. Se sitten mitä syö lisukkeeksi onkin toinen juttu. Pahassa vaiheessa ei mitään, mutta tässä vaiheessa, jossa olen nyt, olen todennut, että kurkku sekä raejuusto ovat tarpeeksi täyttävä ja maittava lisä. Mutta näitäkään ei tule syödä liikaa, koska silloin tulee ystävämme yökötys kylään. Kokeilin pakastevihanneksiakin, mutta ne eivät toimineet. Eivät sitten alkuunkaan. Täysmaitoa kyytipojaksi niin kyllähän sitä hengissä pysyy!
Siinä oikeastaan onkin kaikki se mitä päivän aikana tulee syötyä. Kyllä se päivän kohokohta on tuo päivällinen, aina! Koska yleensä, kun sen kimppuun pääsee, on nälkä niin huutava, että ei voisi olla onnellisempi.
Mutta sitten, kun tässä kuitenkin ihan ihmisiä ollaan, pakkohan sitä on jotain toisinaan illallakin syödä. Tämä herkullinen iltapala koostuukin sitten samasta kuin välipala: turkkilaista jogurttia sekä mustikkakeittoa tai mustikoita. Nyt olen uskaltautunut vaihtamaan nuo marjat päärynään! Se on suuri edistysaskel, koska en kykene hedelmiä syömään oikein ollenkaan akuutin kourissa.
Tämän lisäksi hätävarana kaapissa pitää aina olla suklaata. Se on ainoa ruoka, josta ei tule paha olo vaikka mättäisi levyn kerralla. Öh. No, se on sellaista terveysruokaa sitten... Nyt tosin olen ostanut itselleni vanukkaita, koska ovat nestemäisemmässä muodossa. Toisaalta niin on suklaakin - paitsi Tupla, johon tulee järjetön himo toisinaan. Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa vanukasta etsiessä, ettei tuotteen tule sisältää E407 eli tuttavallisemmin karrageenia.
Jääkaapista tulee myös löytyä jotain mitä voi vetää naamariin pieninä palasina, kun iskee ihan tautinen lihanhimo. Oletan lihanhimon liittyvän jollain kierolla tavalla johonkin alkukantaiseen viettiin sen suhteen, että verta vuotaessa kannattaisi syödä lihaa. Hemoglobiinini ei nykyään enää laske samalla tavalla kuin ennen joten varsinaisesta raudanpuutoksestakaan ei voi olla kysymys. Joka tapauksessa tähän sitten kelpaa jonkinlainen leikkelepaketti tai vastaava - kunhan muistaa katsoa, ettei kyseessä tuoteessa ole karrageenia.
No, niin maukkaalta ja monipuoliselta kuin kyseinen menu kuulostaakin - yhden päivän menuksi - alkaa se jossain vaiheessa hiukan puuduttaa, koska päivästä toiseen on syötävä samaa ruokaa. Terveenä ruokalistalleni harvemmin kuuluu turkkilainen jogurtti tai mustikkakeitto. Terveenä en koske niihin, en sitten ollenkaan, koska automaattinen oksennusrefleksi tulee jo melkein tuon kyseisen jogurtin ajattelemisestakin.
Tietenkin valintoihini vaikuttaa suuresti se fakta, etten kykene syömään kalium-lääkkeittäni akuutissa, koska vatsa ei kestä tuota nestemäistä äklötystä. Pillerit eivät imeydy. Sen takia pyrin turkkilaisen jogurtin kanssa juuri mustikoita syömään - marjoissa, kun on juurikin kaliumia. Niin olisi myös mm. banaanissa, mutta se aiheuttaa automaattisen oksennusrefleksin, joten ei kuulu ruokalistalleni.
Tämän takia olen myös antanut itselleni luvan juoda kaakaota, jos mieli niin tekee. Kuitenkin sokeroimattomassa kaakaojauheessa on aika paljonkin kaliumia, joten luulisi sitä iltakaakaokupposellisesta imeytyvän jonkin verran. Kaakaohan tehdään mielelään luomuvanhanajantäysmaitoon, joka on rasvaista kuin kerma ja maukeutetaan stevialla. On muuten ollut ihan mukava uusi tuttavuus tuo stevia.
Nestemäiseen listaani voisin tietenkin lisätä vielä Gefilus-mehut, joita nyt satuin ostamaan, jos vaikka niistä maitohappobakteerisysteemeistä olisi jotain apua. Saahan mehusta sitten energiaa ihan toisella tavalla kuin vaikka vain kivennäisvedestä.
Syöminen on kyllä elämän hauskinta puuhaa!
Aamupalaksi porsastellaan paistettua kananmunaa sekä pekonia. Kananmunat tietenkin paistetaan pannulla pekonin jälkeen, jotta saadaan hyötykäytettyä pekonista jäänyt rasva ja maustetaan munaiset ruususuolalla, jotta voin edes unelmoida kaliumtasojen mahdollisesta ihannearvojen lähentelystä. Ihme kyllä näinkin tuhti aamupala menee alas tällä hetkellä. Tosin porsauksissani sitten ajattelin kokeilla, jos juustoa vielä voisi vähän heittää sekaan, mutta sehän olikin sitten vihoviimeinen tikki. Sitä ei ruumis kestänyt ja näin aamupalasta tuli liian tuhti eivätkä viimeiset suupalat meinanneet mennä alas ilman kakomista. Tämä koko komeus huuhdotaan alas parilla pureskeltavalla kalkki-D-lisällä, Prednisolonilla, Atenololilla sekä Spirenoloctonilla(vaimikäliesenykyäänonkaanselääke) eikä unohdeta sitä ainoaa pahettani: Kahvia. Kahvia on pakko saada aamulla kupillinen vaikka sen pois jättäminen voisikin vähentää aamuista 'istunpa vessassa kolme tuntia'-rumbaa vain vähäiseen kahteen tuntiin. Toisaalta - eikös lääkkeiden kuulunut hoitaa tuo osuus...?
Tämän jälkeen nautiskelemme päivän mittaan kivennäisvettä. Rainbown kivennäisvettä, joka on laatuhintasuhteeltaan halvinta ja täyttää vaatimukseni kivennäisaineiden saannista. Tai ainakin tällaista illuusiota ylläpidän kovasti, jotta kestän päivästä toiseen. Nesteytys nyt kuitenkin on tärkeää jokatapauksessa sairastaessa niin kai se on pääasia, että nauttii nesteitä ja jos niistä siinä sivussa ehkä vahingossa jotain hyödyllistä imeytyisi kehoon niin ei kai siitä haittaakaan ole. Yksi pullo päivässä, tosin nykyään menee melkein kaksikin pulloa päivässä. Mutta hei - mulla onkin nesteenpoistolääkitys ja toinen lääkitys, joka aiheuttaa suolan makua kielessä. Eihän se janoa lisää, jos kieli tuntuu siltä kuin olisi tunkenut sen alastomana suolapurkkiin. Vichyä en kaikesta huolimatta voi juoda, koska se aiheuttaa niin hirveää närästystä, että koko loppupäivän tuntuu siltä kuin aikoisi oksentaa, kuitenkaan oksentamatta.
Sairastaminen ja vessassa juokseminen ovat yllättävän väsyttävää puuhaa. Ja siinä hommassa tulee nälkä. Tietenkin, jos mikään ei imeydy ihan niinkuin pitäisi niin sekin voi olla osasyy siihen, että on nälkä. Joka tapauksessa aamupalan jälkeen on soveliasta syödä välipala. Jotain, joka ei ole liikaa - siis jotain pientä. Mielellään 2-3 tuntia aamupalan jälkeen. Tähän toimeen on hyväksi havaittu turkkilainen jogurtti sekä mustikat tai mustikkakeitto. Tällä hetkellä mustikat, koska sisko on niitä kesällä kerännyt ja pakkasesta minua varten sulattanut. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että turkkilainen jogurtti aiheuttaa kakomisreaktion hyvinkin usein, joten sitä pitää annostella hyvin vähän. Ehkä ruokalusikallinen noin alkuun ja jos oikein vaikuttaa hyvältä, voi sekaan heittää vähän lisää! Marjoja pitää myös muistaa annostella vähän kerrallaan, koska paha olo tulee yllättäen niidenkin kanssa. Samaa pätee mahdollisen mustikkakeiton kanssa, mutta se sentään menee alas paremmin, koska on nestemäistä.
Päivälliseksi syökäämme tuttua ja turvallista, hyväksi havaittua ja ehdotonta ykkösruokaani sairaala- sekä sairastamiskunnossa. Nimittäin broilerin koivet. Siinä on yksi ruoka, josta ikinä ei ole mahani sanonut POKS ja jostain syystä kyseiseen ruokaan ei ole tullut kyllästyttyäkään. Joten oikeastaan mitään muuta päivällisvaihtoehtoa on edes turha miettiä. Se sitten mitä syö lisukkeeksi onkin toinen juttu. Pahassa vaiheessa ei mitään, mutta tässä vaiheessa, jossa olen nyt, olen todennut, että kurkku sekä raejuusto ovat tarpeeksi täyttävä ja maittava lisä. Mutta näitäkään ei tule syödä liikaa, koska silloin tulee ystävämme yökötys kylään. Kokeilin pakastevihanneksiakin, mutta ne eivät toimineet. Eivät sitten alkuunkaan. Täysmaitoa kyytipojaksi niin kyllähän sitä hengissä pysyy!
Siinä oikeastaan onkin kaikki se mitä päivän aikana tulee syötyä. Kyllä se päivän kohokohta on tuo päivällinen, aina! Koska yleensä, kun sen kimppuun pääsee, on nälkä niin huutava, että ei voisi olla onnellisempi.
Mutta sitten, kun tässä kuitenkin ihan ihmisiä ollaan, pakkohan sitä on jotain toisinaan illallakin syödä. Tämä herkullinen iltapala koostuukin sitten samasta kuin välipala: turkkilaista jogurttia sekä mustikkakeittoa tai mustikoita. Nyt olen uskaltautunut vaihtamaan nuo marjat päärynään! Se on suuri edistysaskel, koska en kykene hedelmiä syömään oikein ollenkaan akuutin kourissa.
Tämän lisäksi hätävarana kaapissa pitää aina olla suklaata. Se on ainoa ruoka, josta ei tule paha olo vaikka mättäisi levyn kerralla. Öh. No, se on sellaista terveysruokaa sitten... Nyt tosin olen ostanut itselleni vanukkaita, koska ovat nestemäisemmässä muodossa. Toisaalta niin on suklaakin - paitsi Tupla, johon tulee järjetön himo toisinaan. Joka tapauksessa tärkeintä on muistaa vanukasta etsiessä, ettei tuotteen tule sisältää E407 eli tuttavallisemmin karrageenia.
Jääkaapista tulee myös löytyä jotain mitä voi vetää naamariin pieninä palasina, kun iskee ihan tautinen lihanhimo. Oletan lihanhimon liittyvän jollain kierolla tavalla johonkin alkukantaiseen viettiin sen suhteen, että verta vuotaessa kannattaisi syödä lihaa. Hemoglobiinini ei nykyään enää laske samalla tavalla kuin ennen joten varsinaisesta raudanpuutoksestakaan ei voi olla kysymys. Joka tapauksessa tähän sitten kelpaa jonkinlainen leikkelepaketti tai vastaava - kunhan muistaa katsoa, ettei kyseessä tuoteessa ole karrageenia.
No, niin maukkaalta ja monipuoliselta kuin kyseinen menu kuulostaakin - yhden päivän menuksi - alkaa se jossain vaiheessa hiukan puuduttaa, koska päivästä toiseen on syötävä samaa ruokaa. Terveenä ruokalistalleni harvemmin kuuluu turkkilainen jogurtti tai mustikkakeitto. Terveenä en koske niihin, en sitten ollenkaan, koska automaattinen oksennusrefleksi tulee jo melkein tuon kyseisen jogurtin ajattelemisestakin.
Tietenkin valintoihini vaikuttaa suuresti se fakta, etten kykene syömään kalium-lääkkeittäni akuutissa, koska vatsa ei kestä tuota nestemäistä äklötystä. Pillerit eivät imeydy. Sen takia pyrin turkkilaisen jogurtin kanssa juuri mustikoita syömään - marjoissa, kun on juurikin kaliumia. Niin olisi myös mm. banaanissa, mutta se aiheuttaa automaattisen oksennusrefleksin, joten ei kuulu ruokalistalleni.
Tämän takia olen myös antanut itselleni luvan juoda kaakaota, jos mieli niin tekee. Kuitenkin sokeroimattomassa kaakaojauheessa on aika paljonkin kaliumia, joten luulisi sitä iltakaakaokupposellisesta imeytyvän jonkin verran. Kaakaohan tehdään mielelään luomuvanhanajantäysmaitoon, joka on rasvaista kuin kerma ja maukeutetaan stevialla. On muuten ollut ihan mukava uusi tuttavuus tuo stevia.
Nestemäiseen listaani voisin tietenkin lisätä vielä Gefilus-mehut, joita nyt satuin ostamaan, jos vaikka niistä maitohappobakteerisysteemeistä olisi jotain apua. Saahan mehusta sitten energiaa ihan toisella tavalla kuin vaikka vain kivennäisvedestä.
Syöminen on kyllä elämän hauskinta puuhaa!
torstai 21. helmikuuta 2013
Hat(t)araa
Sain itseni hoidettua labraan asti ja vietin siinä viikonlopun sitten odotellen tuloksia vaikka tiesin, ettei verikokeissa tule näkymään mitään - kuten ei näkynytkään. Viikonloppuna kunto huononi sunnuntaina melko ikävästikin, mutta maanantain e-reseptipläjäyksen innoittamana aloitettu lääkitys on toistaiseksi ainakin hiukan tuntunut auttavan. Vielä ei voi sanoa auttaako tuo enempää, mutta kivut ovat ainakin kadonneet eikä kuumettakaan enää ole. Toisaalta nuo muutokset eivät riitä läheskään.
Tämän lisäksi lääkäri katsoi asialliseksi haukkua miut pystyyn, joka varmasti niissä tiloissa kiinnosti todella paljon. Eniten pidin lääkärin kommentista, jolla viitattiin siihen, ettei miulla olisi muuta kuin raju vatsatauti. Miksi miulle on mikään tulehduksellinen suolistosairaus diagnosoitu, jos sitä joka ikinen kerta epäillään? Joka tapauksessa arvostan sitä infoa, että ilmeisesti rajuun vatsatautiin kuuluu 4-5 vkon veren vuotaminen. Selvä homma, oon tässä ihan samoilla linjoilla taas...
Noh, joka tapauksessa pitää tämän kaiken keskellä etsiä jotain voimia miettiä asioita aikataulullisesti enkä nyt näe miten saisin mitään tehtyä ajoissa eli tällä menolla sitten valmistun vasta syksyksi. Olen ehdottoman ärsyyntynyt, ettei sairastapauksissa ole mahdollista saada joustoa lopputyön deadlinejen kanssa. Mutta niin, haluan kyllä niin paljon eteenpäin ja poispoisPOIS tuolta koulusta, että kyllä se lopputyö tulee tehtyä vaikka hampaat irvessä aikataulujen mukaisesti vaikka se ei nyt siltä yhtään tunnukaan.
Tässä kaiken keskellä pitäisi vielä jaksaa miettiä jatko-opiskeluasioitakin. Päädyin siihen yksinkertaiseen ratkaisuun, että haen sinne missä ennakkotehtävät vaikuttavat vähiten ärsyttäviltä. Nimittäin suurimmassa osassa aiheuttavat niin paljon harmaita hiuksia, ettei tosikaan. Mutta saanpahan ennakkotehtäviin yhdistettyä ääninäyttöni - jos nyt siis ehdin ja jaksan kaiken tehdä mitä pitäisi.
Muuten sitten kävinkin työhaastattelussa, joka oli jälleen kerran yksi elämäni naurettavimmista ja alan olla kyllästynyt kamppailemaan blondien lukiolaisten kanssa samoista kesätyöpaikoista, kun tuntuu, että sinne nyt lähinnä haetaan niitä blondeja lukiolaisia. Anteeksi yleistys, mutta oikeasti - miksi mut edes kutsuttiin haastatteluun... Eipä tarvitse siitäkään kesäduunista haaveilla. Vaan tulipahan sielläkin käytyä ihan onnistuneesti sairastelun lomassa vaikka pää ei ehkä toiminutkaan niinkuin piti.
Nyt sitten olisi vuorossa tosiaan fysiikan tehtävät ja villasukan neulomista. Kohta on jo valmis tuo vihreä-musta-makkarasukka, jonka aloittelin toissapäivänä. Sille kaveriksi sitten toinen avaruusmakkarasukka. Kevät tulee niin kovaa vauhtia, että pitää neuloa villasukkia. Jep.
Ei, ei mulla mitään erikoista taas ollut mielessä. Kunhan omaksi selvennykseksi kirjoittelin taas. Sitäpaitsi heti, kun yritän vähän viettää sairaslomaa niin tulee yhteydenottoja, että tarttis kuvaajaa ja päläpälä. Mutta, koska olen tunnetusti hyvä delegoimaan asioita, tämäkin tarjous on nyt alustavasti ainakin hyödynnetty lopputyömahdollisuudeksi luokkatoverille, jolloin itse ei tarvitse asiaa pähkäillä ja tilaajatahokin on varmaan ihan tyytyväinen.
Sormet ristissä, että terveys on kunnossa ensi viikolla, että pääsee Helsinki Burlesque festivaalille!
Tämän lisäksi lääkäri katsoi asialliseksi haukkua miut pystyyn, joka varmasti niissä tiloissa kiinnosti todella paljon. Eniten pidin lääkärin kommentista, jolla viitattiin siihen, ettei miulla olisi muuta kuin raju vatsatauti. Miksi miulle on mikään tulehduksellinen suolistosairaus diagnosoitu, jos sitä joka ikinen kerta epäillään? Joka tapauksessa arvostan sitä infoa, että ilmeisesti rajuun vatsatautiin kuuluu 4-5 vkon veren vuotaminen. Selvä homma, oon tässä ihan samoilla linjoilla taas...
Noh, joka tapauksessa pitää tämän kaiken keskellä etsiä jotain voimia miettiä asioita aikataulullisesti enkä nyt näe miten saisin mitään tehtyä ajoissa eli tällä menolla sitten valmistun vasta syksyksi. Olen ehdottoman ärsyyntynyt, ettei sairastapauksissa ole mahdollista saada joustoa lopputyön deadlinejen kanssa. Mutta niin, haluan kyllä niin paljon eteenpäin ja poispoisPOIS tuolta koulusta, että kyllä se lopputyö tulee tehtyä vaikka hampaat irvessä aikataulujen mukaisesti vaikka se ei nyt siltä yhtään tunnukaan.
Tässä kaiken keskellä pitäisi vielä jaksaa miettiä jatko-opiskeluasioitakin. Päädyin siihen yksinkertaiseen ratkaisuun, että haen sinne missä ennakkotehtävät vaikuttavat vähiten ärsyttäviltä. Nimittäin suurimmassa osassa aiheuttavat niin paljon harmaita hiuksia, ettei tosikaan. Mutta saanpahan ennakkotehtäviin yhdistettyä ääninäyttöni - jos nyt siis ehdin ja jaksan kaiken tehdä mitä pitäisi.
Muuten sitten kävinkin työhaastattelussa, joka oli jälleen kerran yksi elämäni naurettavimmista ja alan olla kyllästynyt kamppailemaan blondien lukiolaisten kanssa samoista kesätyöpaikoista, kun tuntuu, että sinne nyt lähinnä haetaan niitä blondeja lukiolaisia. Anteeksi yleistys, mutta oikeasti - miksi mut edes kutsuttiin haastatteluun... Eipä tarvitse siitäkään kesäduunista haaveilla. Vaan tulipahan sielläkin käytyä ihan onnistuneesti sairastelun lomassa vaikka pää ei ehkä toiminutkaan niinkuin piti.
Nyt sitten olisi vuorossa tosiaan fysiikan tehtävät ja villasukan neulomista. Kohta on jo valmis tuo vihreä-musta-makkarasukka, jonka aloittelin toissapäivänä. Sille kaveriksi sitten toinen avaruusmakkarasukka. Kevät tulee niin kovaa vauhtia, että pitää neuloa villasukkia. Jep.
Ei, ei mulla mitään erikoista taas ollut mielessä. Kunhan omaksi selvennykseksi kirjoittelin taas. Sitäpaitsi heti, kun yritän vähän viettää sairaslomaa niin tulee yhteydenottoja, että tarttis kuvaajaa ja päläpälä. Mutta, koska olen tunnetusti hyvä delegoimaan asioita, tämäkin tarjous on nyt alustavasti ainakin hyödynnetty lopputyömahdollisuudeksi luokkatoverille, jolloin itse ei tarvitse asiaa pähkäillä ja tilaajatahokin on varmaan ihan tyytyväinen.
Sormet ristissä, että terveys on kunnossa ensi viikolla, että pääsee Helsinki Burlesque festivaalille!
torstai 7. helmikuuta 2013
Pikselimössöä!
Haaveilen, että voisin kävellä kauppaan, ostaa lankoja sekä puikkoja ja vielä pienenä onnellisena lisänä hamahelmiä.
Haaveilen, että voisin kävellä kauppaan ja ostaa suklaakakkutarvikkeet.
Haaveilen, että tämän viikon olisin saanut viettää täysin muissa merkeissä kuin joissa olen sen viettänyt.
Haaveilen, että tänään olisin jaksanut lähteä Joensuuhun tapaamaan kaveria.
Haaveilen siitäkin, että jaksaisin vaivautua sinne labraan asti - vihdoin ja viimein.
Haaveilen myös hiukan siitä, että ensi viikolla riittäisi energiaa johonkin muuhun kuin sohvalla hautautumiseen.
Kaikista eniten sitä ehkä kuitenkin haaveilee siitä, että olisi edes valheellinen harhakuva siitä, että on hyvä olla.
Siksipä se suklaakakku olisi poikaa.
No, joka tapauksessa onnellisesti voin taas todeta, ettei koskaan pelota niin paljoa kuin niinä hetkinä, kun joutuu olemaan yksin ilman, että se on tippaakaan turvallista eikä ole ketään kenelle soittaa tai oikeastaan ketään ketä edes kiinnostaa. En jaksa olla enää edes itse kiinnostunut itsestäni.
Mikään ei myöskään ole nykypäivänä niin helppoa kuin olla ihmisten tavoittamattomissa - ainakaan miulle, koska en muista koska viimeksi kukaan olisi minulle soitellut. Paitsi äiti iloisissa merkeissä perunkirjoitus-valtakirja-kuolemantapaus-asioissa.
Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Voin syödä riisimuroja, koska riisimurot juttelevat minulle. Ainakin siis, jos niiden sekaan kaataa maitoa. Maitoisat riisimurot ovat siis enemmän tai vähemmän vastaus jokaisen yksinäisen ihmisen elämään. (Toisaalta, voitte kokeilla myös puhelinta, jolla on tunneäly!)
Ja kaikki pelot, ahdistukset, yksinäisyyden sekä turhan ihmisen leimat kaikkoavat kuin tuhka tuuleen.
Toisinsanottuna tämä viikko vietetään sohvan pohjalla hyvin valmistumatta jääneiden projektien parista poissa. En koe ensimmäistäkään motivaation hippusta yhtään mitään kohtaan, kaikista vähiten koulurakennuksen sisällä tapahtuvaa aktiviteettia kohtaan.
Pääsispä jo helvettiin tästä loukusta.
Haaveilen, että voisin kävellä kauppaan ja ostaa suklaakakkutarvikkeet.
Haaveilen, että tämän viikon olisin saanut viettää täysin muissa merkeissä kuin joissa olen sen viettänyt.
Haaveilen, että tänään olisin jaksanut lähteä Joensuuhun tapaamaan kaveria.
Haaveilen siitäkin, että jaksaisin vaivautua sinne labraan asti - vihdoin ja viimein.
Haaveilen myös hiukan siitä, että ensi viikolla riittäisi energiaa johonkin muuhun kuin sohvalla hautautumiseen.
Kaikista eniten sitä ehkä kuitenkin haaveilee siitä, että olisi edes valheellinen harhakuva siitä, että on hyvä olla.
Siksipä se suklaakakku olisi poikaa.
No, joka tapauksessa onnellisesti voin taas todeta, ettei koskaan pelota niin paljoa kuin niinä hetkinä, kun joutuu olemaan yksin ilman, että se on tippaakaan turvallista eikä ole ketään kenelle soittaa tai oikeastaan ketään ketä edes kiinnostaa. En jaksa olla enää edes itse kiinnostunut itsestäni.
Mikään ei myöskään ole nykypäivänä niin helppoa kuin olla ihmisten tavoittamattomissa - ainakaan miulle, koska en muista koska viimeksi kukaan olisi minulle soitellut. Paitsi äiti iloisissa merkeissä perunkirjoitus-valtakirja-kuolemantapaus-asioissa.
Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Voin syödä riisimuroja, koska riisimurot juttelevat minulle. Ainakin siis, jos niiden sekaan kaataa maitoa. Maitoisat riisimurot ovat siis enemmän tai vähemmän vastaus jokaisen yksinäisen ihmisen elämään. (Toisaalta, voitte kokeilla myös puhelinta, jolla on tunneäly!)
Ja kaikki pelot, ahdistukset, yksinäisyyden sekä turhan ihmisen leimat kaikkoavat kuin tuhka tuuleen.
Toisinsanottuna tämä viikko vietetään sohvan pohjalla hyvin valmistumatta jääneiden projektien parista poissa. En koe ensimmäistäkään motivaation hippusta yhtään mitään kohtaan, kaikista vähiten koulurakennuksen sisällä tapahtuvaa aktiviteettia kohtaan.
Pääsispä jo helvettiin tästä loukusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)