Mitenköhän ilmaisisin asian niin, että hävettäisi vähiten? Lyhyesti, ytimekkäästi ja sillä tavalla, että ihmiset ymmärtäisivät yksinkertaisesta ilmaisusta kaiken sen miten voisin tällä hetkellä kommentoida eilistä.
Hmm.
Pitää hoitaa editointi niin, ettei vahingossa yksikään ihminen näe tuota materiaalia. Ainakaan kukaan opettajista, koska muuten voi jäädä tutkinnot allekirjoittaneelta saamatta.
Tarpeeksi selkeästi ilmaistu? Luulen niin.
Mikäs tässä. Onhan vielä torstai aikaa kuvailla, jos siltä tuntuu. Suurin ongelma nyt tuntuisi olevan elämääkin tylsempi tausta, joka enemmän tai vähemmän aiheuttaa ongelmia. Valaistuksesta nyt on ehkä turha mainitakaan ja jätetään nyt sitten ihan kaikki muutkin ongelmat mainitsematta täysin. Puvut oli kyllä hienoja ja henkilö, jonka kanssa tein töitä oli oikein mukava ja helppo työskentelykumppani vaikka mutustelikin kuvauspaikalla keksejä yläosattomana. Melko villiä.
Vaan lohdutti kovasti, kun tanssija, jota kuvailin, totesi, että olisi kuvannut itse itselleen jonkinlaisen videon, tyylillä 'kamera lavan reunalle ja menoks' niin ehkä ei ole niin hirvittävän suuria paineita siltä puolelta. Toiselle puolelle (koululle) yritänkin sitten vain pitää salassa koko olemassaoloni (keskimäärin olen siinä todella hyvä!).
Ja toisaalta - jos lopputuleman pitäisi olla about muutaman minuutin pituinen niin kyllähän tuolta herranjestas sen verran käyttistä löytyy. Ehkä. Luulen. Toivon. No, ottaen huomioon, ettei mulla ole minkäänlaista hahmotuskykyä minkään suhteen niin mistäs sitä tietää. Onneksi eräs ystäväiseni jo melkein lupautui vapaaehtoiseksi editoijaksi, jos en siihen hommaan itse kykene. Hahaa, tietäisi vain mihin suohon on päänsä melkein tunkenut hänkin. Toisaalta samainen henkilö uhkasi selvitä koulusta ilman diivailua, mutta ikävä kyllä ei taida ihan noita matskuja tunnistaa Final Cutit. Voooooivoooi....
Ainiin, ja alustavasti sain sovittua nyt sitten lopputyöstäkin eli tarkoitus olisi sitten muutaman kuukauden päästä käydä kooste tekemässä jälleen vaihteeksi itämaisen tanssin tapahtumasta. Siinä vain on nyt muutama mutka matkassa, kuten se, että pitää houkutella joku mukaan kuvaamaan. Itsehän aion lähinnä toimittajan roolissa hyppelehtiä. Vaikka vaikuttikin hämärältä saako vai eikö saa arvioinnin kohteeksi ottaa journalistisia taitoja. Toisaalta, onhan miulla sitten koko kevät aikaa tehdä uusi lopputyö, esim. jälkiäänien parissa, jos menee penkin alle kaikki suunnitelmat.
Kätevää olla aikaisin liikkeellä. Mistä tulikin mieleeni - heräsin jo kuudelta, joten voisin lähteä nukkumaan hetkeksi.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
tiistai 4. syyskuuta 2012
"Miks ette oo vieny mun rahoja?"
Elämän pieniä iloja:
Kirjaudu verkkopankkiin onnellisena siitä, että tuet ovat tulleet tilille ja pääset maksamaan mm. vuokran ja toiseksi viimeisen erän kannettavastasi. Huomaa, että tilillä on ihan liikaa rahaa siihen nähden mitä siellä piti olla. Epäile pahanpäiväisesti. Soita sossuille. Ihmettele ja epäile lisää. Eivät ne perhanat vieneetkään niitä puolen kuun tukia! Eikä tämä ollut mikään jekku, eivät aio niitä periä jälkeenpäinkään! Jee!
Lyhyenlännästi tämä tarkoitti sitä, että joku tilasi lipun Billy Talentin keikalle! Enää tarttis seuralaisen sinnekin sitten.
1 h ja risat bussissa
4½ h junassa istumista
5 maissa aamulla herääminen
2 tunnin yöunet
6 käveltyä kilometriä (opin miksi Helsingissä kukaan ei kävele, VOI HEVILETTI SENTÄÄN)
10+ kuppia kahvia
100+ innostunutta sykähdystä
100+ hämmästynyttä sykähdystä
1000+ jännittynyttä sykähdystä
Eikä yhtään suklaata!
Mutta työssäoppimisjakso tuntuu tosi kivalta. Jotenkin. Kierosti. Vaikka onkin todella pelottavaa, kun joutuu oikeasti tekemään todella itsenäisesti. Tällä itsetunnolla se on aina haastavaa, mutta toisaalta varmaan juuri sitä mitä kaipaakin. Koska kyllähän mie kuitenkin osaan. Kai. Ehkä.
Tulee ainakin opittua paljon kaikenlaista, kun toistaiseksi hyvin kummallisilta näyttivät kaikki tavarat ja editointiohjelmakin jäi nyt vähän hämärän peittoon. Mutta kuten aina: Jos ei taidolla, niin asenteella. Sitäpaitsi mistäs sitä voi tietää mitäs kaikkea mie sitten osaankaan!
Tänään sitten kuvailuja oman proggiksen parissa. Sovittiin jo kuvattavan kanssa, että katastrofikeikka tehdään tästä. Hyvällä onnella kuvattava saadaan syttymään tuleenkin. Toivokaa kotikatsomoissa, että niin EI käy, se ei olisi yhtään tarkoituksenmukaista. Eikä meillä ole koulussa opetettu miten sammutetaan ihminen (vapaa-ajan sammuminen onkin opiskelijalla ihan verissä, ikävä kyllä.)
Asiasta miljoonanteen, koska vaikutan aina todella epäonnelliselta enkä tee muuta kuin valita niin, että kaikki, jotka eivät tiedä miusta mitään tai tunne minnuu oikeastaan ollenkaan, saavat tämän bloginkin perusteella meikäläisestä ihan todella ihanan kuvan niin todistettakoon nyt sitten, että elämässä on nautittaviakin asioita, jotka saavat jopa minut hymyilemään. Tai irvistämään. Niin, että:
Olin onnellinen, koska olin Varpun (nettituttuni) sekä Pikachun kanssa juomassa teetä Manga Caféssa. Suosittelen! Oli hauska paikka ja sieltä sai opiskelija-alennusta. Teekin oli hyvää. Ja siis hei - kattokaa ny vaan miten onnellinen olen tuossa kuvassa. Eikö se muka kerro kaiken tarvittavan?
Kirjaudu verkkopankkiin onnellisena siitä, että tuet ovat tulleet tilille ja pääset maksamaan mm. vuokran ja toiseksi viimeisen erän kannettavastasi. Huomaa, että tilillä on ihan liikaa rahaa siihen nähden mitä siellä piti olla. Epäile pahanpäiväisesti. Soita sossuille. Ihmettele ja epäile lisää. Eivät ne perhanat vieneetkään niitä puolen kuun tukia! Eikä tämä ollut mikään jekku, eivät aio niitä periä jälkeenpäinkään! Jee!
Lyhyenlännästi tämä tarkoitti sitä, että joku tilasi lipun Billy Talentin keikalle! Enää tarttis seuralaisen sinnekin sitten.
Maanantai numeroin
4 laukkua1 h ja risat bussissa
4½ h junassa istumista
5 maissa aamulla herääminen
2 tunnin yöunet
6 käveltyä kilometriä (opin miksi Helsingissä kukaan ei kävele, VOI HEVILETTI SENTÄÄN)
10+ kuppia kahvia
100+ innostunutta sykähdystä
100+ hämmästynyttä sykähdystä
1000+ jännittynyttä sykähdystä
Eikä yhtään suklaata!
Mutta työssäoppimisjakso tuntuu tosi kivalta. Jotenkin. Kierosti. Vaikka onkin todella pelottavaa, kun joutuu oikeasti tekemään todella itsenäisesti. Tällä itsetunnolla se on aina haastavaa, mutta toisaalta varmaan juuri sitä mitä kaipaakin. Koska kyllähän mie kuitenkin osaan. Kai. Ehkä.
Tulee ainakin opittua paljon kaikenlaista, kun toistaiseksi hyvin kummallisilta näyttivät kaikki tavarat ja editointiohjelmakin jäi nyt vähän hämärän peittoon. Mutta kuten aina: Jos ei taidolla, niin asenteella. Sitäpaitsi mistäs sitä voi tietää mitäs kaikkea mie sitten osaankaan!
Tänään sitten kuvailuja oman proggiksen parissa. Sovittiin jo kuvattavan kanssa, että katastrofikeikka tehdään tästä. Hyvällä onnella kuvattava saadaan syttymään tuleenkin. Toivokaa kotikatsomoissa, että niin EI käy, se ei olisi yhtään tarkoituksenmukaista. Eikä meillä ole koulussa opetettu miten sammutetaan ihminen (vapaa-ajan sammuminen onkin opiskelijalla ihan verissä, ikävä kyllä.)
Asiasta miljoonanteen, koska vaikutan aina todella epäonnelliselta enkä tee muuta kuin valita niin, että kaikki, jotka eivät tiedä miusta mitään tai tunne minnuu oikeastaan ollenkaan, saavat tämän bloginkin perusteella meikäläisestä ihan todella ihanan kuvan niin todistettakoon nyt sitten, että elämässä on nautittaviakin asioita, jotka saavat jopa minut hymyilemään. Tai irvistämään. Niin, että:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)