Manhattan short film festival

Olipas oikein mukava ja perjantaifiiliksinen päivä tuo maanantai. Itsehän aloitin aamun kevyesti verikokeilla ja juurihoidolla, joten oli ihan kiva, ettei ohjelmassa ollut ainakaan mitään ryhmätyöhenkeä vaativaa.


Kotona ollessani ehdin vilkaista nopeasti Manhattan short film festivaalin finalistitöiden lyhyet kuvaukset internetin ihmeellisestä maailmasta (Itse asiassa täältä). Mielenkiintoista oli se, että juuri ne teokset, jotka vaikuttivat mielestäni mielenkiintoisilta myös olivat henkilökohtaisesti mielestäni parhaimmistoa.


Mutta ehdottomasti neljä lempparia olivat:


Party (Croatia): Pidin tarinasta ja siitä miten homma oli rakennettu. Ehdottomasti nautin suuresti siitä miten paljon katsojan mielikuvitukselle jätettiin varaa. Sitä paitsi siinä oli mummeli! Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä kuitenkin halunnut antaa ääneni tälle teokselle, mutta oli ja meni.

Take a chill pill?

12 years (Saksa): Lyhyen ytimekäs ja piristävän erilainen muihin verrattuna. Eikä myöskään yhtä raskas kuin useimmat muista teoksista. Olisin ehkä henkilökohtaisesti halunnut hieman erikoisempaa dialogia, koska nyt sain sellaisen kuvan, ettei dialogiin oltu varsinaisesti kiinnitetty huomiota. Tai sitten sillä yritettiin saada vielä enemmän hauskuutta irti. Tai ehkä se oli katsojan kannalta helpointa, kun konsepti oli kuitenkin olevinaan outo (minun mielestänihän puhuvissa koirissa ei ole mitään outoa, eikös niitä ole puettu jo iät ja ajat ja sitä rataa). Tiedä häntä.


A Little Inconvenience (Kanada): Teos, jolle se ääni sitten meni. Oli myös yksi niistä tavallaan kevyemmistä teoksista ja aivan loistavasti toteutettu. Vaikka pidin lopusta, olisin silti toivonut, ettei kyse olisikaan ollut siitä mistä oli. Sain hieman toisen käsityksen ja olisin pitänyt sitä huomattavasti enemmän. Varmaan syystä, että nyt teoksen teema oli jotenkin melko arkipäiväinen. Hmm, no jotain sinnepäin - en osaa selittää kunnolla.


Kuinka moni muu muuten huomasi, että äijän työpöydän maljakossa lillui kuollut kultakala?


Push Bike (Australia): Mitäs tästä nyt voi sitten sanoa? Aivan loistavasti rakennettu lyhyt kuvaus siitä miten ihmiset saattavat hyvinkin huomaamattaan vajota tietynlaiseen rutiininomaiseen elämään ja menettävät nuoruutensa innokkuuden ja seikkailunhalun. YKsinkertaisesti hieno teos, mutta koska aihe ei varsinaisesti kiinnostanut/koskettanut yhtä paljon kuin esim Kroatian tai Kanadan niin ei sitten tullut äänestettyä tätä. Osaan kyllä hyvin kuvitella tämän teoksen iskevän moniin päähenkilön kanssa samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin naisiin. (tai sitten ei?)


Oli siellä sitten muutama hienohko teos, jotka eivät aivan top-listalleni yltäneet, mutta olivat silti toki hyviä. Nimittäin;


The Pool (Irlanti): Tämä tuntui siltä kuin olisi pohjannut johonkin vanhaan kansantaruun tai tarinaan, jota kerrotaan jossain koulussa / leirikeskuksessa tai muualla. Hienosti tehty, mutta itse tarinassa oli jotain mikä ei napannut. Jostain syystä - en tiedä mistä - en oikein päässyt sisälle koko hommaan. Saattaa olla, että hommassa oli tavallaan liian paljon asioita lyhyeeseen aikaan sisällytettynä. Tai ehkä hahmot olivat liian pinnallisia tai niitä oli tavallaan liikaa. Voi tietenkin myös olla, etten vain osannut samaistua yhteenkään hahmoon millään tasolla.


War (Italy): Oli hauska ja kevyt teos, vaikka aihe ei välttämättä ollutkaan kaikista kevyin omalla tavallaan. Hienoa (tai ehkä enemmäkin hauskaa) oli miten kyllä puski läpi italialaisuus tässä teoksessa. Loppupeleissä kuitenkaan aihe ei jaksanut kiinnostaa enkä oikein ymmärrä mitään mihinkään sotiin liittyviä juttuja niin suurin osa keskustelusta ja varsinaisesta konfliktista oli minulle hiukan hepreaa.


Sitten on tietenkin ne teokset, jotka eivät jääneet melkein edes mieleen.


Echo (Puola): Toisella tavalla rakennettuna olisi toiminut. Nyt ei jäänyt käteen oikein mitään eikä teoksessa ollut varsinaisesti jännitystä (ainakaan en itse kokenut näin). Suoraviivainen kerronta (vai mikäköhän olisi nyt joku tosi oikea sana siihenkään. Tarkoitan kuitenkin, että kaikki tapahtui peräjälkeen eikä asioita oltu kerrottu mitenkään limittäinlomittain tai silleesti...) ei oikein sopinut tähän teokseen juurikin siitä syystä, että jännitys ja kaikki jäi hyvin laimeaksi. Etenkin loppukohtaus olisi voinut olla oikein ahdistava ja huomattavasti vähemmän huonolla tavalla hämmentävä (ottaen huomioon, että aika moni luokkalaisemme oli teoksen loputtua vähän kysymysmerkkinä eikä 'hyvänä' sellaisena).


Madagascar (Ranska): Omistan muutenkin henkilökohtaisen ongelman Ranskan kanssa. Aivan järkyttävä ennakkoluulo ja stereotypia tekotaiteellisesta, itseään muita parempana pitävästä maasta. Eikä tämä teos nyt oikein auttanut asiaa. En saanut mitään irti teoksesta - osaksi syystä, että on nuo ranskankielen taidot vähän ruosteessa (odotas - enhän mä osaa sanaakaan ranskaa!?) eikä teoksessa ollut englanninkielisiä tekstityksiä. Viisaimmat varmaan pääsivät sisälle siihen mistä oli kysymys, itse en muista muuta kuin päänsäryn aiheuttavan tyylin liittyen animointiin ja piirrustuksiin. Muistan myös, että siinä heilui välillä sellainen söpö eläin, jolla on raidallinen häntä. En nyt tiedä mikä sen nimi on, mutta se oli söpö. Eli meni ohi ja lujaa kovaa.


Underground (Meksiko): Jostain syystä tähän en päässyt ollenkaan sisälle, jolloin koko homma jäi latteaksi eikä koskettanut millään tavalla. Lähinnä vain nauratti vaikka aiheessa ei kyllä ollut mitään naurettavaa. Päähahmot eivät ehtineet tulla tarpeeksi tutuiksi tai avautua millään tavalla, jotta heidän tarinansa olisi koskettanut allekirjoittanutta millään tavalla. Hieno hahmo oli kyllä joku paha maanomistaja tai vastaava - se jäi mieleen. Ainiin ja tietenkin äärettömän laimea 'sankarimainen' lopetus. Sai siinä vähän naurua pidätellä...


Watching (UK): En ymmärtänyt. Tavallaan hieno, mutta tavallaan liian vaikea meikäläisen aivoille. Äääh... Oikeasti. En osaa sanoa mitään!? Apua! Sinänsä hiukan mitään sanomaton, mutta toisaalta aika hyvin tehty ja rakennettu. Jokin vain jäi jotenkin selviämättä pienissä aivoissani. 

Manhattan short film festival

Oh monday was such a nice day and felt like friday! Personally I started my morning in the dentist and by being a lab rat.


When I was at home I had the time to check out the short descriptions of the finalists. (From here) The most exciting part was that the ones I found interesting were actually the ones that really were the best ones.


And my favorite ones were:


Party (Croatia):  I liked the story and how the whole thing was build. I definitely enjoyed how much was left for the viewer to decide. And it had a granny! Afterwards I thought that I should've given my vote for this one.

12 years (Germany):  Short and refreshing compared to others. Not as heavy as most of the others. I would've wanted a little bit more bizarre dialog 'cause now I got the picture that there was no work put in to that. Maybe the talking dogs are so weird (as if...) that it would shock too much if even the dialog wasn't that secure. Or then they tried to use the thousand times heard dialog to bring more amusement. I don't know.


A Little Inconvenience (Canada):  The one I voted. Was also one of the light ones - kind of. Loved the way it was build. But even though I liked the end, I wished that it were different. I got a little bit different picture and liked it more. Probably 'cause the theme was too "every day life". Oh well, don't know how to explain it better.


By the way, did you see the dead gold fish in the bowl?

Push Bike (Australia):What on earth can I say about this one? Greatly build story about how people - without even noticing it - slowly fall in to this life full of routines and loose their eagerness they once had in their youth. Simply a fine piece but didn't vote for it because the subject wasn't that interesting as Croatia's or Canada's. It's not hard to believe this probably will touch those women who are in the same kind of situation as the main character.


Then there was few nice pieces which I liked but they didn't get to my TOP-list.


The Pool (Ireland):  This one felt like it was based on a folklore or a ghost story told in school or a camp site. Great work but there was something that just wasn't there. For some reason - I don't know why - I didn't get inside this one. Maybe the characters were too shallow or there was too many of them. Ofcourse it might just be that I didn't know how to identify to the charachters.

Take a chill pill?

War (Italy): Fun and light piece even though the subject wasn't that light. It was really nice (or mostly funny) how you really knew you were watching a piece made in Italy. But the subject wasn't interesting for me and I really have no idea about any wars so most of the conflict and dialog was hebrew to me.

And ofcourse there was those which I can't remember...


Echo (Puola):  Wasn't exciting 'cause it was build 'wrong'. I didn't get anything out of it 'cause of that. The way it was told - in a straight lined way - just didn't work. It was lame! Speacially the ending scene. It could've been really emotional etc but now it was just... dumb? Our class was mostly question marks and not in a good way.


Madagascar (Ranska):  I admit it - I have a personal problem with France. I have really strong stereotype about the country and this didn't help it. I didn't get anything out of this one 'cause there were no subtitles and the dialog was in French. The most wise ones probably got the idea but I didn't. I remember only the headache I almost got from the way it was animated and drew. I also remember that once and a while there was this really cute animal. So... didn't get anything out of this one.

Underground (Meksiko):  I didn't get inside this story or the characters so it did nothing for me emotionally. I was mostly laughing even though the subject wasn't laughable. The characters didn't open up to me and that's why there was nothing for me in this one. There was this bad ass land owner who was a good character. Liked it. But the ending was TERRIBLE. I was going to die of laughter.

Watching (UK): I didn't get it? In a way it was great but then I just didn't have the brains to figure it out. Seriously, there's nothing to say? It was well made and build but still something was missing.

Ananaksessa onnellisuus piilee // The Happiness lies in a pineapple

YEEEHAW! Kaikkien odottama, äärettömän 'pitkä' ja tylsä, mutta silti uteliaiden ihmisten varmasti alusta loppuun rivien välejä myöten luettava kertomus Kolmikannan leirikeskuksessa pidetystä käsikirjoitustyöpajasta tulee tässä! (Olen pitkien ja vaikeiden lauseiden mestari, eikö ole hienoa!)

Perjantaina lähdimme yhden maissa matkaan ja perillä meitä odottikin jo iloisesti muutama oppilas, jotka ruokatavaroiden kanssa olivat hiukan aiemmin lähteneet. Ihmisillä oli enemmän tai vähemmän hämäriä käsityksiä siitä mitä viikonlopun aikana tultaisiin tekemään. Töihin ruvettiin jo kello kahdelta - kahvin innoittamana.

Homman nimihän oli se, että tarkoituksena oli lähteä suunnittelemaan pientä sarjaa, joka julkaistaisiin youtubessa - internetissä kas kun on tulevaisuus ja sitä rataa.

Päädyimme siihen, että ehdottomasti parhaiten youtubessa toimiva tyylilaji on komedia. Takapiruilemassa koko hommassa on mukana Satu Sadinkangas, jonka tietenkin yllätimme vain ja ainoastaan iloisen positiivisesti innokkuudellamme ja luovalla asenteellamme.

Suurin osa työajasta meni siihen, että kehittelimme hahmoja. Henkilökohtaisesti pidin kovasti kahden hahmon kehityskaaresta - B:n ja D:n.

Nimittäin! B oli alussa transseksuaaliblondikohukaunotar isoilla tisseillä, mutta kummasti loppua kohden kehkeytyi fiiniksi kykyjenetsijäbisnesnaiseksi. D taas oli alussa hahmo, josta henkilökohtaisesti en saanut mitään irti. Roskakuski, joka istui baarissa puku päällä ja siinä se taisikin olla. Mutta loppua kohden D päätyi animoiduksi mielikuvitushahmoksi. Loistavaa, loistavaa!

Kyllä niin harmittaa, kun on usein hetkiä, jolloin pitäisi olla varautunut videokameralla tai edes kameralla. Oletteko koskaan nähneet hienoa rivistöä 16-18vuotiaita ihmisiä ikkunan ääressä kuin pikkulapset ikään vilkuilemassa ulos Joulupukin odotuksen innoittamana?

Sellaisen näyn sai aikaan luokanvalvojamme Mikan saapuminen leirikeskukseen (ja tämä tapahtui jo perjantaina - ei lauantaina, jolloin Mikalla oli pizzaa kansalle).

Allekirjoittanut itse (oikealla) leikkimässä mummelia ikäkriisin kourissa

Henkilökohtaisestihan koin kauhunhetkiä lauantaina, koska oli vanhenemispäiväni. Juhlailmapalloni tyhjeni hetkessä, koska siinä oli reikä! JULMAA! Mutta äärimmäisen hienoa oli se, että sain halauksia matalalta ja korkealta. Alhaisin halaus tuli 154cm tasolta ja korkein sieltä abouttarallaa 194cm korkeudelta.Tajuttoman siistiä! Sitäpaitsi sain lahjaksi pari pakettia suklaata ja kolme purkkia ananasviipaleita. Meikäläinen rakastaa ananasta! Ja poppareita (as in pop corn, ei mikää Justin Bieber...)! Ja auringonkukkia! (Kukaan ei oo tähän mennessä antanut miulle ikinä auringonkukkaa, surullista. Ehkä ensi vuonna saan synttärilahjaksi! Muovinenkin olisi luksusta.)

Pieni hahmotelma story linesta on olemassa ja 12 n. 2 min jaksoa olisi ilmeisesti tarkoitus tehdä. Kysymyksessä on tosiaan meidän luokan projekti, jota tässä nyt sitten haudutellaan ja kehitellään ja aletaan työstää pikkuhiljaa eteenpäin.

Kotiin lähdin jo lauantaina, koska olin pirun väsynyt ja kärttyinen - kiitos aamuneljään asti möykänneille. En (tietääkseni) ole kenenkään äiti eikä (tietääkseni) enää tietyn ikäisille ihmisille tarvitsisi sanoa sen noin kolmen kerran jälkeen, että pitäisivät päänsä kiinni, kun seinät ovat yhtäkuin ei seiniä ollenkaan. Mutta kaipa sitä ihmiset joku päivä kasvavat ja oppivat kunnoittamaan toisia mm. nukkumisrauhan muodossa. (Mut no worries honeyt, tykkään teistä silti!)

Viikonlopun piti kai toimia myös jonkinlaisena ryhmäytymisen edistämisenä ja toimihan se toki siinäkin tarkoituksessa, tavallaan. Luokalla nyt vain sattuu olemaan muutamia näkemyseroja ja raa'asti jaettuna luokallamme on Taistelu-Jaskaa hauskana pitävät ihmiset ja ne, jotka eivät aivan yhtä suuresti Taistelu-Jaskasta innostu. (Jos ette tiedä mikä on Taistelu-Jaska niin ette myöskään halua tietää tai voitte yrittää etsiä youtubesta, jos olette rohkeita.) Yleinen ryhmähenki on kyllä hyvä ja kaikki tulevat kätevästi toimeen keskenään mitä nyt allekirjoittanut menettää nopeasti hermonsa ryhmätöissä, jos ihmisiltä puuttuu oma-aloitteisuutta tai asenne ei aivan ole kohdillaan. Siitä on jo kokemusta muutamalla ihmisellä...

Räjähdysalttiuteeni aina ja ikuisesti puolustuksena koko koulunkäynnin ajan tulen sanomaan, että niin kauan kuin en osaa jonkun asian perustekniikoita, en koe suurta tarvetta olla näyttämässä toisille kädestä pitäen mitä 'pitää' tehdä, jos voin yhtä hyvin tehdä itse ja oppia samalla enemmän. Tämä siis sen jälkeen, jos teen havainnon, että olen päätynyt tekemään ryhmätöitä henkilöiden kanssa, jotka eivät tee mitään. Ikävä kyllä en vielä (toistaiseksi) ole pystynyt kloonaamaan itseäni, joten esimerkiksi kameran eteen ja taakse en samanaikaisesti pääse. Julma maailma.

Yllättävää kyllä olen nyt sitten ilmeisesti aika vahvasti pääsemässä tuon projektimme käsikirjoitusryhmään. Tunnen nyt jo maailman paineet harteillani, koska komedian kirjoittaminen ja vielä noin lyhyisiin jaksoihin... Vaan enkös juuri kirjoittanut aikaisemmin jotain siitä itsensä haastamisesta!

Toivottavasti pääsen puuhailemaan myös jotain muutakin projektin parissa, kun kiinnostaisi kaikenlainen. Ja esityskielemmehän on sitten englanti.

Käsikirjoittamisesta tuli mieleeni, etten ole vielä edes aloittanut sen käsikirjoituskurssin hommaa. Tiistaina on ilmeisesti tentti, josta en ole huolissani, mutta itse kässärin valmistuminen taitaa jäädä myöhemmäksi eli vietän varmaan ääriluovan torstaiyön.

Huomenna Manhattan short film festival!

The Happiness lies in a pineapple

Yeehaw! The moment you've been waiting is here! The greatly long and boring but still with excited eyes read tale about our script workshop weekend in Kolmikanta is proudly presented by me.

On Friday we left about one o'clock and in Kolmikanta there were already few students who had left a little bit earlier to transport our food equipment safely into fridges. People had few shady ideas about what we were about to do and after briefing we started working at two o'clock - inspired by coffee.

The whole point of the weekend was to start planning a small  series that will be on youtube - 'cause you know the internet is the future etc. One thing was clear to all of us and it was that we wanted to make a comedy 'cause it's gonna work the best in youtube. 

Satu Sadinkangas was our mentor in the workshop and we OFCOURSE surprised her only pleasantly with our creative attitude and eagerness.

Most of our actual working time we tried to create awesome characters. Personally I just loved how two of our characters evolved. In the beginning B was a transsexual blonde big boobed 'beauty' but by the end she became a fine talent agent. D was in the beginning a character I just didn't get anything out. He was just a dustman sitting in a bar with a suite on. In the end D became an animated imaginary thing. Just wonderful!

Oh how it bugs me not to have a video camera or a camera near me sometimes. I mean, have you ever seen 16 to 18 year olds in a row looking out the window just the way little children does when they wait for Santa Claus?

That was the kind of scene that took place in our camp when our teacher Mika arrived (and it was on Friday, not Saturday when he was bringing us pizza).

Me (right) being a granny while having an age crisis

For me Saturday was just a piece of horror movie 'cause it was my day to get old. My party balloon was empty in a moment because it had a hole. HOW CRUEL! But I found really awesome the fact that I got hugs as low from 154cm height and as high from 194cm. SO COOL!  As a present I got few chocolate boxes and three cans of pineapple. I just loooove pineapple! And pop corn! And sun flowers! (But I've never gotten one, how sad. Maybe next year I will. Even a plastic one would be so nice.)

So after the weekend we have a sketch about the story line and we know that we are going to do 12  scenes, roughly 2 minutes each. And it really is our class' project which we shall evolve step by step.

I went home on Saturday because I was so tired and grumpy - thanks to those who were up till four in the morning. I'm no ones mother (as far as I know) and I thought that certain aged people could understand after about three times that they need to just shut up 'cause the walls are like paper. But oh well, maybe people will someday grow up and learn to respect a little bit more other people with silence (for example). (But don't worry, I still like you!)

Yeah, the weekend was also supposed to bring our class more close to each other and it did, in a way.  It just happens that, roughly said, we have two groups in our class; Those who find Taistelu-Jaska really funny and those who just don't. (If you don't know what is Taistelu-Jaska you probably don't even need to.) But in general we have a really nice group and no one's being teased or anything like that. I know I loose my head easily (There a few persons who have had a taste already...) in team works especially if people are lacking the right attitude or initiative.

But as a defense for my explosive personality I will say as long as I am studying that if I dont know the basics of the stuff we are working on, I'm not going to use my energy for trying to guide people who just doesn't want to do anything or needs to be guided all the time. I'm not responsible for anyone else's learning and I can do the stuff myself and learn more myself. Unfortunately I don't know how to clone myself and I can't be in front and behind the camera at the same time.

Surprisingly with the project I'm going to be in the writer group. I'm allready almost panicing 'cause I just don't know if I'm able to write comedy and for such short scenes. But I'm not alone and didn't I just a while ago write something about pushing myself to the limit...

I hope dearly that I will be able to do other stuff too with the project 'cause I'm interested in lots of stuff. Oh and the whole thing is going to be in English.

Talking about writing - I still haven't even started my script for the course. Tuesday we have an exam and I'm not worried about that but the script... Well, I shall have a really interesting thursday night I think.

Tomorrow we are going to Joensuu for Manhattan short film festival! :)

She speaks in riddles and only one language this time

We were in Kolmikanta this weekend but I will not tell you about it yet 'cause I'm waiting for some photos from our photographmaster Milla Koponen. Ok, I could write without the pictures but you can try to read my last post and then tell me would you see some pictures too 'cause the amount of the text will be at least the same... But don't worry! I have a riddle for you.

The question is:


What on earth is my hippiemama and classmatey Hanna doing in this picture?


Clue #1: It's connected stuff happening inside our school


Clue #2: It's something we do with our ears.



Clue #3: K(l)ick me!

By the way the picture was taken on Friday about 11.45 or something with my cell phone camera. I'm amazed about the quality...

Ryppyvoiteita & lukkoja // Anti-wrinkle creams & locks

Koulusta kotiin pääseminen on aina yhtä riemullista. Etenkin, kun saa kotona nokkansa eteen sen ihanan iltapäivän kahvikupillisen. Siinä on vain se huono puoli, ettei miltei koskaan löydä tarpeeksi hyvää seuraa tuolle kahvikupilliselle. Seuraksihan kelpaisi oikeastaan mikä tahansa - mielentila, ihminen, lehti, musiikki tai vaikka sadepisaroiden seuraaminen ikkunan tältä puolen. Itse pidän kuitenkin äärimmäisen paljon kahvikupilliseni seuraksi saapuvasta postista. Ikävä kyllä tuolta luukusta ei hirveän paljon tunnu mitään mukavaa tulevan. (Oikeastihan hihkuin jo tässä yksi päivä, kun sain elämäni ensimmäisen sähkölaskun. Siinäpä on taas sitä aikuistumisen ja itsenäistymisen tuntua! Eli laskutkaan eivät välttämättä ole aivan niin ilkeän kuuloisia, kysymyshän on lähinnä asiaan suhtautumisesta... Yeah right!)

Jos joku blogiani kuola suupielistä valuen seuraava ei vielä tiennyt, niin kerrottakoon, että lauantaina täytän 21. Erittäin, erittäin turha ikä ja saa olon tuntumaan niiiiiin jumalattoman paljon vanhemmalta kuin pelkkä pyöreä ja mukava 20. No minkäs teet ja mihinkäs piiloudut, eipä minua tuo vanheneminen haittaa. Mitään en ole edelleenkään saanut aikaiseksi - en edes elämistä - mutta oppinut olen jo vaikka ja kuinka paljon.

Näistä syntymäpäivistä ja postista pääsemme erittäin ilahduttavaan kertomukseen raivonpartaalle ajaneesta kirjekuoresta, jonka sisälle on tungettu koko maailman naurettavuus. Aivan, viisaimmat sen jo arvasivatkin - tämä tyttö sai tänään Aikuiselle Naiselle suunnatun Tarjouksen. RYPPYVOITEISTA.
 

"Ikääntyessä iho kuivuu ja sen kyky vastaanottaa kosteutta vähenee. Ihostasi tulee ohuempi ja sen kimmoisuus häviää. Tämä alkaa jo 20-vuoden iässä...." 

Voi elämisen pyhän yksinkertaisuuden turhamaisuus! Minähän vanhenen ja kuivun ja rypistyn juuri niinkuin kehoni asian määrittelee. Kyllähän minua jo hirvittääkin aivan porosti se miten ilmaantuvat rypyt vaikuttavat esimerkiksi koulunkäyntiini. Olen aivan varma, että koska kuulun luokkamme vanhempaan kastiin, alkavat nuoret rypyttömät ja ah-niin-ihanan-pirteän-vetreät edustajat suorastaan osoittelemaan sormella ja nauramaan päin naamaa - elleivät sitten katso asialliseksi tunkea naamaani täyteen pyykkipoikia pikakasvojenkohotuksen muodossa, sillä eihän nyt tällaista rypistyvää rusinaa jaksa kukaan katsella! 

Mutta luojan kiitos minulla on täysi oikeus olla juuri niin vastenmielisesti ryppyisen karvainen oma itseni kuin sattuu huvittamaan - ja minua se huvittaa juuri niin kauan, kunnes joku alkaa maksaa minulle naiseuslisää siitä, että alkaisin harrastamaan turhia toimenpiteitä, jotka vievät viimeisetkin voimanrippeet puhumattakaan olemattomista ylimääräisistä euroista.

Innolla odotan aikaa, jolloin 12-vuotiaille aletaan postittaa henkilökohtaisia alennuskuponkeja plastiikkakirurgeille.  "Hanki nyt silikonit, saat kolmannen kaupan päälle." 

 

LUKKOJA

Oletteko muuten miettineet, että suomessa sanat "lukko" ja "kukko" ovat toisiaan vähintään yhtä lähellä kuin englannissakin ("lock" ja "cock", vaikka itsehenkilökohtaisesti käyttäisin kaikkien mahdollisuuksien mukaan sanaa "rooster" siitäkin huolimatta, että siitä tulee aivan mieleen Alice In Chainsin samanniminen kappale). Ajattelin vain informoida asiasta, kun se tässä sattui mieleeni pulpahtamaan täysin aiheeseen liittymättömänä elementtinä.

Käsikirjoituksen kanssa olen aivan täysin lukossa. Siksi päädyin blogiakin kirjoittamaan, jos sillä saisi auki edes hiukan kirjoitussuonta (ja kyllä sitä juttua näemmä tuntuu taas tulevan vaan miten saisin sen siirrettyä tuonne käsikirjoituksen puolelle... se onkin sitten jo ihan toinen juttu. Sanoisin ehkä jopa henkimaailman juttuja).

Ongelmahan on se, etten ole innostunut ideastani. Tai olen, mutta en kuitenkaan. En ole innostunut, koska hahmoni ovat niin tyhmiä, etteivät tule ulos päästäni. Minun mielestäni kaikkien kohteliaisuussääntöjen mukaan hahmot, jotka ovat pääni sisälle ajautuneet, voisivat sieltä uloskin tulla. Vissiin ollut hurjaakin hurjemmat opiskelijabileet jossain päin mielikuvitusta, kun uinuvat tukkeina ties minkä herneiden ja patjakasojen päällä. *huokaus*

Periaatteessahan tuon elokuva- ja tv-käsikirjoittamisen perusteet ovat minulla olevinaan hallinnassa, kun niitä on jo aiemmin opiskeluihini elämän varrella sisältynyt. Hurjat 75 tuntia eli melkein kaksi kertaa se määrä mitä me opiskelemme (jos yksi opintoviikko nyt oli sen 40tuntia, ei voi muistaatietää), ainakin nyt siis varsinaisesti tuolla kurssilla. Kyllähän sekin siitä sitten avartuu elokuva-analyysien yms myötä. 

Mutta juuri siitä syystä olenkin sitten lirissä, koska vaadin itseltäni huomattavasti enemmän kuin mitä vaatisin, jos tekisin hommaa "ensimmäistä" kertaa. Koska periaatteessa ne perusteet on jo hallussa (...) niin sitä pitää ajaa itseään äärirajoille oppiakseen jotain uutta. Siksikin olen lukossa! Voi apua sitä itsesättimistä mikä tulee, jos lopputulos onkin aivan järkyttävää roskaa.

Enkä todellakaan aio edes aloittaa tuntemuksistani viikonloppua ja tulevaa käsikirjoitustyöpajaa kohtaan. Ehkä käsittelen niitä sitten, kun kokonaiskuva on kehittynyt koko homman ollessa jo takanapäin. 

Sillä välin: Make coffee, not war! 

Anti-wrinkle creams & locks 

It's always fun to get back home from school. Specially when you get the fresh cup of coffee under your nose. The only bad side is that I just can't seem to find the perfect company for that fresh cup of coffee. The company could be ANYTHING - a state of mind, a person, maybe a magazine, some music or for example looking through the window and watching the rain. But what I like the most, is my fresh cup of coffee accompanied by mail. Unfortunately these days snail mail isn't that popular so there isn't too many nice things popping in from my mail box. (Actually I did get quite happy when I got my first electricity bill! What a nice way of the world to say:"Now you shall be an adult and therefore independent. Pay the bills or suffer!" So the bills are not always that bad - it's all about how you see those kind of things... Yeah right!)

If there is someone behind the screen who didn't know, let me tell you that I will be 21 next saturday. Totally pointless age that makes you feel so much older than the nice and round 20. But what can you do, where do you hide... Well, I really dont care about getting old. Still I haven't got anything done in my life - even the living my life part - but at least I've learnt so much during all these periods that I can't even tell! 

Through all this gibberish about the mail and birthdays we get to the part where I tell you about this envelope that I got. In that envelope there was the whole ridiculousness of the world! Yeah, the most wise ones quessed it allready - I got an offer for an Adult Woman. About ANTI-WRINKLE CREAMS!   

"While getting old, the skin gets dry and it's capability of receiving moisture gets lower. Your skin gets thinner and loses it's elasticity. This start's already at the age of 20..." 

Do I even have to say it!? OH MY GOSH! I shall get as old and dry and wrinkled as my body makes me. I'm like SO terrified how the coming wrinkles are going to affect for example my studies. I'm sure that 'cause I'm one of the oldies in our class, the young cheerful and anti-wrinkled ones are going to point fingers at me and laugh - if they don't get somewhere the idea that I need an instant facial lift.  Well you know, nobody wants to look at a raisin!

But thank God I have the legal right to be as wrinkled and hairy as I want to be. And I seriously want to be like that as long as no-one pays be more money just for being a woman. Seriously don't have the interest, time, money or energy for simply dumb stuff.


I just can't wait when they are going to start sending personal plastic surgeon coupongs for 12 year olds. "Get silicons now, you'll get third for free."

LOCKS

Hey cool! In Finnish lock = lukko and cock (meaning the same as rooster...) = kukko.

They are just as close to each other in Finnish as in English. How ridiculously useless information that has nothing to do with the stuff I'm about to write.

I'm not getting anywhere with my script. That's why I'm even writing this blog - trying to get my writing pipes flowing. And as you can see there's a lot of text here but still nothing in the place where it seriously should be. I don't know how to get the flow going. Today is not just the day then, maybe.

The problem is that I'm not excited about my idea. In a way yes but then again no. I'm not excited because my characters are stupid and won't come out of my head. I think they should be polite enough to get out once they have entered my imagination. But I guess they have had some party stuff going on and they are sleeping really, really deep.

Basically I know the basics of writing a movie script because they have been a part of my studies few years back. And then we had 75 hours of the subject so almost twice as much time as we are having now in this course (of course even the writing stuff will open more after all the movie analysing etc).

But that's probably why I'm so not getting anywhere. I ask from myself so much more than what I would if I were doing this for the first time. Because basically I know the basics (....) so I need to push myself to the limit or I will not learn anything new. AND THAT'S WHY I'M NOT GETTING ANYWHERE! Oh how I will loath myself if the resolution is just trash.

Don't worry - I will not start now with all the feelings and thoughts I allready have about the forthcoming "script writing work shop weekend" (or whatever...). I shall tell you more about it after the whole thing is behind me.

In the meantime: Make coffee, not war!

Kyborgeja & kirjoittamista // Cyborgs & writing

"Ei voi olla surullinen, jos on ilmapallo" tai jotain sinnepäin toteaa muistaakseni Nalle Puhiin liitettävä hahmo. Ei voi muistaa, ei voi tietää. Mutta minulla on ilmapallo.
 Hieno, pyöreä ja keltainen, jolla on hymynaama!
Pallossa toki tekstikin on, aivan vallan hulvaton!
"Kyborgi 5v, shockwave kisses <3"
 Onnea minun ja tahdistimeni jo 5 vuotiselle taipaleelle siis :)


Tämän kaiken iloisen uutisoinnin lisäksi, olen tässä miettinyt suhtautumistani kirjoittamiseen.Toivon sydämestäni, että tänään ei tarvitsisi kirjoittaa (toiveajattelua!?), koska ei ole kirjoittamisfiilistä. Myös tässä pohdiskelin miksi henkilökohtaisesti ahdistun jo käsikirjoittamiskurssin haastavuudesta. Joko kirjoittaminen on minulle aivan liian henkilökohtaista tai yksinkertaisesti vaadin liikaa itseltäni. Tietysti vaihtoehdoksi nousee myöskin se, että ehkä en yksinkertaisesti osaa kirjoittaa käsikirjoituksia?


Syytä lienee pohtia mistä tämä oikein johtuu. Lopputulos todennäköisesti on se liika itsekriittisyys. Sen kanssa etsin sitten terveitä rajoja tässä. (Radio Kupari soi muuten taustalla, onpas hieno yrittää keskittyä. Onneksi olen nainen ja kykenen moneen asiaan samaan aikaan! Ah!)


Tästähän se lähtee sitten varmastikin juu... Kohti ääretöntä ja sen yli? 

Cyborgs & writing

Ok, I'm like really, REALLY bored or something so I decided to write this stuff in English too.
Here we go;

"You can't be unhappy if you have a balloon" is something that a character connected to Winnie The Pooh says. And today I do have a balloon! It's AWESOME, round, yellow and has a smiley face! And yeah, it wouldn't be MY balloon if it didn't have text on it.
"Cyborg 5 years, shockwave kisses! <3" 
So all the best luck for me and my pacemaker that has been with me for 5 years!

Today I've been thinking about my attitude towards writing. I'm hoping from the bottom of my heart we don't write today (...dream on...) just 'cause I don't have the feeling I need. I've also been thinking how big of a challenge the whole writing course is going to be for me and why does it make me feel so distressed. It's probably 'cause writing is so personal for me and/or I just ask too much from myself. Ofcourse there is the possibility that I just can't write scripts?

Whatever the reason is, I need to think about it. I believe I will find the main reason to be the fact that I ask too much from myself. I need to find the healthy way of dealing with it - letting go and stuff. You only learn by mistakes and examples anyway. (Listening to Radio Kupari while writing this - great concentration. Luckily I'm a woman and can do lots of stuff at the same time!)


But here it goes and this is how it's getting started. So, lets move on!

Päivä nettipapan kanssa

Todettuani omien isovanhempien - tai mitä heistä on jäljellä - luuraavan hiukan liian kaukana täältä Outokummusta katsottuna, päätin ottaa luurin käteen ja sopia rehvit nettipapan kanssa. Pappa oli onnessaan ja pianpa sovittiinkin, että ukko tulee seuraavana sunnuntaina minut noutamaan - opiskelijalla, kun ei ylimääräiseen matkusteluun hirveämmin rahaa ole.

Matka Outokummusta sujui riehaisan leppoisasti eikä kaupassakaan unohdettu käydä.
Pitäähän sitä olla sen seitsemää sorttia vähintään, kun tulee nuoria vieraita. Ehdoton
oma ykkösherkku oli tällä kertaa purkillinen ananasviipaleita - NAM!


Matkalla minulle esiteltiin paikallisia nähtävyyksiä. Tai paikallinen nähtävyys. Siinäpä sivussa meinasi sattua tapaturma jos toinen - ensin meinasi pappa lentää ja opiskelija perässä. Kaikki säilyivät kuitenkin ehjinä ja matkaa saatiin jatkettua turvallisin mielin.




Ensimmäisenä perille päästyä päädyttiin - kuten arvata saattaa - kahvipöytään!
Oli kahvia, oli kakkua, oli suklaata ja kyllä vain: Minun herkkuananasta!


Etukäteen oli jo pappaa varoitettukin siitä, että hullulla media-assistenttiopiskelijalla on kamera messissä. Kahvipöydästä päästiin siis sujuvasti uusittujen muotokuvayritysten ja itse kuvareportaasitehtävän pariin. Löytyi sitä mielenkiintoisia kuvauksenkohteita muitakin kuin vain itse pappa. Myös papan pupupehmolelu Nöpöstiina sai kokeilla siipiään mallina - eihän papan huolien ja surujen kuuntelijaa voi jättää huomiotta.


Äärimmäisten uuvuttavien kuvaussessioiden jälkeen olikin jo ruoka-aika eikä opiskelija nauti mistään muusta niin paljon kuin ilmaisesta (hyvästä) ruuasta! Parempi ruoka, parempi mieli.


Ruuan jälkeen hoidettiin alta pois meikäläisen sivistäminen ja mummo pisti ranttaliksi koskettimien parissa. Ah, sulosointuja!

Sulosointujen siivittämänä alkoikin sitten matka jälleen kohti kotia - ruokakassia ja muutamaa mattoa rikkaampana.