keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ihmeellistä!

Ettei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa!
Paitsi, että tällä viikolla teen kaikkea sitä mitä rakastan!



Maanantaina söin suklaata.

Tiistaina olin The Usedin keikalla riehumassa.
Ja oli muuten aivan mielettömän ihana keikka!

Tänään, keskiviikkona, suuntaan teatteriin ja sisäinen teinityttöni kiljuu onnesta.

Torstaina käyn ilmaisella tunnilla tutustumassa uuteen tanssilajiin, joka kuulostaa nimensä puolesta mukavalta. (Ainakin menen, jos sattuu olemaan tilaa, heh)

Perjantaina nään kaverin keskustassa! Häntäkään ole nähnyt en vähään aikaan. Kivaa! Käyn myös työssäoppimispaikkahaastattelussa kertomassa kuinka osaan jopa melkein ehkä jotain.

Jonka lisäksi sitten olen hiukan onnistunut taas pistämään alulle näitä kuuluisia 'elämä johdattaa minut minne minun kuuluukin mennä'-tyyppisiä ajatuksia tukevia toimenpiteitä.

Kun vielä jotenkin jaksaisi viimeisiä kursseja vääntää koulun puolelta niin ei tarttis kissojen ja koirien kanssa etsiä motivaatiota joka ikinen päivä. Hohhoij.





perjantai 9. marraskuuta 2012

Menninkäisten lempimetalli

Otsikko ei liity millään tavalla mihinkään. Aion kertoa hyvin lyhyen sekalaisen tiivistelmän ylipäänsä "ei mistään".

Eilen oli jännä päivä.

Päivä alkoi itkemällä isoveljen hautajaisissa. Jatkui syömällä itsensä ähkyksi tuhmuuksilla muistotilaisuudessa. Sen jälkeen lähdin Helsingin keskustaan pyörimään. Lähinnä Alkoon. Koska siiderivalikoima on niin paljon parempi täällä kuin esimerkiksi Outokummussa. Mukaan tarttui siis jälleen yksi siideri, jota en ole aiemmin maistellut.

Samaan syssyyn sitten tuli käytyä tuhlaamassa rahaa vähän muuhunkin (synttärilahjajuttuja. Niitä ei voi siis paljastaa!) ja eksyttiin Teemun kanssa jopa museoon! (Ilmainen, kun oli se) Läskeilyyn päättyi ilta Salkkareiden merkeissä ja niin oli torstai hyvin pois syöty.

Tänään pitäisi lähteä tapailemaan vantaalaisia kavereita, mutta ensin teatteriin! ...ja hakemaan matskuja, jotka pitäisi vääntää DVD:ksi.

Työssäoppimisasiat on hoitunut oikein kivasti. Sitä tässä kaiken muun tosi ihanan ohella vääntänyt. Parin viikon päästä olis sitten haastattelu seuraavaan paikkaan, jos sitä keväällä pääsis tekemään hyödyllisyyksiä lisää.

Tulipahan väännettyä elämänsä viimeinen kurssi, jonka aikana joutui editoimaan ja kuvaamaan. JES! Ei enää ikinä! Ei ole ollut taas pitkään aikaan niin tuskaista kurssia allekirjoittaneella. Voi toki johtua siitä, että kiinnostus loppui siinä, kohtaa, kun oli ensimmäisiä kuvia valmistautunut ottamaan ja äiti soittaa kertoakseen veljen kuolleen. Viimeistään editointivaiheessa, kun veti kevyttä iltaan asti kestävää  päivää ja siihen päälle työssäoppimista, jäi sitä muutaman kerran pohdiskelemaan umpiväsyneenä, että onko tässä nyt kyllä taas mitään järkeä. Mutta toisaalta: mie haluan miun opintoviikot (NII PERKELE!!!!). Jos olis enää pahemmin koulua jäljellä niin toivoisin syvästi, että sais vääntää edes yhden projektin lähes inhimillisissä merkeissä...

The Usedin keikkaa odotellessa!