Ihmeellistä!

Ettei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa!
Paitsi, että tällä viikolla teen kaikkea sitä mitä rakastan!

Maanantaina söin suklaata.

Tiistaina olin The Usedin keikalla riehumassa.
Ja oli muuten aivan mielettömän ihana keikka!

Tänään, keskiviikkona, suuntaan teatteriin ja sisäinen teinityttöni kiljuu onnesta.

Torstaina käyn ilmaisella tunnilla tutustumassa uuteen tanssilajiin, joka kuulostaa nimensä puolesta mukavalta. (Ainakin menen, jos sattuu olemaan tilaa, heh)

Perjantaina nään kaverin keskustassa! Häntäkään ole nähnyt en vähään aikaan. Kivaa! Käyn myös työssäoppimispaikkahaastattelussa kertomassa kuinka osaan jopa melkein ehkä jotain.

Jonka lisäksi sitten olen hiukan onnistunut taas pistämään alulle näitä kuuluisia 'elämä johdattaa minut minne minun kuuluukin mennä'-tyyppisiä ajatuksia tukevia toimenpiteitä.

Kun vielä jotenkin jaksaisi viimeisiä kursseja vääntää koulun puolelta niin ei tarttis kissojen ja koirien kanssa etsiä motivaatiota joka ikinen päivä. Hohhoij.

Menninkäisten lempimetalli

Otsikko ei liity millään tavalla mihinkään. Aion kertoa hyvin lyhyen sekalaisen tiivistelmän ylipäänsä "ei mistään".

Eilen oli jännä päivä.

Päivä alkoi itkemällä isoveljen hautajaisissa. Jatkui syömällä itsensä ähkyksi tuhmuuksilla muistotilaisuudessa. Sen jälkeen lähdin Helsingin keskustaan pyörimään. Lähinnä Alkoon. Koska siiderivalikoima on niin paljon parempi täällä kuin esimerkiksi Outokummussa. Mukaan tarttui siis jälleen yksi siideri, jota en ole aiemmin maistellut.

Samaan syssyyn sitten tuli käytyä tuhlaamassa rahaa vähän muuhunkin (synttärilahjajuttuja. Niitä ei voi siis paljastaa!) ja eksyttiin Teemun kanssa jopa museoon! (Ilmainen, kun oli se) Läskeilyyn päättyi ilta Salkkareiden merkeissä ja niin oli torstai hyvin pois syöty.

Tänään pitäisi lähteä tapailemaan vantaalaisia kavereita, mutta ensin teatteriin! ...ja hakemaan matskuja, jotka pitäisi vääntää DVD:ksi.

Työssäoppimisasiat on hoitunut oikein kivasti. Sitä tässä kaiken muun tosi ihanan ohella vääntänyt. Parin viikon päästä olis sitten haastattelu seuraavaan paikkaan, jos sitä keväällä pääsis tekemään hyödyllisyyksiä lisää.

Tulipahan väännettyä elämänsä viimeinen kurssi, jonka aikana joutui editoimaan ja kuvaamaan. JES! Ei enää ikinä! Ei ole ollut taas pitkään aikaan niin tuskaista kurssia allekirjoittaneella. Voi toki johtua siitä, että kiinnostus loppui siinä, kohtaa, kun oli ensimmäisiä kuvia valmistautunut ottamaan ja äiti soittaa kertoakseen veljen kuolleen. Viimeistään editointivaiheessa, kun veti kevyttä iltaan asti kestävää  päivää ja siihen päälle työssäoppimista, jäi sitä muutaman kerran pohdiskelemaan umpiväsyneenä, että onko tässä nyt kyllä taas mitään järkeä. Mutta toisaalta: mie haluan miun opintoviikot (NII PERKELE!!!!). Jos olis enää pahemmin koulua jäljellä niin toivoisin syvästi, että sais vääntää edes yhden projektin lähes inhimillisissä merkeissä...

The Usedin keikkaa odotellessa!

"6" ei ole numero

Viisi on numero.
Viisi on hieno numero.
Ajatelkaa vaikka - kädessäkin on viisi sormea.

Neljä ei ole numero.

Seitsemän on numero.

Seitsemän on hieno numero.

Ajatelkaa vaikka - viikossakin on seitsemän päivää.

Kuusi ei ole numero.

Kenkiä, housuja, nälkälakkolaisia

Eilen kävin leikkimässä kunnon kansalaista, yhteiskunnan mukaista kulutushysteriaan taipuvaista naisihmistä. Vaatetin itseni jopa sen mukaisesti, että melkein sulautuisin joukkoon. Farkut jalkaan ja ylle ihanin rakkain oranssi takkini.

Ensimmäisenä suuntasin Lindexille, josta ostin edellisetkin kenkäni. Viimeksi bongasin sieltä isojen tyttöjen puolelta ihanat vihreät housut, jotka oikein huusivat nimeäni. Mutta tietenkin täysihintaiset vaatteet ovat kalliita, ainakin miulle. Viimeksi olen ostanut täysihintaisen tuotteen viime helmikuussa. Siis vaatteen. Alusvaatteita ei lasketa (mutta nekin on ostettu alennusmyynnistä). Muut vaatteet tässä välissä onkin kaavittu kirppareilta.

Jokatapauksessa nyt sitten oli siellä -50% rekissä roikkumassa nuo vihreät housut, yksi kappale ja juuri minun kokoani. Voin kertoa, että lähtivät mukaan, koska ehdinkin jo hajottaa ne 1,75e maksaneet kirpparihousut (joihin rakastuin. Snif!). Vihreät housut piristämään tylsää elämääni!

Sen lisäksi sitten sain uudet kengät ostettua. Tuntuu taas hauskalta, kun on pohjat kengissä. Viininpunaiset kengät lähtivät messiin. H&M:stä. Huh. Olen siis käynyt kaupoissa, joissa yleensä en käy. Voi, olisi kyllä ollut paljon kaikkia vihreitä juttuja joka puolella...

Suunnittelin kovasti, että jos rahaa 'jää' tässä joskus niin kävisin ostamassa muitakin vaatteita - ihan uutena kaupasta. Vaikka ei siellä ole paljon miun mieleen olevia, kun on nykymuoti melko typerää enemmän tai vähemmän. Mutta! Ainakin talvitakki pitäisi hankkia. En omista sellaista.

Eilinen päivä sisälsi sen lisäksi Teemun tapaamisen, joka johti minijuustohampurilaisten luokse. Bongailtiin myös nälkälakossa olevia ihmisiä eduskuntatalon pihalla. Hieman tekisi mieli ottaa kamera ja mennä kuvailemaan, kun sopisivat oikein kivasti kuviksi ne maisemat miun tv-dokkariin. Mutta taidan vain olla arkajalka ja jättää ihmiset omaan rauhaansa.

Join muuten eilen kiivi margaritan. Oliko edes hyvää! Nam! Ja kruunasin päivän kävelemällä Alppilasta Käpylään uusien kenkien innoittamana. Ihanaa! Käveleminen on parhautta!

Nyt pitäisi alkaa vääntää vähän työssäoppimisjuttuja ja sen jälkeen suunnata kuvauskamojen kanssa Vantaan puolelle kuvailemaan. Hui!

Mutta parhautta olivat Helsingissä mainokset - jälleen kerran. Ensin tuli vastaan energiansäästöviikosta muistuttava mainos, jossa vihjataan siihen, että käytä vain sen verran kuin tarvitset ja on kuva lampusta / lampun valosta. Sen jälkeen seuraavassa kyltissä on mainos Linnanmäen Valokarnevaaleista. Naurahdin. 

Aamukahvien keittäjä ja muita tarinoita

En tiedä mitä mielenkiintoista pitäisi kirjoittaa. Tai vähemmän mielenkiintoista. Oikeastaan ei miulla ole mitään kerrottavaa edes.

Editoinnin aloittelin tuon tanssiproggiksen parissa ja jonkinasteisen esimerkkiversion siitä lähetin jo tanssijalle itselleen eikä palaute ollut huonoa. Se jännitti kai eniten, että ollaanko ollenkaan samalla aaltopituudella asian kanssa. Editoiminen on vielä pahasti kesken, mutta nyt tulee kolmen viikon tauko, koska tämä viikko vietetään tv-dokkaria kuvatessa, ensi viikko syysloman parissa ja sitä seuraava viikko ihan vain iloisesti Helsingissä mm. Billy Talentin keikalla sekä työssäoppimisen parissa. Toki tässäkin viikossa on ripaus työssäoppimista kaiken muun keskellä.

Tv-dokkari periaatteessa stressaa, koska samalla pitäisi tehdä kuvaus- ja editointinäytöt. Toisaalta mitäs niistä turhia stressaamaan, koska tiedän jo valmiiksi molempien menevän penkin alle, koska en ole kuvaus- saatika editoijaihminen. Mitä siis turhia stressaamaan? No, oikeastaan en harrasta stressaamista. Sellainen henkinen kuoleminen on enemmän miun juttu, ihan jo senkin takia, ettei kaikki tässä kropassakaan suostu toimimaan vielä tasapainossa. Jälleen kerran voin todeta, että henkilöt, jotka tykkäävät jakaa lausetta: 'Kannattaisko mennä lääkäriin' voivat puolestani juosta seinään. Tykkään toki, että on ihmisiä, joiden kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa lääkärikäynneillä, mutta ikävä kyllä itse en - edelleenkään - kuulu näihin ihmisiin enkä koe minkäänasteista syytä lähteä korjaamaan toisella lääkkeellä sivuvaikutuksineen toisen lääkkeen sivuvaikutuksia vaan ehkä mieluummin kuitenkin kärsin ja katkaisen mahdollisen kierteen yksinkertaisesti kärsivällä odotuksella. Jos pitemmän päälle alkaa tuntua siltä, ettei mikään toimi, on asia harkitsemisen arvoinen. Eihän nyt ihan oikeasti kukaan tarvitse elämästään n. 2 vuotta kuitenkaan mihinkään. Sen ehtii ihan hyvin tuhlata sairastelemiseen ja muuhun mukavaan.

Mutta tosiaan, en oikein tiedä mitä koko tv-dokkarista edes tulee eikä kiinnostaisi loppupeleissä tehdä koko hommaa, koska tv-dokkarin tekeminen yksin on melko raskasta puuhaa. Enkä oikein tiedä miksi tuhlata niin paljon energiaa sellaisten asioiden tekemiseen, joista ei nauti pätkääkään ja joista kuitenkin tulee vain loppupeleissä paskaa niskaan. Hohhoijaa. Vihaan elämää jo yksinkertaisuudessaan sen takia, ettei yrittämisestä saa pisteitä - vain onnistumisesta, mutta siitäkin harvemmin, koska onnistuminen on oletusarvo, ei mainitsemisen arvoinen asia. (hohhoijaa sillekin)

Sitten ei kyllä jaksaisikaan puhua enempää koulusta, koska jälleen kerran oli viime viikko kyllä sellainen, että 'pois, pois, pois'. Mutta hei, on jo lokakuu joten eipä tässä tarvitse hirveän pitkään kärsiä. Jokohan se itsetunto lähtisi nousuun sen jälkeen, kun tuolta pääsee pois? (Tuskin, koska aikuisten maailma on maailman paskin maailma.)

Eipä itseasiassa taida olla taas mitään paljon muuta mielenkiintoista kerrottavaa teille. Rahat on loppu, kengät on hajalla, kuvaukset pitäisi hoitaa alta pois ja päättää syysloman ohjelmasta. Kahvi on hyvää ja suklaa vielä parempaa. Kahvi on jopa parempaa, jos sitä ei tarvitse aamulla itse keittää.

Äiti lainasi rahaa, joten lähden metsästämään kenkiä. Jep. Se on mainitsemisen arvoinen asia, kuten sekin, että  torstaina pääsen toivon mukaan käymään teatterissa kuin parin viikon päästäkin. (Haa, mutta miten voi käydä teatterissa, jos on rahaton. Miettikää sitä! Minulla on sellainen henkinen kuolema päällä, että teatteri lienee ainoa keino pelastaa minut. Nostaa pinnalle, että voin hengittää ja melkein muistaa, että elämässä on jopa asioita, joista nautin. Kahvin ja suklaan lisäksi. Namnam!)

Tulevaisuutta on nimittäin vaikea miettiä, jos on kohta 2½ vuotta asunut paikassa, jossa on oikeastaan passivoitunut niin pahasti, että ei ole edes olemassa. (Toisaalta sellaisessa paikassa on ainakin ollut helppo sairastaa)

Billy Talentia ja The Usedia odotellessa!

Aamukahveja ja matskun tuijottelua

Mitenköhän ilmaisisin asian niin, että hävettäisi vähiten? Lyhyesti, ytimekkäästi ja sillä tavalla, että ihmiset ymmärtäisivät yksinkertaisesta ilmaisusta kaiken sen miten voisin tällä hetkellä kommentoida eilistä.

Hmm.

Pitää hoitaa editointi niin, ettei vahingossa yksikään ihminen näe tuota materiaalia. Ainakaan kukaan opettajista, koska muuten voi jäädä tutkinnot allekirjoittaneelta saamatta.

Tarpeeksi selkeästi ilmaistu? Luulen niin.

Mikäs tässä. Onhan vielä torstai aikaa kuvailla, jos siltä tuntuu. Suurin ongelma nyt tuntuisi olevan elämääkin tylsempi tausta, joka enemmän tai vähemmän aiheuttaa ongelmia. Valaistuksesta nyt on ehkä turha mainitakaan ja jätetään nyt sitten ihan kaikki muutkin ongelmat mainitsematta täysin. Puvut oli kyllä hienoja ja henkilö, jonka kanssa tein töitä oli oikein mukava ja helppo työskentelykumppani vaikka mutustelikin kuvauspaikalla keksejä yläosattomana. Melko villiä.

Vaan lohdutti kovasti, kun tanssija, jota kuvailin, totesi, että olisi kuvannut itse itselleen jonkinlaisen videon, tyylillä 'kamera lavan reunalle ja menoks'  niin ehkä ei ole niin hirvittävän suuria paineita siltä puolelta. Toiselle puolelle (koululle) yritänkin sitten vain pitää salassa koko olemassaoloni (keskimäärin olen siinä todella hyvä!).

Ja toisaalta - jos lopputuleman pitäisi olla about muutaman minuutin pituinen niin kyllähän tuolta herranjestas sen verran käyttistä löytyy. Ehkä. Luulen. Toivon. No, ottaen huomioon, ettei mulla ole minkäänlaista hahmotuskykyä minkään suhteen niin mistäs sitä tietää. Onneksi eräs ystäväiseni jo melkein lupautui vapaaehtoiseksi editoijaksi, jos en siihen hommaan itse kykene. Hahaa, tietäisi vain mihin suohon on päänsä melkein tunkenut hänkin. Toisaalta samainen henkilö uhkasi selvitä koulusta ilman diivailua, mutta ikävä kyllä ei taida ihan noita matskuja tunnistaa Final Cutit. Voooooivoooi....

Ainiin, ja alustavasti sain sovittua nyt sitten lopputyöstäkin eli tarkoitus olisi sitten muutaman kuukauden päästä käydä kooste tekemässä jälleen vaihteeksi itämaisen tanssin tapahtumasta. Siinä vain on nyt muutama mutka matkassa, kuten se, että pitää houkutella joku mukaan kuvaamaan. Itsehän aion lähinnä toimittajan roolissa hyppelehtiä. Vaikka vaikuttikin hämärältä saako vai eikö saa arvioinnin kohteeksi ottaa journalistisia taitoja. Toisaalta, onhan miulla sitten koko kevät aikaa tehdä uusi lopputyö, esim. jälkiäänien parissa, jos menee penkin alle kaikki suunnitelmat.

Kätevää olla aikaisin liikkeellä. Mistä tulikin mieleeni - heräsin jo kuudelta, joten voisin lähteä nukkumaan hetkeksi.

"Miks ette oo vieny mun rahoja?"

Elämän pieniä iloja:

Kirjaudu verkkopankkiin onnellisena siitä, että tuet ovat tulleet tilille ja pääset maksamaan mm. vuokran ja toiseksi viimeisen erän kannettavastasi. Huomaa, että tilillä on ihan liikaa rahaa siihen nähden mitä siellä piti olla. Epäile pahanpäiväisesti. Soita sossuille. Ihmettele ja epäile lisää. Eivät ne perhanat vieneetkään niitä puolen kuun tukia! Eikä tämä ollut mikään jekku, eivät aio niitä periä jälkeenpäinkään! Jee!

Lyhyenlännästi tämä tarkoitti sitä, että joku tilasi lipun Billy Talentin keikalle! Enää tarttis seuralaisen sinnekin sitten.

 

Maanantai numeroin

4 laukkua
1 h ja risat bussissa
4½ h junassa istumista
5 maissa aamulla herääminen
2 tunnin yöunet
6 käveltyä kilometriä (opin miksi Helsingissä kukaan ei kävele, VOI HEVILETTI SENTÄÄN)
10+ kuppia kahvia
100+ innostunutta sykähdystä
100+ hämmästynyttä sykähdystä
1000+ jännittynyttä sykähdystä

Eikä yhtään suklaata! 

Mutta työssäoppimisjakso tuntuu tosi kivalta. Jotenkin. Kierosti. Vaikka onkin todella pelottavaa, kun joutuu oikeasti tekemään todella itsenäisesti. Tällä itsetunnolla se on aina haastavaa, mutta toisaalta varmaan juuri sitä mitä kaipaakin. Koska kyllähän mie kuitenkin osaan. Kai. Ehkä.

Tulee ainakin opittua paljon kaikenlaista, kun toistaiseksi hyvin kummallisilta näyttivät kaikki tavarat ja editointiohjelmakin jäi nyt vähän hämärän peittoon. Mutta kuten aina: Jos ei taidolla, niin asenteella. Sitäpaitsi mistäs sitä voi tietää mitäs kaikkea mie sitten osaankaan!

Tänään sitten kuvailuja oman proggiksen parissa. Sovittiin jo kuvattavan kanssa, että katastrofikeikka tehdään tästä. Hyvällä onnella kuvattava saadaan syttymään tuleenkin. Toivokaa kotikatsomoissa, että niin EI käy, se ei olisi yhtään tarkoituksenmukaista. Eikä meillä ole koulussa opetettu miten sammutetaan ihminen (vapaa-ajan sammuminen onkin opiskelijalla ihan verissä, ikävä kyllä.)

Asiasta miljoonanteen, koska vaikutan aina todella epäonnelliselta enkä tee muuta kuin valita niin, että kaikki, jotka eivät tiedä miusta mitään tai tunne minnuu oikeastaan ollenkaan, saavat tämän bloginkin perusteella meikäläisestä ihan todella ihanan kuvan niin todistettakoon nyt sitten, että elämässä on nautittaviakin asioita, jotka saavat jopa minut hymyilemään. Tai irvistämään. Niin, että:

Olin onnellinen, koska olin Varpun (nettituttuni) sekä Pikachun kanssa juomassa teetä Manga Caféssa. Suosittelen! Oli hauska paikka ja sieltä sai opiskelija-alennusta. Teekin oli hyvää. Ja siis hei - kattokaa ny vaan miten onnellinen olen tuossa kuvassa. Eikö se muka kerro kaiken tarvittavan?

"He ovat kaikki onnekaan miehen exiä!"

Otsikko on suoraan otsikko, johon aion nyt pureutua.

Nimittäin menin katsomaan sähköpostiani, jossa odotti onnellisesti viesti, jossa varmistettiin, että työssäoppimiseni alkaa ensi maanantaina 3.9 klo 17.00. Tai varmaan vähän aiemmin, mutta silloin pääsee toivottamaan tervetulleeksi uudet kurssilaiset. Melko hurjaa. Samaan syssyyn aion sitten tehdä yhden oman projektin ensi viikolla. Eikö olekin hienoa ja mukavaa kaikki!

Jokatapauksessa, kun uloskirjautuu hotmailista, päätyy MSN sivustolle, jossa sitten vähän pyörii turhia uutisia tuossa hetikivasti.

Siinäpä sitten törmäsin jo mainitsemaani otsikkoon:

"He ovat kaikki onnekaan miehen exiä!"

Kuvassa tietenkin 10 naista ja maininta siitä miten siihen sisältyy monia supermalleja. Kun linkin sitten vaivautuu avaamaan, on mahdollista katsella sitten kaikkien 10 naisen esittely kuvineen päivineen. Että supermalleja, supermalleja ja supermalleja. Selvä homma. Vielä jopa selviää kuka on tämä 'onnekas' mies: Leonardo Di Caprio. Ihanaa!

Mietin vain tässä, että missä se onnekkuus piilee tässä tapauksessa? Selvästihän sillä viitataan siihen, että sama mies on onnistunut kaatamaan jopa 10 niin sanottua 'superkaunotarta'. Aha. Onko se sitten onnekkuuden mitta? Sitten, jos lähtee oikein spekuloimaan asioita niin ehkä se, että kyseinen herra on säilynyt menemättä naimisiin, onkin se onnekkuuden mitta. Avioliittoahan pidetään kuitenkin enemmän tai vähemmän eräänlaisena 'parasta ennen'-päivämääränä.

No, sanotaan, että helpolla tulee, jos onnekkuus ja onnellisuus - jotka eivät tietenkään ole synonyymeja toisilleen - kulkevat käsikädessä tässä tapauksessa. Siis ihan vain sillä, että superkaunottaria on saanut iskettyä ex-filuihin asti.

(Eikä sitäpaitsi ollut edes mielestäni hirveän kauniita nuo naiset. Joka voi toki johtua siitä, että henkilökohtaisesti pidän sellaisia naisia kuin Disneyn Kaunottaresta ja Hirviöstä tuttua Belleä sekä The Distillers-yhtyeen laulajaa Brody Dallea kauniina. Ei ihan supermalliainesta.)

Tässä nyt sitten vissiin miehet kadehtivat Leonardoa siinä missä naiset huokailevat kys. näyttelijän perään ja kadehtivat superkaunottarien roolia. Käytännössä on siis kirjoitettu uutinen, jolla pyritään - jälleen kerran - tukemaan median luomia harhakäsityksiä siitä, että ensinnäkään, jos et ole menestynyt ja rikas, et voi saada superkaunotarta etkä voi olla tietenkään onnellinen ns. tavallisen pulliaisen kanssa. Naiset taas eivät voi mitenkään olla tyytyväisiä itseensä elleivät ole vähintäänkin näitä 'superkaunottaria.'

Vihaan nykymaailmaa, koska kysymys ei ole mistään muusta kuin siitä, että ihmisen tulee olla tyytymätön. Itseensä. ITSEENSÄ. Se on se mikä tällä hetkellä tätä maailmaa pyörittää. Koska itseensä tyytyväinen ihminen kuluttaa huomattavasti vähemmän kuin itseensä tyytymätön. Luodaan mielikuva: Ole tällainen, näytä tältä. Jos et ole, tällä tuotteella pääset kuitenkin juuri sellaiseksi. No voi miten kivaa. Jonka lisäksi myydään tuotteita, jotka edesauttavat ihmisten pahoinvointia, jotta voidaan myydä tuotteita, joilla voidaan korjata kyseinen asianlaita.

Mielestäni kaikki mahdolliset ns. ruuansulatusjogurtit ovat eniten paras malliesimerkki tästä. Keskimäärin kuitenkin nekin ongelmat johtuvat siitä, että syödään huonoa ruokaa, jota oma vatsa ei vain kestä. No, mutta onhan niitäkin ihmisiä, jotka vetävät energiajuomaa ja illalla nukkumaanmenessä napsivat unilääkkeitä. Että terve vaan taas!

Ei, en itse väitä, ettenkö olisi yhtä lailla mainonnan, mielikuvien ja kaiken muun sellaisen roskan uhri. Kyllä olen, vaikka en nyt heti osaa mainita mitään ensimmäistä varsinaista esimerkkiä. Ehkä ulkonäkö ja huono itsetunto kulkevat tässä kohtaa käsi kädessä mielikuvien kautta. Suurin osa niistäkin on niin alitajunnallisia, pelottavan syöpyneitä asioita, ettei niitä voi tunnistaa. Sitäpaitsi suurin osa niistäkin ihmisistä, jotka kuvittelevat elävänsä jotenkin kaiken sen ulkopuolella, ulottumattomissa, saattavat melkein olla pahimpia uhreja, koska eivät tunnista itsessään niitä merkkejä. Se on niin lapsivedessä tullutta touhua jo siinä vaiheessa sitten.

Kaikki olemme uhreja, mutta tärkeintä on tiedostaa se ja opetella suhtautumaan moniin asioihin kriittisesti, pitämään jalat maassa ja nauttimaan oikeista asioista. En väitä, että pinnallisista asioista nauttivat ihmiset olisivat jotenkin köyhempiä tai eivät nauttisi elämästään tai olisi onnellisia. He vain saavat onnen niistä asioista, jotka taas mm. minulle eivät merkitse käytännössä melkein yhtään mitään. Mutta, jos joku kokee olevansa onnellinen tekohiusten, -ripsien ja -kynsien kanssa niin ei ole minun asiani puuttua siihen. Siinä kohtaa, jos joku kokee olevansa ylempiarvoisempi kuin minä noiden seikkojen takia, voin onneksi kahdella terveellä, aidoilla jaloillani kävellä hevonhelvettiin sellaisten ihmisten vaikutuspiiristä.

Näin aihetta todella vähän sivuten, pohdiskelin sitäkin kuinka paljon tässä asunnossa, jossa nyt asun, on kaikenlaista, jota olen saanut ilmaiseksi. Käytännössä, kun olen muuttanut niin kiertänyt kassin kanssa kavereita, joilta kuitenkin on löytynyt ylimääräisiä keittiötarvikkeita yms. Mietiskelin tässä sellaista, että tekeekö se yhtään vähemmän kodistani minun näköistäni. On jotenkin niin hirveän ihanaa olla asunnossa, jossa hohkaa tietynlainen lämpö minua itseäni kohtaan ihan vain siitä syystä, että osaan kertoa, että nuo tuolit sain siltä ja siltä ihmiseltä, joka on minulle tärkeä, ja nämä astiat toiselta tärkeältä ihmiseltä. En ehkä ikinä tule ymmärtämään liiallisen sisustamisen ideaa siis, sillä tämä olen minä, aidoimmillani!

Suhtaudun asiaan varauksella

Jostain syystä jäin pohtimaan ilmaisua 'asiaan suhtaudutaan varauksella'. Tällä voi olla jotain tekemistä sen pienen faktan - jonka yritän kovasti sulkea mielestäni - kanssa, että olisi yksi fysiikan kurssi itsenäisesti suoritettavana.

Mutta! Ihminen koostuu osasista, kuten atomikin.Nyt tästä taitavasti mitään mistään tietämättä, mutta toisin kuin lukiolaiset / ylioppilaat, joiden tiedonhakutaitoja juuri jossain ihme artikkelissa mollatiin, aion amiksen aivoin internetistä selvittää tätä niinsanottua 'varausasiaa'. (Kohta myöskin huomaatte miksi yritän sulkea koko fysiikan kurssin mielestäni. Tämä tulee hyvin, hyvin selkeäksi seuraavien rivien aikana)

Atomi. Se sellainen pienin osajuttunen. On siinä ydin, jota verhoaa elektroniverho. Kas niin, näitä muistan joskus piirtäneeni yläasteella silloin, kun vielä koulussa jopa istuskelin. Jotenkin johonkin liittyi Mikki Hiiri! Järjetöntä minkä mielikuvien kautta voikaan muistaa täysin hyödyttömiä asioita (Kuten rikkihapon kemiallisen kaavan vai mikä lie onkaan muistin vain sen takia hyvin pitkään, koska annoimme eräälle olevinaan toooosi kuumalle jätkälle lempinimen rikkihappo ja sitten sitä kutsuttiin sillä kaavalla tai sitten no, rikkihappona...Hah, voi nuoruus!).

Jos siis vertailemme tässä tosiaan ihmistä ja atomia, niin atomin ydin on positiivinen. Joten olettakaamme tässä lähtökohtaisesti - kuten hyvin moni ihminen yleensä olettaa - että ihmiset ovat pohjimmiltaan ihan positiivisia tapauksia. Siis kukaan ei synny massamurhaajaksi, mutta voi toki sellaiseksi kasvaa.

Kuitenkin atomi - kuten ihmisetkin - ovat perustilassaan täysin (sähköisesti) neutraaleja. Elektroniverhossa sijaitsee negatiivisesti varautuneita hippusia, joita yllättävää kyllä, kutsutaan elektroneiksi. Kas niin, neutraalius syntynee siis elektronien sekä ytimessä olevien protonien määrästä, joka on sama. Lopputulema nolla. Neutraali. Ei sähköisesti varautunut. Ihmisillä sama homma. Pohjimmiltaan hyvä, mutta ulkokuorta nyt vain joutuu jonkin verran kovettamaan, ettei ihan ole hyväksikäytön kohde ihan joka ikisessä käänteessä tämän elämän aikana. Eikö olekin ihan selkeä yhtäläisyys?

Mutta sitten päästäänkin seuraavaan käsitteeseen: Ioni. Ioni, joka on 'sähköisesti varautunut atomi tai molekyyli'. Jaaha, jaaha, melko mielenkiintoista. Itseasiassa juttu on siis todella simppeli. Atomi, joka on sähköisesti neutraali, luovuttaa tai vastaanottaa elektronin / elektroneja ja täten sitä sitten muututaan positiiviseksi tai negatiiviseksi ioniksi. Voi miten suloista!

Joten, kun meillä on ihminen, jonka ydin on pohjimmiltaan hyvä, mutta ulkokuori täytyy kovettaa niin sitä mukaa sitten minkälaisia esteitä, haasteita, pohdinnan kohteita eteemme tyrkätään, muuttuu ihminen suhtautumaan asioihin varauksella. Joko hänen uskoaan horjutetaan (vert. negatiivinen ioni), jolloin hän joutuu pohtimaan omia käsityksiään musertavalla tavalla tai ehkä tarjous vain on yksinkertaisesti toooodella huonon kuuloinen. Jos jotain aivan liian hyvää on tapahtumassa (vert. positiivinen ioni) - no silloinkin horjutetaan uskomuksia ja kokemuksia, joihin elämä on pohjautunut, mutta lopputulemaa pelätään siksi, että se saattaa olla aivan liian hyvän kuuloinen ja jopa mullistava. Hyvällä tavalla.

Joten siksi ja vain siksi suhtaudumme asioihin varauksella!

Puhutko sä suomea?

Olen jälleen rakastunut. Rakastuminen on aina yhtä ihanaa vaikka rakastumisen kohteet eivät loppupeleissä muutu. Ikinä. Kenelläkään. Koska kaikki pohjautuu loppupeleissä elämään. Kaikki rakastaessaan rakastavat elämää.

Henkilökohtaisesti jälleen rakastuin elämään kielen muodossa. Ei, en suinkaan ole harrastanut kulinaristisia nautintoja (tai olen, niitäkin, mutta en kielten muodossa) vaan makustellut jälleen äidinkieltäni.

Lyhyesti ilmaistuna, kaikessa yksinkertaisuudessaan, rakkauteni kohde on seuraava kysymys-vastaus-pari, joka jälleen osoittaa suomen nerokkuuden.

"Miltä ikävä tuntuu?"

"Ikävältä."

Unohtuneita roskiksia

Sain viime tiistaina puhelun, jonka aikana tuli sovittua, että mitäpä, jos lähtisit torstaiksi pk-seudulle työssäoppimispaikkahaastatteluun. Näin sitten tein. Äkkilähdöstä ei edes ollut kyse, mutta siltikin unohdin viedä roskat. Tätä kirjoittaessani osaan jo kuvitella mikä minua odottaa, kunhan kotimatkani saan päätökseen. .

Ja voi kuinka voisinkaan taas kertoa teille, jakaa sen tunteen, kuinka ärsyttävää onkaan, kun kuuluu, mutta ei kuulu. Niin. Olen jotenkin niin väsynyt, etten edes jaksa yrittää periaatteessa. Senkun väliaikaisesti nautin, jos siltä tuntuu, joidenkin ihmisten seurasta, mutta loppupeleissä mikään ei poista sitä kuulumattomuuden tunnetta. Heillä on omat juttunsa, kuten niin aina kaikilla. Mutta tätä kriisiä on nyt podettu niin kauan ja monta kertaa jopa täällä blogissa, että ehkä en kyllästytä teitä sillä kuinka ahdistaa ja ärsyttää, kun olen sellainen henkilö, jonka poissaololla ei ole sen suurempaa vaikutusta kuin läsnäolollakaan. Olisihan se kivaa olla joskus kaivattu, ei vain tervetullut. Mutta koska kaikki tässäkin pohjautuu omiin syihin aivan varmasti niin eipäs jauheta siitäkään sitten yhtään sen enempää. Sainpas valittaa - taas. Hiukan.

Joka tapauksessa ensi viikon vietän turvallisesti Outokummussa, jonka jälkeen lähden pääkaupunkiseudulle aloittelemaan työssäoppimistani. Oikeastaan kai tehtäväni alkavat jo ensi viikolla, koska on itsenäistä puuhaa ensimmäisenä edessä. Jo nyt olen joutunut paljon tekemään asioita, jotka ovat mukavuusalueeni ulkopuolella tuhansia kilometrejä ja niitä tulen myös jatkossa tekemään. Vaan sehän ei haittaa, koska se kasvattaa minua ihmisenä ja alitajunnallisesti tiedän, että ne ovat vain perustaitoja, joita ihminen yksinkertaisesti tarvitsee.

Jokatapauksessa ehdin jo sopia erään kaverini kanssa eräänlaisen kuvaushomman, joten sen sitten suoritan myös toissa tuossa syyskuun ekalla viikolla. Editoimaan en kys. työtä ehdi ihan heti, mutta ei sillä taida hirveä kiirekään olla. Tässäkin meni hetki, että keksin miten saan kaikki aikataulut sovittua jotenkin niin, että kaikki tulee tehtyä.

Rehellisesti sanottuna: Olen ihminen, joka viihtyy sellaisessa elämäntilanteessa, että on joka päivä oikeasti tekemistä. Ehkä hiukan 'liikaakin', koska sitten pysyy hyvä vire päällä ja henk. koht. silloin saan enemmän asioita tehtyä. Hyvä esimerkki tästä on yksikin tehtävä, joka on jäänyt nyt roikkumaan, koska oli liian vähän tekemistä ja vain yksi tehtävät, joka olisi pitänyt tehdä. (Mutta teen sen heti tämän blogipäivityksen jälkeen...)

Jokatapauksessa työssäoppimiseni tulee kestämään ainakin marraskuun puoleen väliin asti. Pk-seutu tulee siis taas tutuksi 3-4 viikon pätkissä. Saa nähdä mitä kaikkea siihen saa taas sisältymään. Lopputyötäkin pitäisi väsäillä.

No, joka tapauksessa tuo ulkopuolisuuskin mistä jo juttelin aiemmin nousee varmasti tänä syksynä miun pahimmaksi viholliseksi. Yksinkertaisesti varmastikin se, että nyt kun sitten Kummusta lähden, tiedän, ettei sinne oikeastaan kukaan minua kaipaakaan. Että sellaista angstia. Puhumattakaan siitä, ettei sinällään pk-seudullakaan miulla ole enää sellaisia omia piirejä. Sielläkin tervetulleena, mutta hiukan ulkopuolisena hypin ja pompin, mutta olkoot. Sinänsä harmittaa, koska jotenkin siltikin olisi tuntunut, että nyt olisi ollut ihan siistiä hengailla Outokummussa. Mutta kai siitäkin mielenhäiriöstä pääsee irti.

Rakastumisia part 809 

Hehkutettakoon kuinka olen jälleen ihan täysin onnellinen ja rakastan elämää ja kaikkea, koska äiti osti minulle suklaalevyn, joka on repussani. Ihanaa!

Tämän lisäksi sattui Helsingin reissulle sopivasti Taiteiden yö. Kävin nauttimassa Q-teatterin Tulipunaisen hevosen avoimista harjoituksista ja olisin voinut istua siellä vaikka koko illan. Ihanaa! Rakastan teatteria! 

Telaketjufeministihippi

Oikeastaan siinä on kaikki mitä haluan kertoa ja koska tuhat kertaa enemmän kertoo kuva niin mitäs tässä kauheasti pulputtamaan!

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Yllä oleva kuva on otettu Myötätuulirockin 5. talkoolaispäivän jälkeen siinä kahden aikaan yöllä. Kuvan ottajana festariemoni Heini. Festareilla tosiaan minnuu sitten kutsuttiinkin telaketjufeministiksi ja hipiksi. Toisaalta Irina oli natsilehmä, että tässäkin asiassa olen voiton puolella!

Huippua oli taas enkä koskaan tule kyllästymään talkoohommiin, jos noin upeita ihmisiä siellä on!

TÄSSÄ KOHTAA OLI HIRVEÄ ANGST VUODATUS SIITÄ MITEN VITUTTAA JA AHDISTAA ENKÄ TYKKÄÄ OLOSTANI YHTÄÄN, KOSKA KOULU JA OUTOKUMPU JA IHMISET JA MINÄ. EMME OLE HYVÄ YHTÄLÖ.

Mutta poistin sen, koska ketä kiinnostaa - for real?

Oikealla havainnollistava kuva siitä kuinka kävin meidän talon katolla tuossa kesällä. Kengännauhani ovat äärettömän söpöt, koska niissä on kirsikoita ja ne on lähetetty minulle Puolasta. Ettäs tiedätte. 

Lopputyöstä ei ole stressiä, koska tiedän jo suunnilleen mitä teen. Tai siis mitä lähden suunnittelemaan.

Loppuun vielä kerrottakoon, että IB:stä tuli sentään ihan kivat arvosanat. Ottaen huomioon, että panostus kaikkiin tehtäviin oli lähinnä 0-tasoa, koska oli vähän tärkeämpää levätä ja saada itsensä kuntoon. Mutta niin vain asteikolla 1-7 (7 siis paras) oli huonoin arvosana 5, joka siellä erittelyssä komeili. Kehtaankin siis väittää, että ei se IB nyt niin haastavaa voi olla, jos tällainen tallustaja kuin minä - joka tunnesti ei osaa mm. mitään - saa tuollaisia arvosanoja pään ollessa ihan jossain lääkehuuruissa. Toisaalta syy siihen miksi arvosanat ovat olleet noinkin hyvät onkin ehkä se, että olen tehnyt harhoja nähden, kaikkea peläten, 39 kuumeessa noita tehtäviä. No joka tapauksessa asiasta tietäville ja tietämättömille arvosanat näyttivät tältä:

Paper one 7
Paper two 7
Suulliset 6

Film Presentation 5
Independent study 5
Production Portfolio 5

Reflective Project arvoasteikko A-E (E huonoin) arvosanaksi tuli C (tietenkin, olenhan Cia!)

Ei kai muuta kuin huulta purren viikonloppua viettämään. Kaikki energia saattaa mennä siihen, kun yritän hillitä impulssejani lähteä seurueesta pois mahdollisesti tyylillä, joka vaikuttaa mielensä osoittamiselta. Mutta kun siksi miulla on kaksi jalkaa, että voin lähteä pois tilanteista, joissa en halua olla. Ja tällä hetkellä sellaisia tilanteita todennäköisesti on tulossa ja silloin on parempi lähteä pois kuin itkeä nurkassa. Saas nähä miten käy.

Mikä on feministin vastakohta?

Jokainen joka miut oikeasti tuntee ja tietää, tiedostaa myöskin sen faktan, ettei koskaan ole kovin terveellistä päästää minnuu teatteriin. Se vie yöunet ja aiheuttaa allekirjoittaneelle useimmiten tuntematonta järjetöntä hyvinvointia. Toisaalta, jos näytelmä olikin todella huono saattaa se aiheuttaa pieneksi, vihaiseksi, piikikkääksi palleroiseksi käpertymistä.

Viime aikoina on tapahtunut vaikka mitä, joten ehkä en kerro teille ihan kaikkea kovinkaan tarkkaan. Hilpaisin elämäni ensimmäistä kertaa Suonenjoelle Suonenjok' rokkiin, jossa nautiskelin talkootunneista band hostina. Siellä oli yllättävän paljon tuttuja naamoja, jotka eivät yhtään sopineet kesäiseen suunnitelmaani. Olen niin tottunut tuntemattomiin naamoihin talkoopuuhissa. Eipä se tietenkään haittaa, onhan ystäviään hauska nähdä. Tämä kesä on vain ollut sellainen, etten oikeastaan kaipaa hirveästi outokumpulaisten seuraa enkä jollain kierolla tavalla ole halunnut hirveästi nähdä pääkaupunkiseudullakaan pyöriviä kavereita. Se kaikki johtuu yksinkertaisesti siitä, että on taas elämänkriisi numero 507 meneillään ja silloin on parasta olla yksin. Syyt ovat helposti selitettävissä. Koen vanhojen ystävieni - jotka olen tuntenut iät ja ajat - estävän minua kasvamasta täyteen mittaani. Kuulostaa hölmöltä, mutta itse olen huomannut, etten hirveästi muuta tuttujen ihmisten parissa enää käyttäytymismallejani vaikka pitäisi, koska siitä kriiseissäni yleensä on kysymys. Suurin kriisini yleensä kietoutuu sellaisen asian ympärille, että hirveän pitkään en voinut tehdä mitään yksin, joka taas juonsi juurensa kaikenlaisiin sosiaalisiin pelkoihin. Nykyään käyn jo tanssitunneilla itsekseni, keikoillekin melkein olen yksin uskaltautunut ja teatterissakin kävin yksin. Yksinkertaisesti joskus vain pakotin itseni käymään sen polun, että uskallan. Se, että on riippuvainen muiden ihmisten kiinnostuksen kohteista ja menoista ei ole ollut yhtään hyvä asia. Nyt se on jopa noussut ihan uusiin sfääreihin, kun elämäntilanteet ovat minulla ja ystävilläni niin erilaisia. Ennen kaikkea olen myöskin huomannut sen, etten ole kerännyt ympärilleni ihmisiä, joilla olisi samoja intohimoja kuin itselläni.

Niin ollen tänä kesänä olen pyrkinyt menemään oman pääni ja oman aikataulujeni mukaan. Muuten en olisi teatteriinkaan päässyt vaikka teatterissa käyminen on minulle enemmän kuin elinehto. Elinehto, jonka tosin olin aika komeasti ehtinyt jo unohtaakin jossain välissä. Elämä selkeästi yrittää herätellä minua takaisin sinne suuntaan (on yrittänyt tehdä niin jo viime syksystä lähtien) sillä tein havainnon erään lempinäyttelijäni paluusta näyttämölle. Tunnen oloni ihan teinitytöksi sitten taas, kun pääsen katselemaan hänen työskentelyään. Ihanaa! Sen lisäksi Outokumpuun palaaminenkaan ei tunnu enää yhtään niin pahalta, koska olen tiedostanut, että ensinnäkään en kuulu koko kouluun, joten turha yrittää todistella kenellekään mitään ja toisekseen Iiwanajulmalla on marraskuussa keikka Kuopiossa. Tuuletusta!

Suonenjok' rokista oli puhetta. Tiivistin koko festarit jo naamakirjassa yhteen statuspäivitykseen, joten saatte nauttia sen saman annoksen tässä heti:

Suonenjok' rok-viikonloppu tiivistetysti:

Rakastuminen: FM2000 ♥ 

Opittu asia: Siivouskomero voi olla aika jees. 

Tavoittelemisen arvoinen asia: Jarkko Martikaisen zenmäinen olemus.

 Saavutus: Tulevan opiskelijan pilaaminen. 

Sydänkohtaus: Avaa tyhjän pukuhuoneen ovi huomataksesi, että siellä onkin pelottavia miehiä tuijottamassa sua sellasella 'tuotko meille kaljaa'-ilmeellä. Kerrankos sitä luurangoille kaljaa kantaa (med Hanna) 

 Hämmennys: Sinä ruoskit lavalla miehiä, mutta etsit järjellistä syytä miun läväreille.

 Ja kaikki yhteensä tiivistettynä: Kyllä se suomalainen mies on komea otus! 

Outokummun kummat otukset kävivät täällä suunnalla juhlistamassa erään Piian synttäreitä, joten juhlinnassa täytyi tietenkin olla itsekin mukana. Viikonloppuun sisältyi elämäni ensimmäiset vaahtobileet, jotka olivat oikein miellyttävä kokemus sekä elämäni ensimmäinen brunssi, joka ei ollut ihan niin miellyttävä kokemus, mutta toisaalta en kieltäydy kokeilemasta uudelleen toisenlaisessa paikassa. 

Kesäloman loppukiri! Huomenna alkaa viimeinen talkoolaispyrähdys Myötätuulirockin parissa, tiistaista sunnuntaihin pitäisi olla messissä. Loman loppua ajatellen vihdoin ja viimein pääsin käymään Kokomossa, joka on siis tikibaari Uudenmaankadulla. Suosittelen syvästi ja lämpimästi kaikille kyseistä paikkaa. En vielä saanut tilattua minkäänlaista drinkkiä siellä sillä kävimme ystäväni kanssa sivistyneesti syömässä. Toinen ystäväni sitten tuon kyseisen reissun jälkeen piti miulle matikan tukiopetusta, kas aionhan itsenäisesti yhden kurssin käydä. Mutta ne asiat vaikutti ihan ymmärrettäviltä, että enköhän pääse läpi. Jos saan tentin hommattua heti ekalle tenttipäivälle...

Kuten jo taisin mainita otteeseen muutamaan: Kävin teatterissa. Suomenlinnan kesäteatterissa vilkaisin Peter Panin, joka oli oikein miellyttävä teos. Vaikka välillä näytelmä tuntui olevan vähän liian hallittua luovaa kaaosta niin kyllä se sai hymyn huulille ja hyville mielin. Vaan enhän voisi sanoa 'ei' anarkistiselle Peter Panille.

Teatterissä käyminen aiheuttaa unettomia öitä ja järjetöntä hyvinvointia. Käyn ylikierroksilla ja heräilen öisin kirjoittelemaan milloin mitäkin juttuja tai pohdiskelemaan jotain. Yleensä sanoja, niitä pohdiskelen kaikista eniten. Ja niin viimeöinen pohdiskelun kohteeni olikin: Mikä on feministin vastakohta? 

Tämän kertaiset pohdinnan kohteet

1. Chiquitan mainokset bussipysäkeillä.

Puoliksi kuorittu banaani ja mainoslause: 'Eiväthän kaikki mansikatkaan maistu samalta.'
Banaani ja mainoslause: 'Jos se näyttää hyvältä, se myöskin maistuu paremmalta.'

Näihin kuviin ja tunnelmiin voitaisiin samalla tehdä kamppanja joko makukortsujen piiriin tai ylipäänsä sukupuolitautivalistuneisuutta kasvattaa. Voiko enää selkeämpää piilovihjailua mainoksissa ollakaan.

(Mainittakoon vielä, että kaalimato.comin vai mikä onkaan mainos, jossa naiset ovat "sauvakävelyllä" on jokseenkin kuin suoraan jotain sellaista mitä meidän opiskelijat vois kyhätä ekana vuonna.)

2. Samsungin puhelin, jolla on tunneälyä.

 Miksi, voi hyvä luoja, MIKSI haluaisin puhelimen, jolla on tunneälyä? Oikeasti kaipaisin maailmaan vähän lisää ihmisiä tuolla ominaisuudella varustettuna. En kaipaa teknologiaa, kaipaan ihmisiä lähelleni. Mutta ei se mitään! Tulevaisuudessa voi kehitellä sellaisenkin sovelluksen sitten missä on kuvia ihmisten kasvonilmeistä ja vieressä selitys hymiöinä, että mitä se ilme oikein tarkoittaa. Hymyilevä ihminen = :)

Toivottavasti olen kuollut ja kuopattu siinä vaiheessa, kun puhelimet alkavat opettamaan meille tunneälyä. Kun  kerran olemme niille sen taidon opettaneet. Mikähän logiikka siinä on, että halutaan ihmisistä robotteja ja silti on pakko luoda roboteista ihmisiä?


3. Ben & Jerry's jäätelö.

Feministiminäni voisi herätellä nuoria naisia siihen pieneen todellisuuteen kuinka miesten hallitsema maailma, jota yritetään aina kuitenkin saada yhtä tasapuolisesti naisten hallintaan, on jälleen kehittänyt yhden tavan todistaa naisille, ettei ole mahdollista elää ilman miehiä.

Ben & Jerry's ja kuinka moni NAINEN siitä onkaan riippuvainen? Eipä voisi monikaan enää elää ilman tuota miehen korviketta. Miehen korvike, joka läsnäolollaan muistuttaa nimenomaan siitä mitä naiselta puuttuu: MIES. Tai ainakin tällaisen ajatusmaailman kyseinen tuote istuttaa pieniin päihimme ja kuten tiedämme naiset vetävät jäätelöä mm. sydänsuruihinsa ja muihin vakaviin henkisiin särkymisoireisiinsa. Tässäkin tapauksessa tukeudumme siis mieheen (tai miehiin, miten vaan) takertuessamme Ben&Jerry's jäätelöpurkkiin. Enkä aio edes mainita sitä miten nerokkaasti Ben & Jerry's on nimensä kehittänytkään, kun huomioon otetaan, että B&J's on vain yhden merkin päässä BJ:stä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän siksi aikaa, kun IB-opintonsa kunnialla läpäissyt Nuuni kulauttaa siiderin kurkustaan alas tänään.

Tunti turpaan ja hillo bailaa!

Pitää tässä oikein miettiä mitä on taas tullut tehtyä ja sitten tiivistää se niin, että jotakuta voi melkein jopa kiinnostaa.

Ensimmäisenä mainittakoon, että kohtasin jotain mitä en ikinä arvellut kohtaavani. Työpaikkahakemuksen, jossa luki: 'Lukiokoulutus on välttämätön edellytys työssä suoriutumiselle.' Ajatelkaa sitä! Paikkahan oli siis jonkinasteinen lukiokirjojen myyjä.

Toisekseen mainittakoon, etten tiennyt, että Dr Philiä näytetään siinä kello 1-2 aikaan aamuyöstä keskiviikkona Nelosella. Jestas sentään, mihin tää maailma on menossa...

Seuraavaksi raportoitavaksi asiaksi nouskoon se, että löysin erään kadonneen nettituttuni naamakirjasta! Ihanaa! Oikeasti tosi kivaa, kun kyseisen tyypin kanssa kuitenkin on tullut oltua enemmän tai vähemmän tekemisissä jo muutamia vuosia.

Olen ehtinyt tässä pk-seutulomailuni aikana tapaamaan jopa yhden kaverini. Hänen kanssaan kävimmekin sitten kahvilla ja jostain järjettömästä aivovammasyystä tilasin itselleni double cappuccinon. Tai jonkun vastaavan. Mm, oli melko tujua se...

Juhannus meni Raittiusseuran merkeissä. Tutkiskelin tuollaista kalenteria vuodelta 1885! Ikävä kyllä en nyt sitten ottanut kuvaa sisäsivuista, jotta olisitte voineet ihastella sitä tekstiä, joka oli hyvin mielenkiintoista sanallisesti, mutta myöskin kaunista ja haastavaa luettavaa ihan ulkonäöllisesti. Tuosta kyseisestä opuksesta löytyi mm. uusin lempisanani 'ruttutauti' ja muutenkin oli melko hienoa löytää noin vanhasta kalenterista artikkeli koskien mikrobeja. Kelatkaa sitä. Yyberisti hienointa.

Lueskelin myöskin työväen kalentereita sieltä 1910-luvulta eteenpäin. Vanhat mainokset olivat hienoja! Aina yhtä mielenkiintoisia. Samoin tutkailin vähän vanhoja valokuvia, mutta suurin osa niistä olikin sitten toisaalla niin en päässyt niitä niin paljoa tutkimaan. Surullista, mutta totta.

Sitten onkin lähinnä tullut harrastettua liikuntaa tässä. Aivan! Vihdoin ja viimein ne Etnofitnessin tunnit, joita olen tässä odottanut. Sain järkkäiltyä porukoiden kanssa maksusopimuksen niin sain hommattua monen kerran kesäkortin!

Maanantaina huidoin Raggajam ja Tropical Party tunneilla. Salsa-askeleet ne ei oo yhtään miun juttu, ei oo, ei! Muuten oli mielettömän kivat tunnit!

Tiistai menikin sitten zumban ja jambailan merkeissä. Toooosi fiksua vetää ne tunnit meikäläisen kunnolla peräkkäin, mutta oli kyllä kivaa ja hiki virtasi. Huippua! Sen lisäksi söin ulkona (= eväät steissin portailla) ja kävelin yhteensä 10km. Kävin mm. kirpparilla (oi ja mitä kaikkea ihanaa löysinkään, mutta kerrottakoon vain, että kirpparilla oli -50 niin tuli ostettua muutama halpa vaatekappale, jotka eivät ole mustia!). Tämän lisäksi tapasin Lauran ja toimitin - vihdoin ja viimein - tanssiprojektin oikealle omistajalleen. Linkittelen sen sitten tänne, kun nettiin ilmestyypi.

Keskiviikko oli summer grooven ja dancehall reggae lady's stylen parissa. Ensimmäisessä oli ikävän paljon salsaa, mutta tunti alkoi kantrilla! Se oli hauskaa se! Jälkimmäinen oli jokseenkin haastavaa ja sisälsi ainakin yhden liikkeen, jota miun kroppa ei kyllä kykene tekemään mitenkään päin tällä hetkellä. Enemmän tykkäilin kyllä raggajamista kuin tuosta dancehall reggae lady's stylestä.

Kaiken huippua tällä viikolla oli tietenkin se, että menin siskon asunnolle, koska tulee halvemmaksi matkustaa sieltä sitten Helsingissä (tai vaikka kävellä, kuten tein). Siellä tietenkin on kämppä kesäkunnossa ja jääkaappi irti seinästä. Mie en vaan ylettänyt sitä kiinni laittamaan sitten, että pari päivää elelin ilman jääkaappia (ja tietokonetta).

Nyt loppuviikko näyttää siltä, että tänään kaverin luokse synttärikahveille ja huomenna tajuttoman aikaisin ylös, että pääsen Outokumpuun hakemaan lääkkeitä ja sen sellaista. Viikonloppu vietettäköön siis Outokummussa - ilman nettiä! Siinä vasta haastetta kerrakseen ihmiselle. Huh.

Ostin myöskin kengät. Kaksi kauppaa kävin läpi 20 minuutissa ja Lindexiltä löytyi alehintaiset 16,5e kengät. Vanhat kenkäni olivat siis jo kutakuinkin menetetty tapaus. Tunnetusti ostan kengät vain silloin, kun edellisistä on pohja rikki. Tuntuu se oudolta, kun pohja on kengissä. Oikeasti.

Tapani mukaisesti kaikkeen pitää kajota, joten vasemmalla epänuunimaiset kengät ja oikealla nuunimaiset kengät. Siis nauhat vaihdoin. Vähän lyhyet vaan noi miun keltaiset nauhat, mut ei se haittaa!

Ensi viikolla olisi tarkoitus juosta Etnofitnessin tunneilla, vahtia keskimmäisen siskon kissaa, tavata Hanna viimeisen kerran ennenkuin hän lähtee vuodeksi Koreaan, käydä kesäteatterissa ja varmaankin nähdä myöskin pitkäaikaisin ystäväiseni Jenna, jonka kanssa suunnitelmissa oli juoda kulhollinen kahvia. Eräässä kahvilassa sellainen menu item nimittäin on. Sen lisäksi viikon voisi kruunata käymällä Hyvinkäällä moikkailemassa paria tuttua, jos heille nyt se sunnuntai sopii.

Ensi viikolla onkin viimein pk-seutuviikonloppu. Vapaa sellainen. On nimittäin enää neljät festarit lusittavana tälle kesälle. Ehkä siis olin ihan oikeutettu ostamaan uudet kengät, vai mitä?

Laittaisin tähän loppuun jonkun biisin, mutta en taida jaksaa. Riittää varmaan nuo turhat ja surkeat kuvat tällä erää teille sinne kotikatsomoihin. Se on morjens taas hetkeksi!

Kuulohavaintoja ja niskan toimivuusasteita

Itseasiassa Outokummussa jumittaminen oli yllättävän virkistävää. Ryssin sossuasiat aika huolella niin, että rahoja ei ole vieläkään tullut, mutta toisaalta en koe suuria paineita asiasta. Niin no, koska en asialle voi tehdä mitään juuri nyt niin miksi sitten stressaisin siitä. Ei saa stressata, muutenkin on jo sydän paskana. Hah.

Tulipahan käytyä Tuusniemellä. Oli ihan huippuloistoreissu! Sain tuollaisen puulaatikon Teemulta, kun hän pois muutti Outokummusta ja niinpä lähdin sitten kesän kunniaksi sitä maalaamaan Tuusniemelle. Yllättävää kyllä, päädyin maalaamaan laatikon vihreäksi. Sen lisäksi kävin uimassa. Ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta olen uinut viimeksi joskus 2006-2007 vuosien aikana. Että repikää siitä! (Kylläkyllä, sekin oli osa tätä miun tosi hienoa 'lopeta pelkääminen'-projektia, josta sanallakaan ole maininnut, mutta siihen liittyy vahvasti se mahdollinen pyöräilyn aloittelu ja tuo uiminen jajaja...)

ENNEN

VIHREE !

Ehdin vielä Kummussa nähdä ihmisiä kivasti! Sellaisia, joita ei tulekaan nähtyä varmaan kesän aikana ja osaa sitten tulekaan enää välttämättä koskaan nähtyä jajaja... No mutta hurjan kiva kuitenkin oli ehtiä näkemään ihmisiä vielä, että toisaalta ei se Outokummussa jumittaminen todellakaan ollut yhtään paha.

Melkein aioin masentua, kun raha-asiat ryssin, koska sen verran paljon halusin Iiwanajulman keikalle tuossa viime lauantaina. Vaan sain lainattua käteisenä matkarahat ja lähdin sitten kohti Helsinkiä lievällä 'I don't give a shit'-asenteella, koska sen verran tulee lisäkustannuksia tästä piipahtamisesta. Niin, koska pitää vielä Outokummussa käydä kuitenkin pyörimässä hakemassa lääkkeitä ja kaikenlaista. Joka tapauksessa voin kertoa, että n. klo 18.00 olin suhteellisen masiksissa pk-seudulla, kun tajusin, että TEIN SEN TAAS. Ai niin minkä? No unohdin passin Pohjois-Karjalaan! HYVÄ MINÄ. Vaan yrittänyttä ei laiteta. Siinä sitten jännättiin puolet illasta, että tuleeko tästä ihan hukkareissu vai ei. Lopputulos: AAAAAAAAAAAA, ihanaa ihanaa ihanaa! Oliko edes ihan loistokeikka ja uudet biisit oli ihan törkeen hyvän kuulosia ja apuaapuaapua oli kyllä taas kaiken tän sekoilun arvoista lähteä tulemaan tuonne keikalle! Ihanaa, ihanaa, ihanaa!

Onnellisesti nyt on sitten niska hajalla ja kuuloaistini tuntuu olevan hiukan lomalla. Toistaiseksi ei enempää raportoitavaa tähän kesään. Paitsi pari biisiä loppuun! Sellaisia, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa! Ihanaa! Hyvää kesää mursut!

Kesä.

Kesäloma saapui ja minä olen vieläkin Outokummussa. Mitä ihmettä? Tässäpä sitä istuskellaan koneella, odotellen sossun päätöksiä toimeentulotuen parista. Niin, että siitä voi sitten päätellä, ettei niitä töitä tullut (yllätys, yllätys).

Liitteiden hankkiminen hakemukseen oli todella kivaa puuhaa, koska ainoa paikka missä täällä pystyi tulostamaan oli kirjasto ja sinne upposikin kaksi euroa hurjista neljän euron käteisvaroistani. Ettäpä sillä tavalla. Tällä hetkellä taitaa omaisuus olla ehkä noin pari euroa pulloineen päivineen. Netti pätkästään 14pv ja elättelen toiveita, että tilillä olisi rahaa 15pv, että pääsisin silloin matkustamaan pk-seudulle päin. Mutta vaikka kävinkin kysymässä ihan sossutädiltä asti, että onhan varmasti kaikki liitteet mukana - tiliotteita lukuunottamatta, jotka kävin tulostamassa tuon käynnin jälkeen - on nyt ilmennyt, että todennäköisesti kuitenkin yksi liite on unohtunut. Että kiitos vain tästäkin asiantuntevasta informaatiosta sieltä sossun puolelta taas niin. Eikä tässä oikeastaan muuta ongelmaa ole kuin se, että huimaa, koska lääkkeet on loppu ja reseptit on nyt sitten siellä sossussa maleksimassa. Ei sillä, että rahaa lääkkeisiin olisikaan.

No, mutta olen iloinen ja onnellinen ja ylpeä, koska jos joku olisi sanonut miulle tuossa yhdeksän vuotta sitten, että olen paikalla, kun eräs IRC-tuttavani valmistuu, olisin ehkä kyseenalaistanut ihmisen mielenterveyden. Joka tapauksessa, paikalla oltiin ja jee, olenpas ylpeä nyt Heikistä sitten, joka jo maailmalle lähti eli siirtyi Tampereen suuntaan jatkamaan elämäänsä. Kohdatkaamme ehkä jälleen kerran vuodessa - kuten tapana oli ennenkuin saavuimme samalle paikkakunnalle.

Vaikka kesän ensimmäinen rakastuminen tapahtuikin Rentofesteillä ihan vain itse tapahtumaa kohtaan, kerrottakoon, että kesän rakastuminen part kaksi on tapahtunut. Nimittäin ystäväiseni linkitteli naamakirjaan jonkin epämääräisen bändin musiikkia, johon tietenkin menin tykästymään. Eiliseen kuului myöskin sitten se, että ulkona tuli istuttua kirjan parissa kyseistä bändiä kuunnellen. Kirjana Terry Pratchettin Carpe Jugulum ja yhtyeenä Eluveitie.

Kyllä, mie oon niin helppo. Ei tarvii kuin vähän heittää sekaan jotain melkein perinteikkäältä kuulostavaa ja hienolta kuulostavaa ja  mahdollisesti vielä vähän jonkinasteista huilua ja muuta mukavaa - olen myyty. Yleensä tosin pidän sellaisista yhtyeistä joiden lyriikoista saan selvää. Olenhan sanoihin suuntautunut ihminen. Mutta joskus teen poikkeuksiakin.

Tämän lisäksi mainittakoon, että syy miksi pitää päästä lähtemään kohti pk-seutua viimeistään 15.6 on se, että IIWANAJULMA esiintyy 16.6 Bar Bäkkärissä. Sitäpä keikkaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja ilomielin sinne sitten laahustan. Yksin tosin, koska - jälleen kerran - ystäväni eivät ymmärrä hyvän musiikin päälle.

Muita ilonaiheita toistaiseksi ovat: Etnofitnessin tunnit, joille aion jälleen änkeytyä - jos vain mahdollista sekä polkupyörä. Niine hyvineni olen onnellinen nainen.

Mainittakoon sitten vielä sekin, että olen valmistautunut videokameran kera viemään erään ei-niin-metsästä-nauttivan-nykyään-Helsingissä-majailevan-Teemu-Seppäsen mm. Vantaan korkeimmalle kohdalle (tai toiseksi korkeimmalle. En tiedä, molempia väittävät tietolähteet!) 

Rentoa elämää

Minäpä tykkään elämästä. Jos ette sitä vielä tienneet! Antakaas, kun kerron!

Tiistaista sunnuntaihin vedettiin kesänahkaa luoden Rentofesteillä. Olipahan vaan vallan mukavia ihmisiä ja vallan mukavaa puuhaa. Ihan hiukan vain paloin siellä sitten... Hienointa oli se, että tuli kauhean hieno fiilis, kun saatiin oikein STAFF-passit. En oo koskaan aiemmin saanu talkoolaisena sellaista passia. Jee! Jonka lisäksi kannoin kotiin kaksi Jägermeister-leitä. Jee sillekin!

Viime vuosi tunnetusti oli ihan syvältä. Sitä tuskin tarvitsee selittää ja jos tarvitsee niin voitte käydä lukemassa jotain random tekstejä viime vuodelta. Sairastelun parissa meni siis se eikä kyse ole ainoastaan siitä vaan tietenkin sen vaikutuksesta vähän siihen ja tähän. Kuitenkin, kuuntelin sitten siinä loppuvuodesta Lord Estin 'Vuosi vaihtuu' kappaletta. Kertosäe kyseisessä biisissä menee yksinkertaisuudessaan näin:

"ensvuonna se muuttuu,
kaikki paremmaks taittuu,
uusvuosi ku vaihtuu,
jos jaksat sä painaa,
joku vielä sua muistaa,
sua selkään taputtaa"

Siihen oli hirveästi uskominen sitten, koska viime vuodenhan piti olla miun elämäni paras vuosi vaan eipä mennyt ihan niin eikä noin suhteellisen paskan vuoden jälkeen jaksa oikein uskoa mihinkään. Varsinkaan siinä kohtaa, kun se parantuminen alkaa oikeasti taas lähteä käyntiin, koska lääkitys sekottaa pääkopan aika totaalisesti. Vaan eipä masenna enää.

Lauantaina Lord Estin keikalla tuli tuo biisi ja tajusin miten pitkän matkan olenkaan tehnyt taas sieltä sairaalan vuoteelta tuohon hetkeen. Siinä kohtaa oli jo viides talkoolaispäivä menossa ja minä siellä ihan yhtä hyvin messissä kuin muutkin talkoolaiset. Verratkaa viime kesän 'pyyhin pöytiä ja taju meinaa mennä'-terveydentilaan.

Sittenpä sitten miut ja yksi toinen talkoolainen haluttiin palkita ahkerimpina talkoolaisina, mikä oli sinänsä hassua, koska siellä oli monia muitakin todella ahkeria tyyppejä, muta oh well. Sellaiseen ihme ihmisritsaan ilmaiseksi oltaisiin päästy vaan meikähän ei sellaiseen voi mennä, koska sydän ei tykkäisi sellaisesta. Mutta en valita, koska saan sitten Myötätuulirockiin VIP-passin valitsemalleni päivälle, itelleni ja kaverille. Hähä.

Jonka lisäksi olin maanantaina työhaastattelussa. Tänään saan tietää miten käy, mutta ainakin se haastattelija kovasti lupaili siihen suuntaan, että saattaisin kesätöitä saada. AJATELKAA SITÄ. Se olisi huipuinta ikinä!

Jotta ei elämä olisi turhan kivaa niin vihdoin ja viimein sen tanssikuvausprojektihässäkän järjestäjä katsoi sen miun tekeleen. Tykkäsi kovasti, vain yksi korjausehdotus tuli. Sekä pyyntö, että seuraavastakin tanssitapahtumasta tekisin jotain samanlaista.  Palkallisena.

Että sikälimikäli tässä menee hei ihan kivasti!

Jane haastoi vastailemaan

Minut haastettiin kysymyshaastehommelijuttuliiniin, jossa ideana on, että sain 11 kysymystä, joihin vastailen. Sitten miun pitäis keksiä uudet 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa vastailemaan niihin. En tiedä edes 11 bloggaajaa, joten minun osaltani haastaminen taitaa jäädä väliin. Katsellaan, jos innostun.

 

Vastailenpa visaisiin juttuihin nyt! 

 

1. Kauanko olet pitänyt blogia/blogeja?

Koulun ekalla viikolla tää blogi piti perustaa ja toinen kouluvuos on abouttarallaa ohi, joten vähän alle pari vuotta. Oli kai mulla joskus jossain välissä 16-vuotiaana jotain kesäblogeja, mutta enpä ole aktiivisesti jaksanut pitää mitään, koska en jaksa mainostaa eikä ketään kiinnosta loppupeleissä. Tosin minua kiinnosti lukea sitä kesäblogia, jota olin pitänyt - näin jälkeenpäin - koska tykästyin itse tapaani kirjoittaa. Heh. Samoin yhtä blogin tapaista, jota pidin ennen suolivammadiagnoosia. Hieno päivitys oli siellä, koska koko kesän olin 39 kuumeessa ja kuljin tyyliin toppatakki päällä ja muutenkin on jännä lukea niitä fiiliksiä nyt, kun tietää mikä oli vialla.

 

2. Onko blogillasi joki tietty teema, johon pyrit kirjoituksesi liittämään?

Kyllä! Minun elämä! Pitäisi olla tosin kai enemmän koulupainotteinen, mutta eipä Outokummussa tule hirveästi tehtyä kouluun täysin liittymätöntä juttua mistä jaksaisi raportoida. Viime vuosi, ainakin loppuvuosi meni aika sairauspainotteisesti jajaja... Silleen. Sitä mukaa sitten miten elämä heittelee.

 

3. Mitä mielestäsi on arjen turvallisuus?

Se voi olla joko sitä, että:

*Ollaan aina turvallaan (alkoholin, toisenlaisen sekavuustilan tai tasapainoaistin vuoksi)

*Omistetaan hevonen, aasi, muuli tai muu turpaeläin (turpaeläimeksi lasketaan myös esimurrosikäiset ja murkkuikäiset, nalkuttavat vaimokkeet ja miehekkeet ja kaikki se, jolle tulee huudettua 'turpa kiinni!'. Myös naapurit voidaan siis laskea turpaeläimiksi, toisinaan myös itsensä.)

No, sitten, jos mietitään asiaa silleen 'aikuismaisesti' niin kai se on sitä, ettei tarvitse elää pelossa ja saa ihan rauhassa olla oma itsensä. Yksiselitteisesti ehkä sitä se on. Toisaalta sitten voisi myös miettiä kuivasti, että koti, jossa ei sähköjutut heitä kipinää tai anna iskuja, on varmaan ihan mukavan turvallisia... 

 

4. Millainen on suhteesi luontoon?

 

Tällä hetkellä hyvin karrelle palanut, koska on tullut oltua auringossa kahtena päivänä peräkkäin, molempina n. 7 tuntia hommissa ja vähän päälle muuten kävellen jne. Ilman aurinkorasvaa... Näytän siis todella hehkeän punaiselta!

 

Mutta muuten sitten asuin 16 vuotta metsän keskellä. Kyllä, pääkaupunkiseudullakin on metsää. Sitten harrastin partiota n. 10 vuotta. Ikävä on telttailua, järvessä pulikointia, donitsien rakentelua... Kaikkea sitä! Tänä vuonna kyllä yritetään kavereiden kanssa lähteä telttailemaan jonnekin järven lähelle, mutta saa nähdä sopivatko aikataulut yhteen.

Tykkään tosi paljon olla ulkona ja aina, kun terveys on parempi sekä pälli saatu kuntoon siitä ajattelutavasta, ettei vessasta voi liikkua viittä metriä pidemmälle, pyrin kyllä olemaan ulkona ja kävelemään ainakin. Ikävä kyllä ainakaan vielä en ole löytänyt Okusta itselleni seuraa siihen puuhaan, johtuen ihan jo siitäkin, ettei edes kehtaa ketään pyytää, koska miun kävelytahti on hidas potenssiin sata. Yksinäistä puuhaa on se siis.

En voisi elää ilman luontoa ja keskellä kaupunkia, jos joutuisin asumaan jossain betonihelvetissä niin alkaisin varmaan voimaan pitemmän päälle pahoin, jos ei olisi mitään hyvää mestaa minne mennä laittamaan nuotio kasaan. Oh, nuotiot!

 

5. Mitkä ovat erityiset kiinnostuksen kohteesi?

Jaa-a. Tuntuu siltä kuin en olisi kiinnostunut mistään, mutta silti ehkä vähän kaikesta. Toisaalta, jos olisin kiinnostunut oikeasti jostain niin kai sitten yrittäisin kaikin voimin asiaan tutustua ja saada sitä kyseistä asiaa elämääni... Hmm?

No, joka tapauksessa, pidän teatterista. Odotan nyt innolla, että päästäis kavereiden kanssa katsomaan Peter Pan Suomenlinnaan! Mmm... sen lisäksi tykkään musiikista, mutta sitä on vaarallista sanoa, koska sitten pitäisi olevinaan osata kertoa jotain jostain kuuntelemastaan yhtyeestä. No en osaa kertoa mitään mistään. Jos kuulostaa hyvältä, tilaan levyn ja kuuntelen sitä musiikkia sitten. Ei, en osaa keskustella musiikista mitenkään päin ja kyllä, kaikki vihaa mun kuuntelemaa musiikkia. Siksi onkin turha miulta koskaan tulla kyselemään mitään 'laita biisi'-tyyppisiä ratkaisuja, koska olen sen jo oppinut, että en laita.

Periaatteessa keikoilla juokseminen, mutta siinäkin on terveys (lähinnä pään sisäinen) tulossa vastaan joka nurkassa sekä siihen lisättynä se, ettei kukaan halua lähteä samoille keikoille miun kanssa. (Nyt, kun asiaa tarkemmin ajattelen niin harvemmin kukaan haluaa miun kanssa oikeasti mitään tehdä *valivali onks mul joku masentelupäivä tänään?*)

Jos koulua miettii niin tykkään tehdä radiohommia ja jälkiäänijuttuja. Ne kiinnostaa sitten siltä saralta. Mitähän muu minua kiinnostaisi noin yleisesti ottaen...

Oi, tulityöpajalle olen halunnut ikuisuuden. Siis sellaiselle missä leikitään tulella, junou. Tuli on hienoin elementti ikinä! 

6. Onko sinulla joitain tavanomaisesta poikkeavia erikoistaitoja?

En osaa mitään, itseasiassa. Mutta käytännössä miun pitäisi kyllä osata tehdä kaisloista matto. Siis kaislakudontaa PERIAATTEESSA osaan...

7. Mitä mielestäsi on hetkessä eläminen?

 Hui. Jotain mitä minä en tee, koska aina irrotan itseni kaikista tilanteista, kun oon tarkkailija ihminen. Luulen, että hetkessä eläminen on sitä, että elää. Kappas miten filosofista! Mutta tarkoitan siis sitä, ettei jää liikaa murehtimaan asioita, joita on tehnyt vaan voi hyvillä mielin - oli sitten onnistunut hetki tahi ei - laittaa muistojen lokeroon tapahtuneen, joko sitä kautta, että se oli hauskaa tai sitä kautta, että pieleen meni, mutta opittiin siitäkin sitten jotain. Lyhyesti sanoisin, että hetkessä eläminen on tunteita.

8. Viimevuosi oli eurooppalainen vapaaehtoistyön vuosi. Teetkö itse jotain vapaaehtoistyötä tai onko jokin aihe, jonka piirissä haluasit sitä tehdä?

 Partiota vois kyl alkaa ehkä harrastaa jossain vaiheessa. Mutta en tiiä. En siis tee mitään kyllä tällä hetkellä. Tai no juoksen talkoolaisena festareilla, kyllähän sekin kai lasketaan... Kyllähän sitä kaikenlaista haluais tehdä.

9. Mitä suomalaisuus sinulle merkitsee?

 Sitä, ettei kukaan osaa lausua miun nimeä.

10. Mitkä ovat parhaat asiat eri vuodenajoissa?

 Outokummussa keväisin ihmiset alkaa liikuskelemaan paljon enemmän ja tulee nähtyä enemmän ihmisiä, kun usein tuntuu, että oon melkein ainoa, joka jaksaa liikkua mihinkään oman neljän seinän sisästä esim. talvisin.

Mutta siis kesällä on kivaa, koska... ööö... ihmiset on iloisempia ja itellä on enemmän energiaa ja voi kävellä paljain jaloin sekä juoda iloisin mielin jääkahvia. Keväässä just tuo, että kaikki jotenkin herää henkiin, niin kliseistä kuin se onkin. Ite oon ihan täysin syysihminen, syntynytkin syyskuussa.Tietyssä vaiheessa on ne kaikki värit ja sitten tulee 'myrskyt', sade on ihanaa ja tietenkin pimenevät illat, että voi juoda hyvillä mielin minttukaakaota ja poltella kynttilöitä. Talveen kallistuttaessa alkaa yleensä miun neulomiskausi ja se on hauskaa, koska melkein jaksan opetella jonkun uuden jutun (en oikeastaan) tai ainakin luon jotain. Vaikka se olisikin se yksi villasukkapari talvessa niin silti!

11. Onko sinulla jokin haave, sellainen, että halusit repäistä ja tehdä jotain itsellesi täysin vierasta?

 

Montakin, mutta lähes kaikki liittyy sosiaalisiin taitoihin, henkisiin asioihin ja tunteisiin. Oon niin tunnevammanen jotenkin. Etenkin haluaisin ehkä oppia jakamaan muiden kanssa sellaisia asioita, joista olen iloinen, onnellinen. Toisaalta yritän tietoisesti ja alitajunnallisesti ajaa itseäni koko ajan tilanteisiin, joissa oppisin niitä taitoja, joita tarvitsen - ja luotan siihen, että elämäkin niin tekee. Tietämättä mihin oikeastaan minnuu valmistellaan.

Mutta varma olen, että johonkin pakosti valmistellaan, koska ei tää elämä muuten olis tällaista taistelua ja täyttä paskaa. (Kyllä joo, on paljon onnenhippusiakin miulla, en sitä sano, mutta ärsyttää tälläkin hetkellä taas niin moni asia, että en jaksa enää eteenpäin, ellen usko siihen, että elämä potkii päähän kasvattaakseen minnuu oikeeseen suuntaan. Jep.)

 

Jännittävää!

Päädyin tanssiproggiksen kanssa siihen, että 'saapi olla valmis nyt', joten sitä sitten voi jännittää tässä, että minkälaista palautetta tulee tapahtuman järjestäjältä. Heh, aika loppui kesken tällä viikolla, joten palaan senkin asian pariin, lähinnä laadun takia, vielä sitten viikon päästä. Jonka lisäksi on vielä muutama juttu, jotka pitäisi matskuista erotella vaan se on sellainen yhden päivän homma. Toivon mukaan...

Ja se pirun järjestäjä on tietenkin jossain maailmalla huitelemassa niin, ettei nyt juuri ehdi katsella tuota minun tuotostani. Siis BYHYY, joudun odottamaan ainakin pari päivää vielä...

Itse henkilökohtaisesti voisin todeta, että 'ei paha'. Niin sanottu graafinen ilme on todella heikko, haastattelukuvat ovat hirveitä, leikkauskohdat epämääräisiä ja kuvissa skarpit missälie. Mistäpä sitä sitten taputtaisi itseään olkapäähän? No, haastattelut olivat muuten ihan onnistuneita, matskua oli tarpeeksi, käyttökelpoista materiaaliakin oli kivasti ja ennenkaikkea mie sain jotain aikaiseksi AVIDissa, jota en koskaan aiemmin ole käyttänyt. Editoijaa ei minusta siltikään tule ikipäivänä, ei ole minun hahmotuskykyä siihen luotu.

Ai mutta, siellä tapahtumassa oli muuten myös valokuvaaja (sellainen, joka EI ollut minun kameran mikin vieressä räpsimässä kuvia.... mur!), joten, jos kiinnostaa käydä vilkuilemassa, on valokuvista vastuussa Tanja Haverinen

Allergiat ovat iskeneet minuun! Tiedoksenne sekin. Sattuu. Jee.

Kesäkauden aloitukset

Sääret sheivattu pitkän talven jälkeen
Kouluun kävelty paljain jaloin
Ja se ihanin asia mistä tietää, että kesä alkaa olla ovella!
Kaksi viikkoa ja sen jälkeen tämä tyttö lähtee kohti Vantaata ja Rentofestejä!
Varpaankynnet pitää lakata ja housut korjata. Kesäkesäkesä. Kesä!
Aurinkoihottumastakin on kärsitty jo. Että silleen.

Tähän väliin pitää tietenkin lätkäistä kuva viime vuoden talkoolaismeiningeistä! Myötätuulesta. Tulihan sitä oltua Kivenlahdessakin. Hah. Siinä vasta hauska festari. Ollut siellä kaksi kesää, toisena kesänä hellelukemat ja toisena myrskytuuli. Ääripäät on niin kivoja.

Ongelmiakin on! Kuten aina!
Tänään olisi viimeiset IB-kokeet ja arvatkaa kenen vatsa vammaa ihan vaan hyvyyttään! No ei tuota voi vielä edes kutsua vammaamiseksi, mutta kuitenkin. Jonka lisäksi pitäisi vääntää nyt sitten yksi raporttikin vielä. Oivoi, miten paljon pitää ihmisen kärsiä yhden pirun turhan paperin takia. Hohhoijaa. Ei sillä, että viimeisin versio kyseisestäkin raportista vaati muutaman ahdistuskohtauksen, paljon kyyneliä ja itsetuhoisia ajatuksia. Mielellänihän minä sen tehtävän pariin palaan, kun ei olis menny se ensimmäinen versio läpi. Oh well, jos omistaisin aseen niin ampuisin aivot pellolle, tai oikeastaan tekotaiteellisesti lähinnä valkoiselle paperille. Rairai, raporttia siinäpä olisi syvällistä sitten. (Jos ei vielä tullut selväksi niin KYLLÄ, on henkinen iso ongelma raportin kirjoittamisessa.)

Tämän lisäksi kahvi loppui ja rahat loppui. Tai siis odottelen koululta takaisinpäin matkarahoja. Joo ja tässä oon kivasti viettänyt pari viikkoa kohta ilman kalium-lääkkeitä, se varmaan selittää sen miksi on vähän heikko olo välillä. Hmm, no ei oikeastaan edes ole. Pitäisi siellä apteekissa käydä tänään vikat rahat tuhlaamassa.

UUuuu ja yksi kaveri olisi ehkä tulossa Outokumpuun tässä tällä tai ensi viikolla. Ehkä.

Ensi viikolla siis viimeistään pakko pakertaa tanssisysteemi valmiiksi. Hui!

Niin se vaan on taas kaverit, että 2. vuosi Outokummussa on ohittanut meikäläisen vahvasti. Se olis sitten vissiin seuraavana etappina lopputyön pohdiskelu, työssäoppimispaikkojen etsiminen ja valmistuminen tyhjän päälle. HURJAA! :)

Oriental meets tribal

Viime lauantaina olin kuvaamassa yläasteaikaisen kaverini järjestämää tanssitapahtumaa. Kyseessähän oli itämaisen tanssin tapahtuma, joka tällä kertaa sisälsi myöskin tribal tanssia. (Selvittäkää itse mitä eroa niillä on. Henkilökohtaisesti sanoisin, että toisesta tulee mieleen Aladdin ja toisesta Xena. OKEI, TOS ON VIDEO JOSTAI JUUTUUBISTA. KATTOKAA SIIT JOS ETTE TAJUU! )

Hieno oli reissu ja hauskaakin oli. Nyt sitten pitää vielä jaksaa tehdä jälkityöt. Muistaako joku, kun väitin ampuvani itseäni nilkkaan...?

No, ensinnäkään en ole pahemmin käyttänyt kameraa. Se ei tosin ollut ongelmallista. Ärsytti kovin paljon se jalusta, jota käytin (rakkausjalustani kelkka on kadonnut jonnekin!!!) ja matskuja katsoessa sai huomata, että ei kyllä nyt ihan ole tarkkaa kuvaa nähnytkään suurinkaan osa. Mutta materiaalia on sen verran paljon, että kyllä sieltä sai ihan tarpeeksi käyttiskamaa. Ainakin siltä tuntuu nyt, kun on maanantaista asti materiaaleja pyöritellyt silmiensä edessä.

Mutta ei ole helppoa ei! Siis yhdellä kameralla kuvata tanssia. HUH!
Haasteellista oli kuvien rajaaminen (joka meni suurelta osin koko ajan päin mäntyä, yllättäen...) ja toiseksi haastavinta olivat tanssijat, jotka liikkuvat täysin luonnottomalla tavalla! Jos mie ny tässä koitan kuvata siun lantiota, niin ei se oo kiva, että yhtäkkiä sun pää on siinä! Eikä oo reilua, että te tanssitte tollee kivasti sivuttain just pois kuvasta - siis yhyy! 

Toisekseen - en ole ikinä koskenut pitkällä tikullakaan AVIDiin. Joten on ollut äärimmäisen eksoottinen viikko, ottaen huomioon sen, ettei ole ollut missään välissä minkäänlaista editointi-kurssia. Mitäs pienistä, onhan sitä varten tutor-Viivi olemassa! ...eikä se nyt niin rakettitiedettä ole tuntunut kuitenkaan olevan vaikka välillä vähän hermoja raastavaa. Toisaalta en ole vielä tehnyt muuta kuin leikellyt palasia ja koittanut saada raakaleikkausta valmiiksi. Nyt se alkaa jo suurinpiirtein olla silmää miellyttävä. En pääse nyt editoimaan ennen kuin seuraavan kerran miltei viikon päästä, joten saa nähdä olenko samaa mieltä vielä keskiviikkona.

En ole myöskään sellainen ihminen, josta tulisi editoija kuuna päivänä. Eilen illalla tajusin muutaman todella hienon asian eli siis aloin melkein jopa sisäistämään sitä miten kuvia voikaan leikata toisiinsa. Vou. Tyylillä 'nää pyörii tässä, noi pyörii tossa, siistii, nehän saa näemmä leikattua silleen kivasti.'

Tietenkin - koska olen minä - ennen keikkaa mursin varpaani (ja lohkaisin hampaani) ja nyt, kun pitäisi puurtaa jälkitöitä niin olen flunssainen. Onneksi olen tottunut. 

Ainiin. Oli hienoa kulkea koulun huppari päällä siellä tapahtumassa. Porukat kyseli olenko oikeasti Outokummusta ja sain kuulla tarinan, että keskustassa on ollut joskus baarit nimeltä 'Pikkusormi' ja 'Isovarvas'.

Sen lisäksi yksi tyyppi jo kysyi saako miun kuvaamia matskuja jostain (joo, jos mun ei tarvii editoida niitä pahemmin niin voin toimittaa...) ja samalla tiedusteli lähtisinkö ehkä kuvaamaan muitakin tanssijuttuja (well why not). Joo. Saas nähdä mitä tästä nyt loppupeleissä tulee koko hommasta!

Enkä tuolla videolla viittaa siihen, että yksikään ryhmä tapahtumassa olisi tanssinut kyseisen polkan tahtiin. EN SUINKAAN.

Ja tämähän video on sitten saman järjestäjän aikaisemmasta Haflasta.

Niin ja tietenkin pitää tunkea Laurakin tänne, herranjestas, ettei unohdu! Siis hän, joka tapahtuman järjesti.

Luppakorvakani Läpsis ja Barbaturri

Viime viikolla halusin Kindereitä, koska niistä saa Barbababoja. Jee! Ostin kyllä niitä tälläkin viikolla, nyt vkonlopuksi kaksi, koska olen ne ehkä ansainnut. Yhden Barbababan olen jo saanut nimittäin Barbamaman. Jee!

Tällä viikolla olenkin sitten halunnut luppakorvakanin. Sen nimeksi tulisi Läpsis! (huutomerkillä) ja sen pitäisi ehkä olla jättiluppakorvakani. Olisiko mitään hienompaa kuin tulla kotiin ja siellä odottaisi jättiluppakorvakani!?

Viime aikojen levyhyllyn täydentämiset:
Mokoman 120 päivää
Nickelback - Silver side up
Mokoma - Valu
Hanson - Middle of Nowhere
Hardcore Superstar - Split your lip
Hardcore Superstar - Thank you (for letting us be ourselves)

Mutta se mitä pitäisi hankkia, on verhot. VERHOT. Olisikin verhot, kun tänne asuntoon porottaa ihan suoraan tuo aurinko. AAARGH. Siivotakin pitäisi, lähinnä sen takia, koska näkyy kaikki pölyt...

Kesätyöasia ei ole edistynyt ollenkaan. On vain flunssa ja voin kertoa, että sentään voin jo paljon paremmin kuin esimerkiksi viime sunnuntaina. Mutta olenkin mm. paras flunssantappaja. Vähän vitamiineja ja yrttitippoja niin se on siinä.

Enkä malta odottaa, että pääsen maistelemaan uusia teelaatujani, jotka kävin kipaisemassa kaupasta. Tilasin ne siis netistä samalla kun kookosöljyä ja oikeastaan vain yksi niistä lajeista on uusi, mutta varmasti sitäkin parempi.

Mainintaa kouluhommista!? 

Radiotunteja on ehtinyt kerääntyä sellaisen opintoviikon verran tänä keväänä, 
työpajojen vetämisestä on ehtinyt kerääntyä melkeinpä samanmoisen verran ja vaikka ei ihan niin kohta kyllä, kun on jäljellä vielä yksi paja ja sitä ennen pitää istua editoimassa niin himosti.

Itseasiassa ensi viikolla oli kolme hommaa periaatteessa samanaikaisesti. Lyhytelokuvakurssin lyhärin editointia (jossa olen ohjaajana enemmän vähemmän), Nurmeksen elokuvaleirin lyhärin loppuun editoiminen (taisin jälkiääniä luvata siinä katella?) ja sitten se edittityöpajan kyhäily. Ja ensi viikolla on vain neljä päivää koulua!

Neljä VIIMEISTÄ päivää koulua tälle keväälle. Sitten olisi vielä yksi päivä IB-kokeita ja that's a wrap! 

Vitosjaksolla sitten yritän lähteä kuvailemaan yhtä juttua, mutta siitäkin sitten varmaan kirjoitan omat pätkänsä jahka niin pitkälle pääsen.

HYVÄÄ KEVÄTTÄ VAAN. ON KUUMA, ON KAHVIA, ON YRTTITIPPOJA...
Vaan kesätöitäkin pitäisi hakea!

Ammun itseäni nilkkaan

Koska se on kivaa, kivaa, kivaa!

Ei vaan ihan vain sen takia, koska ei kai sitä voi koko elämäänsä vain kotonakaan istua. Eikö niin?

Ensinnäkin ammuin itseäni jo nilkkaan siinä, että menin sanomaan, että väsään tuon show reelin sitten 5. jaksossa. Joo, ei siinä mitään, mutta en ihan oikeasti tajua miten saan nuo materiaalit itselleni.

Tänään olikin kolmas päivä työpajoja 5-6lk kanssa. Järkyttyivät, koska olin pinkki (miulla oli pinkit housut). Ensimmäisten kuvien aikana ehtikin sitten jo lohjeta ensimmäinen hammaskin...
Sellainen päivä tänään siellä! Hyvin meni ja kiva nähdä innokkaita ihmisiä. Tosin hyvin vähän jotenkin on kamerasta kiinnostuneita, kaikki haluavat vain näytellä. Heh.

Tosiaan ammun itseäni nilkkaan sitten yrittämällä kehittää 5. jaksoksi jotain puuhaa, jotta tulisi jopa ehkä kokeiltua kaikenlaisia osa-alueita. Voipi olla, että hassusti käy.

Kaiken muun hyvän lisäksi pitäisi varmaankin kesätöitä ja sen sellaisia hankkia. Onhan se jo yli puolen välin maaliskuuta. Huh huh! Tuntuu, että Outokummun takia on jotenkin jäänyt sellaiseen 'en tee mitään' alhoon. Josko siitä yrittäisi tässä irrottautua...

Oho

Blogi? Mikä blogi?

IB:t tuli ja meni ja on tehty.
Alustavat arvosanat annettu ja näyttää hauskoilta.

Jos joku kysyy mitä olen oppinut tän prosessin aikana niin sen,
että mie aion valmistua mahdollisimman pian, koska ei ole minun koulu.
Pakko päästä pois.

Ensimmäisenä ihmiset ajattelee, että 'niin siis Outokumpu on se ongelma',
mutta ei se kyllä oikeastaan ole. Outokummussa on sentään eniten sosiaalista elämää miulla.
Uskokaa tai älkää.

Se on se koulu. Ei oo miun paikka. Mut toisaalta, mikäs muka olisi. Hah!

Kesälomaa odotellessa. Kai.

PS. Hiukset tippuu. Joten hiihtoloman aikana leikataan nekin sitten pois. Lälläspää.

Ainiin ja lapsille pidetty työpaja meni oikein sujuvasti.

Sanoinko jo, että haluan pois. Taisin sanoa.

Hienoja kieliä

Aloin tässä pohdiskella miten hienolta näyttäkään, kun alan kirjoittamaan miun production portfoliota. Tällä hetkellä minkäänlainen muotoilu ei oikein saa aikaiseksi muuta kuin kouluammuskelija fiiliksen.

Tietty lisäämällä yhden avainsanan siitä fiiliksestä ehkä pääsisi eroon.

Niin, että tänään siis vaivauduin lukemaan käsiksen tarkemmin ja tekemään listaa mitä ääniä kaivataan ja tarkentavia lisäkysymyksiä ohjaajalle siitä millaisia ääniä joissakin kohdissa on oikeastaan ajateltu. Eipä tuo nyt niin mahdoton homma todennäköisesti ole. Se pofon kirjoittelu on se veemäisin urpoilu koko systeemissä. AARGH!

Vuoden ensimmäisiä

Vuoden ensimmäinen elokuva: Merirosvoradio (Ahii, katsoin sen junamatkalla ekaa kertaa ja oli kyllä ihastuttava leffa!)

Vuoden ensimmäinen käsityö: Pois heitettävien pussista kaivoin mekon, johon ompelin olkaimet. Hintaa mekolla alunperin 0e ja olkaimet ovat tuollasesta ihme nauhasta, jolla oli sidottu eräs joululahjapussi. Ja toisena käsityönä onkin kesken vihreän kirpparilta ostetun liivin tuunailu. Napit poistin jo ja tällä kertaa en aiokaan tuunata vaihtamalla napit. Huhhui, aika hurja veto miulta.

Vuoden ensimmäinen baari-istuskelu: Been there, done that ja yhden Sommersbyn join sekä häpeällisesti en mitään tiennyt Suomirokkitietovisassa. Vai mikä ikinä olikaan.

Vuoden ensimmäiset mustelmat: Kämmenessä on, en tiedä miksi. Niitä tulee aina, kun kantelen tavaroita, jotenkin oudosti!? Lantiossa on myös yksi komea, mitään havaintoa mistä sekään on tullut. Ja juuri, kun sain vasemman polven mustelmat katoamaan niin lervasin sitten kahdesti parkkipaikalla tavaroideni kanssa, kun lähdin matkaan. Että oikea polvi on nyt sitten mustelmilla. Toisaalta, miulle tulee kyllä mustelmia jo ihan pelkästään, jos joku kattoo minnuu väärällä tavalla.

Vuoden (ensimmäiset??) kivut: Suhailin portaita kamojeni kanssa + kävin kaupassa ja oli painavat ostokset, joten nyt mulla on jalat ihan sairaan kipeät. Näkisitte, kun yritän kävellä portaita. 

Mitähän muuta? No ei nyt sitten hirveästi kai muuta tässä. Suklaata syön ja sain ahdistuskohtausken hops-aikojen takia. Ja ensi viikolla olisi kolme palaveria opettajien kanssa + yksi IB orals juttu, josta en tajua mitään enkä ole tehnyt asian eteen mitään. Ööööhhhöm. Niin ja viikonloppuna on varmaan sitten kuvaukset. Onkohan? No sen näkee sitten... Että, jos selviän hengistä ensi viikosta niin ihan kiva juttu hei!

Kierrätyskeskus!

Tänään käytiin Kyläsaaressa kierrätyskeskuksessa. Nyt olen ehkä maailman onnellisin ja myöskin masentunein.

Ensinnäkin, tuolla olisi ollut huonekaluja, joita erehdyksessä kävin kuolaamassa. Harmittahan se, kun ei ole Kummun lähellä mitään hyviä kirppareita mistä löytyisi kivoja huonekaluja ja tuolla olisi ollut vaikka mitä. Äh. Noh, pärjään hyvin ilmankin enkä oo pesänrakentaja, joten jos niitä mieleisiään huonekaluja hommailee sitten joskus, kun... noh, joskus.

Vaatteitakaan ei ollut! Ihan masentavaa. Mutta iloitsen, koska löysin kirjepaperia halvalla. Sen lisäksi tuli ostettua kolme cd:tä, joista huipuin löytö oli Iiwanajulman 'sitä ei ole mitä en näe'-cd. AH!

Kahdeksan euroa sinne meni (levyt oli 2e/kpl) opiskelija-alennuksineen, että eipä ollut kai turha reissu. Heh? Tuhlailin samalla ostamalla postimerkkejä 10kpl - sinne meni 6e. Huhhui... Miksei kukaan koskaan osta miulle postimerkkejä lahjaksi? Sen lisäksi saan nyt sitten vielä kaksi pakettia kahvia messiin, kun tästä lähden... montas se sitten on? 5 pakettia kahvia, kun lähden Kumpuun? Jepjep. Mutta kaksi niistä on tosiaan tummaa kahvia, jota tuskin tulee päivisin juotua. Ehkä mie alan tekemään jotain sekoituksia. Tosin ei kai 'fiinejä lahjakahveja' voi alkaa sekoittelemaan 'suomalaiseen kurakahviin'...

Nyt on nälkä ja odottelen, koska on ruokaa. Söin kyllä appelsiinin tuossa ja se on mainitsemisen arvoinen asia, koska en oo saanu hedelmiä alas pitkiin aikoihin pahemmin.

Sain sentään melkein jotain aikaiseksi - nimittäin radioo varten juontajaesittelyn, ohjelmaesittelyn ja kuvan lähettämisen. Jei sillekin! Ja eilen sen reflectiven 1.volin lähetin, vaikka tänään ilmoitettiin, että se DL onkin vasta ensi maanantaina. Että jeejee, mutta tuskin mie tässä viikossa nyt siihen mitään kummia kirjottelisin, joten aivan sama kai sitten. En tiiä, se on niin kesken, että hui hai enkä jaksa ajatella vielä liikaa asioita. Mie väännän aivot sitten oikealle aaltopituudelle, kun oon taas Kummussa.

Muistinpa kyllä vihdoinkin keittiöllekin taas ilmoittaa, että syömässä ollaan vasta ensi viikolla taas... Mmm ja radioo varten pitäisi niitä haastattelunpätkiä tehdä. Hupsista heijaa...

Lisää kahvia siis ja Iiwanajulmaa! 

2012

Ensimmäinen käsityö hoidettu! Nimittäin korjasin mun tregginssit, jotka lahos reisistä. Eiköhän ne kohta lahoa uudestaankin, mutta kestävätpähän hetken. Jälki ei ole lähelläkään siistiä, mutta kukakohan miun reisiä mukamas tuijottelee niin kiinnostuneena, että asialla olisi mitään väliä.

Huomenna pitäisi palautella reflective projectin eka versio. Joopajoo... Varmaan tarvitse edes sanoa, että huomenna sitten istun koneen ääressä - paitsi, että pitää kaveriakin nähdä, hupsis! - ja kirjoittelen jotain mukiinmenevää. Sattuneista syistä eipä ole hirveästi tullut siihen panostettua tässä syksyn mittaan jne. Mutta eiköhän siitä lopullisesta versiosta tule ihan kelpo (=läpimenevä) kunhan repisin haastateltavia muutaman. Sinänsä aihe on helppo ja omalla kierolla tavallaan ajankohtainen niin eiköhän löydy ainakin jonkinasteista matskua, kunhan jaksaisi kahlailla läpi.

Ja saa senkin sitten nähdä milloin istutaan alas tuon lyhäriporukan kanssa. Hmm!

Mutta mie vietän lomaa vielä viikon. Siihen sisältyy tosiaan huomenna tuo rp:n rustaaminen ja kaverin näkeminen, tiistaina kierrätyskeskuksessa piipahtaminen ja sitten pitäisi käydä noutamassa Scrabble kaverilta ja tuotatuota... pitäisi istua iltaa sekalaisen porukan kanssa ja sellaista muuta mukavaa.

Vuoden vaihde oli ja meni ihan perus baari-ilta merkeissä. Mm. Eipä siis mitään elämää erikoisempaa taas tällä suunnalla. Jos nyt pitäisi jotain tulevaksi vuodeksi lupauksia ja odotuksia miettiä niin öö. Eipä oikein tule mitään mieleen. Sanomattakin selvää, että pitää yrittää hiukan olla tiukempi terveyden suhteen. Eipä oikeastaan muuta kovin erikoista. Perushuttua vaan. Jos sitä olisi tänä vuonna energiaa tehdä juttujakin! Sehän se olis huippua se!