"He ovat kaikki onnekaan miehen exiä!"

Otsikko on suoraan otsikko, johon aion nyt pureutua.

Nimittäin menin katsomaan sähköpostiani, jossa odotti onnellisesti viesti, jossa varmistettiin, että työssäoppimiseni alkaa ensi maanantaina 3.9 klo 17.00. Tai varmaan vähän aiemmin, mutta silloin pääsee toivottamaan tervetulleeksi uudet kurssilaiset. Melko hurjaa. Samaan syssyyn aion sitten tehdä yhden oman projektin ensi viikolla. Eikö olekin hienoa ja mukavaa kaikki!

Jokatapauksessa, kun uloskirjautuu hotmailista, päätyy MSN sivustolle, jossa sitten vähän pyörii turhia uutisia tuossa hetikivasti.

Siinäpä sitten törmäsin jo mainitsemaani otsikkoon:

"He ovat kaikki onnekaan miehen exiä!"

Kuvassa tietenkin 10 naista ja maininta siitä miten siihen sisältyy monia supermalleja. Kun linkin sitten vaivautuu avaamaan, on mahdollista katsella sitten kaikkien 10 naisen esittely kuvineen päivineen. Että supermalleja, supermalleja ja supermalleja. Selvä homma. Vielä jopa selviää kuka on tämä 'onnekas' mies: Leonardo Di Caprio. Ihanaa!

Mietin vain tässä, että missä se onnekkuus piilee tässä tapauksessa? Selvästihän sillä viitataan siihen, että sama mies on onnistunut kaatamaan jopa 10 niin sanottua 'superkaunotarta'. Aha. Onko se sitten onnekkuuden mitta? Sitten, jos lähtee oikein spekuloimaan asioita niin ehkä se, että kyseinen herra on säilynyt menemättä naimisiin, onkin se onnekkuuden mitta. Avioliittoahan pidetään kuitenkin enemmän tai vähemmän eräänlaisena 'parasta ennen'-päivämääränä.

No, sanotaan, että helpolla tulee, jos onnekkuus ja onnellisuus - jotka eivät tietenkään ole synonyymeja toisilleen - kulkevat käsikädessä tässä tapauksessa. Siis ihan vain sillä, että superkaunottaria on saanut iskettyä ex-filuihin asti.

(Eikä sitäpaitsi ollut edes mielestäni hirveän kauniita nuo naiset. Joka voi toki johtua siitä, että henkilökohtaisesti pidän sellaisia naisia kuin Disneyn Kaunottaresta ja Hirviöstä tuttua Belleä sekä The Distillers-yhtyeen laulajaa Brody Dallea kauniina. Ei ihan supermalliainesta.)

Tässä nyt sitten vissiin miehet kadehtivat Leonardoa siinä missä naiset huokailevat kys. näyttelijän perään ja kadehtivat superkaunottarien roolia. Käytännössä on siis kirjoitettu uutinen, jolla pyritään - jälleen kerran - tukemaan median luomia harhakäsityksiä siitä, että ensinnäkään, jos et ole menestynyt ja rikas, et voi saada superkaunotarta etkä voi olla tietenkään onnellinen ns. tavallisen pulliaisen kanssa. Naiset taas eivät voi mitenkään olla tyytyväisiä itseensä elleivät ole vähintäänkin näitä 'superkaunottaria.'

Vihaan nykymaailmaa, koska kysymys ei ole mistään muusta kuin siitä, että ihmisen tulee olla tyytymätön. Itseensä. ITSEENSÄ. Se on se mikä tällä hetkellä tätä maailmaa pyörittää. Koska itseensä tyytyväinen ihminen kuluttaa huomattavasti vähemmän kuin itseensä tyytymätön. Luodaan mielikuva: Ole tällainen, näytä tältä. Jos et ole, tällä tuotteella pääset kuitenkin juuri sellaiseksi. No voi miten kivaa. Jonka lisäksi myydään tuotteita, jotka edesauttavat ihmisten pahoinvointia, jotta voidaan myydä tuotteita, joilla voidaan korjata kyseinen asianlaita.

Mielestäni kaikki mahdolliset ns. ruuansulatusjogurtit ovat eniten paras malliesimerkki tästä. Keskimäärin kuitenkin nekin ongelmat johtuvat siitä, että syödään huonoa ruokaa, jota oma vatsa ei vain kestä. No, mutta onhan niitäkin ihmisiä, jotka vetävät energiajuomaa ja illalla nukkumaanmenessä napsivat unilääkkeitä. Että terve vaan taas!

Ei, en itse väitä, ettenkö olisi yhtä lailla mainonnan, mielikuvien ja kaiken muun sellaisen roskan uhri. Kyllä olen, vaikka en nyt heti osaa mainita mitään ensimmäistä varsinaista esimerkkiä. Ehkä ulkonäkö ja huono itsetunto kulkevat tässä kohtaa käsi kädessä mielikuvien kautta. Suurin osa niistäkin on niin alitajunnallisia, pelottavan syöpyneitä asioita, ettei niitä voi tunnistaa. Sitäpaitsi suurin osa niistäkin ihmisistä, jotka kuvittelevat elävänsä jotenkin kaiken sen ulkopuolella, ulottumattomissa, saattavat melkein olla pahimpia uhreja, koska eivät tunnista itsessään niitä merkkejä. Se on niin lapsivedessä tullutta touhua jo siinä vaiheessa sitten.

Kaikki olemme uhreja, mutta tärkeintä on tiedostaa se ja opetella suhtautumaan moniin asioihin kriittisesti, pitämään jalat maassa ja nauttimaan oikeista asioista. En väitä, että pinnallisista asioista nauttivat ihmiset olisivat jotenkin köyhempiä tai eivät nauttisi elämästään tai olisi onnellisia. He vain saavat onnen niistä asioista, jotka taas mm. minulle eivät merkitse käytännössä melkein yhtään mitään. Mutta, jos joku kokee olevansa onnellinen tekohiusten, -ripsien ja -kynsien kanssa niin ei ole minun asiani puuttua siihen. Siinä kohtaa, jos joku kokee olevansa ylempiarvoisempi kuin minä noiden seikkojen takia, voin onneksi kahdella terveellä, aidoilla jaloillani kävellä hevonhelvettiin sellaisten ihmisten vaikutuspiiristä.

Näin aihetta todella vähän sivuten, pohdiskelin sitäkin kuinka paljon tässä asunnossa, jossa nyt asun, on kaikenlaista, jota olen saanut ilmaiseksi. Käytännössä, kun olen muuttanut niin kiertänyt kassin kanssa kavereita, joilta kuitenkin on löytynyt ylimääräisiä keittiötarvikkeita yms. Mietiskelin tässä sellaista, että tekeekö se yhtään vähemmän kodistani minun näköistäni. On jotenkin niin hirveän ihanaa olla asunnossa, jossa hohkaa tietynlainen lämpö minua itseäni kohtaan ihan vain siitä syystä, että osaan kertoa, että nuo tuolit sain siltä ja siltä ihmiseltä, joka on minulle tärkeä, ja nämä astiat toiselta tärkeältä ihmiseltä. En ehkä ikinä tule ymmärtämään liiallisen sisustamisen ideaa siis, sillä tämä olen minä, aidoimmillani!