Henkilökohtaisesti jälleen rakastuin elämään kielen muodossa. Ei, en suinkaan ole harrastanut kulinaristisia nautintoja (tai olen, niitäkin, mutta en kielten muodossa) vaan makustellut jälleen äidinkieltäni.
Lyhyesti ilmaistuna, kaikessa yksinkertaisuudessaan, rakkauteni kohde on seuraava kysymys-vastaus-pari, joka jälleen osoittaa suomen nerokkuuden.
"Miltä ikävä tuntuu?"
"Ikävältä."
Unohtuneita roskiksia
Sain viime tiistaina puhelun, jonka aikana tuli sovittua, että mitäpä, jos lähtisit torstaiksi pk-seudulle työssäoppimispaikkahaastatteluun. Näin sitten tein. Äkkilähdöstä ei edes ollut kyse, mutta siltikin unohdin viedä roskat. Tätä kirjoittaessani osaan jo kuvitella mikä minua odottaa, kunhan kotimatkani saan päätökseen. .
Ja voi kuinka voisinkaan taas kertoa teille, jakaa sen tunteen, kuinka ärsyttävää onkaan, kun kuuluu, mutta ei kuulu. Niin. Olen jotenkin niin väsynyt, etten edes jaksa yrittää periaatteessa. Senkun väliaikaisesti nautin, jos siltä tuntuu, joidenkin ihmisten seurasta, mutta loppupeleissä mikään ei poista sitä kuulumattomuuden tunnetta. Heillä on omat juttunsa, kuten niin aina kaikilla. Mutta tätä kriisiä on nyt podettu niin kauan ja monta kertaa jopa täällä blogissa, että ehkä en kyllästytä teitä sillä kuinka ahdistaa ja ärsyttää, kun olen sellainen henkilö, jonka poissaololla ei ole sen suurempaa vaikutusta kuin läsnäolollakaan. Olisihan se kivaa olla joskus kaivattu, ei vain tervetullut. Mutta koska kaikki tässäkin pohjautuu omiin syihin aivan varmasti niin eipäs jauheta siitäkään sitten yhtään sen enempää. Sainpas valittaa - taas. Hiukan.
Joka tapauksessa ensi viikon vietän turvallisesti Outokummussa, jonka jälkeen lähden pääkaupunkiseudulle aloittelemaan työssäoppimistani. Oikeastaan kai tehtäväni alkavat jo ensi viikolla, koska on itsenäistä puuhaa ensimmäisenä edessä. Jo nyt olen joutunut paljon tekemään asioita, jotka ovat mukavuusalueeni ulkopuolella tuhansia kilometrejä ja niitä tulen myös jatkossa tekemään. Vaan sehän ei haittaa, koska se kasvattaa minua ihmisenä ja alitajunnallisesti tiedän, että ne ovat vain perustaitoja, joita ihminen yksinkertaisesti tarvitsee.
Jokatapauksessa ehdin jo sopia erään kaverini kanssa eräänlaisen kuvaushomman, joten sen sitten suoritan myös toissa tuossa syyskuun ekalla viikolla. Editoimaan en kys. työtä ehdi ihan heti, mutta ei sillä taida hirveä kiirekään olla. Tässäkin meni hetki, että keksin miten saan kaikki aikataulut sovittua jotenkin niin, että kaikki tulee tehtyä.
Rehellisesti sanottuna: Olen ihminen, joka viihtyy sellaisessa elämäntilanteessa, että on joka päivä oikeasti tekemistä. Ehkä hiukan 'liikaakin', koska sitten pysyy hyvä vire päällä ja henk. koht. silloin saan enemmän asioita tehtyä. Hyvä esimerkki tästä on yksikin tehtävä, joka on jäänyt nyt roikkumaan, koska oli liian vähän tekemistä ja vain yksi tehtävät, joka olisi pitänyt tehdä. (Mutta teen sen heti tämän blogipäivityksen jälkeen...)
Jokatapauksessa työssäoppimiseni tulee kestämään ainakin marraskuun puoleen väliin asti. Pk-seutu tulee siis taas tutuksi 3-4 viikon pätkissä. Saa nähdä mitä kaikkea siihen saa taas sisältymään. Lopputyötäkin pitäisi väsäillä.
No, joka tapauksessa tuo ulkopuolisuuskin mistä jo juttelin aiemmin nousee varmasti tänä syksynä miun pahimmaksi viholliseksi. Yksinkertaisesti varmastikin se, että nyt kun sitten Kummusta lähden, tiedän, ettei sinne oikeastaan kukaan minua kaipaakaan. Että sellaista angstia. Puhumattakaan siitä, ettei sinällään pk-seudullakaan miulla ole enää sellaisia omia piirejä. Sielläkin tervetulleena, mutta hiukan ulkopuolisena hypin ja pompin, mutta olkoot. Sinänsä harmittaa, koska jotenkin siltikin olisi tuntunut, että nyt olisi ollut ihan siistiä hengailla Outokummussa. Mutta kai siitäkin mielenhäiriöstä pääsee irti.
Rakastumisia part 809
Hehkutettakoon kuinka olen jälleen ihan täysin onnellinen ja rakastan elämää ja kaikkea, koska äiti osti minulle suklaalevyn, joka on repussani. Ihanaa!Tämän lisäksi sattui Helsingin reissulle sopivasti Taiteiden yö. Kävin nauttimassa Q-teatterin Tulipunaisen hevosen avoimista harjoituksista ja olisin voinut istua siellä vaikka koko illan. Ihanaa! Rakastan teatteria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti