Herrasmiehiä ja uutisotsikoita

Tutkin eilen pitkästä aikaa enemmän Iltalehden sivuja. Harraste, joka on yhtä hengenvaarallinen kuin mikä tahansa, joka aiheuttaa vatsalihasten liiallista harjoitusta.

Tämän kertaiset helmet olivat:

"'Breivik surmasi 5-vuotiaan isän saarella"

sekä

"Lähti uimaan - hukkui heti Mikkelissä"

Täysin idiotismia hiveleviä uutisia löytyi myöskin, mutta ne taidan jättää omaan rauhaansa. Siltikin pohjanoteeraus, joka on jäänyt mieleen, on ollut uutinen siitä kuinka Martina Aitolehti oli päivittänyt parisuhdestatuksensa. Ja kyllä, tämä uutinen oli se n. kaksi riviä pitkä toteamus siitä, että Martina Aitolehti muuten päivitti parisuhdestatuksensa Facebookissa.

Kun nyt jälleen kerran kielen parissa painiskelen niin mainittakoon, että aloin pohtia tuossa noita kaikkia 'instant' juttuja. Tiedättehän - kun sanotaan esimerkiksi, että 'instant asshole, just add alcohol' jne. Niin mietin vain, että miten tuo 'instant' kääntyy suomeksi? No, 'instant gentleman' = 'hetivalmis herrasmies' - ei kuulosta kovin herrasmieheltä, vai?

Tiistaifiilikset

TUO KUVA ON EHKÄ SÖPÖIN. IKINÄ.

 

BIISIN LYRIIKAT. TARVITSEEKO EDES SANOA? 

Aamuyöllä mietin

Enkä mitään muuta siis kirjoitakaan tähän kuin sen, että kielessämme on hienoja sanoja.
Sanoja, joita saatamme käyttää päivittäin ja sitten yhtäkkiä jotain sanaa alkaakin makustella oikein ajan kanssa.

Ja huomaa - on se pirun jännä sana!

Tällaisen hienon hetken aiheutti minulle seuraava sana, jonka pariin jätän teidät pähkimään:

RIIPPUVUUS

riippua, riippumattomuus, riippumattomaisuus, riippuvuus.... 

rairairai!

Lähtekäämme metsään sieniretkelle

 

Kerrankin on korut kohillaan korvassa ja suurinpiirtein samaa settiä, ettei ihan näytetä miltä tahansa romukasalta. 8mm! Kiitos nam ja tässä kai nyt sitten pysytään jonkun aikaa.

Kyllä, myös toisessa korvassa on sama setti. Tai siis tulossa. Jahka jaksan venytellä.

Huuleen vaihdoin korut myös. Ovat nyt sitten hopean väriset vai miten ikinä asian haluaakaan ilmaista. Yläpuolella puolikas pallo ja alapuolella ihan normaali kokonainen pallo. Tykästyin noihin puolipalloihin aika kovasti - sopivat vertical labretiin todella kivasti! Viisaammalta varmasti näyttäisi, kun olisi korun molemmin päissä sellainen, mutta en jaksanut alkaa vielä säätää.

Vertical medusasta haaveillen...

Keväällä synnytään

Pohdiskelin tuossa aamulla herätessäni sitä kuuluisaa ihmisen erkaantumista luonnosta. Tai siis luonnonläheisyydestä tai miten ikinä sitä haluaakaan sanoa. Jokatapauksessa se sellainen, ettei eletä ihan niin paljon tuon luonnon mukaan kuin joskus muinoin on eletty. Vaikka luonto onkin ainoa asia, jota ihminen ei koskaan, milloinkaan tule hallitsemaan. Yritystä kyllä tuntuu olevan...

Joka tapauksessa, aina puhutaan siitä miten keväällä kaikki herää henkiin ja niinhän tapahtuukin. Luonnossa. Mutta nyt, kun on taas tulossa syksy, huomasin, että suurimmat muutoksethan tapahtuvat syksyisin. Ainakin tiettyyn ikään asti, ennen työelämää. Työelämä jaksottaa elämän sitten taas hiukan toisella tavalla.

Tulin vain pohdiskelleeksi asiaa, koska nyt  on muutamakin kaveri muuttanut yhteen kumppaninsa kanssa, toiset etsii kämppää, koska joutuvat muuttamaan opiskelijakämppiin opiskelujen alkaessa ymsyms. Suurimmat muutokset muutenkin tapahtuvat aina siinä kesän jälkeen, kun syksy alkaa taas hyppimään silmille. Ei ihme, jos on sopeutumisongelmia elämän suhteen, kun eiköhän ihmisellä ole jonkinasteinen luontainen vuodenaikakello vielä kehossa toiminnassa. Toisaalta en kyllä ole tutustunut milloin ihmiset esimerkiksi pesää aloittaisivat tekemään tuon luontaisen kellon mukaisesti. Hmm, mutta onhan tässäkin havaittavissa ne ihmisten pariutumisvaiheet. Tiedättehän - se pariutumisvuosikello.

Talven jälkeen potkitaan vanhat heilat pellolle, koska päästään eroon siitä pimeän ajan yksinäisyyden ja kylmyyden tunteesta. Keväällä sitten siinä katsellaan kuin kaniinit niitä uusia kumppaneita ja pariudutaan, koska on se aika vuodesta yksinkertaisesti. Kesäksi todennäköisesti hankitaan uusi heila, koska hei - pitäähän sen kesäheilan olla selkeesti kuumempi ja villimpi kuin joku tylsä kevätromanssi. Kesäheiloistahan ei tunnetusti tule yhtään mitään, koska kesäheilat eivät pärjää arjessa. Kesäheilasta päästään sitten taas kohti pimenevää syksyä ja talvea, jolloin halutaan nallekarhu(tar), jonka kainaloon käpertyä ja olla ihan tuitui.

Toisaalta siis tuo syksyn yhteenmuuttorumba saattaa osua juuri oikeaan väliin eikä tällä koko kirjoituksella ollut oikeastaan mitään pohjaa. Tai ehkä mahdollisesti olikin, mutta helleaivoni eivät oikein jaksa yhteenvetoja.

Viime yöstä voisin kyllä mainita muutaman sanasen:
Tapani mukaisesti olin hereillä vielä viideltä aamulla.
Yön aikana olen käynyt läpi mm. hukkumisen, syntymisen, jonkinasteisen lapsivesiaiheisen yhdistelmän edellisistä sekä äitini kuoleman. Ainiin ja hengittämättömyyden - puhumattakaan siitä hikisyydestä, limaisuudesta ja muuten ah-niin-eroottisesta-fiiliksestä, joka helleöinä valtaa.

E-koodihelvettiä

Aina toisinaan ehdin unohtaa, että olen ehkä mahdollisesti allerginen jollekin mahdollisesti todella terveelliselle E-koodille. Kunnes iskee taas hengenahdistus ja miettii, että 'ainiin joo oho hupsista'. Siinä vaiheessa muistaa myöskin sen, että voisi joskus lähteä tätä asiaa selvittämään - johtuuko se hengenahdistus oikeasti siitä yhdestä E-koodista, joka on ollut ainoa yhdistävä tekijä ruokien välillä, joista oireita on tullut. Toisaalta sitten meillä on sankarimme kananmuna - keitettynä - joka ei sisällä oikein mitään, mutta riipuen mitä helvettiä ne kanat on syöny, voikin sisältää sitten mm. kaikkea.

Jooh, jos sitä tämänkin mysteerin ratkaisi - tai ainakin yrittäisi tuossa syksyn mittaan. Tosin, jos ei ole kysymyksessä vain yliherkkyys E250 eli natriumnitriittiä kohtaan, voi kysymyksessä olla asetyylisalisyylihappoallergia. Ilmeisestikin. Ainakin näin internetin ihmeellinen maailma väitti. Toisaalta sitten kyllä buranan pitäisi olla tappanut minut jo? Kai? Toisaalta en saisi syödä buranaa muutenkaan. Ettäpä. Paitsi eihän burana ole se, joka tuota sisältää edes? Vaan juuri se toinen särkylääke (aspiriini?), jota en saa syödä. Öh!? Ei, kyllä varmasti on Buranassa tuota. Älkää yhtään yrittäkö!

Muistankohan vielä lähteä asiaa selvittelemään tuossa syksyllä? Veikkaan, että jos muistan, lopputulos on todennäköisesti se, että 'ei sulla mitään oo'. Niinpä niin!

Tyyni, helle, hiki, rauha

Niin on tämä tyttö jälleen kotona! Kuitenkin terveyden kannalta vielä tasapainossa - vaikka edellisestä kirjoituksesta voi päätellä silloin olleen hiukan huonompi päivä (tosin siihenkin syyt taitavat olla muualla kuin itse sairaudessa).

Helle voitti minut, joten Vantaalla olen takaisin. Toisaalta jotenkin tuntuu siltä, että ei vain fyysisesti vaan henkisesti ajatellen, oli aivan varmasti paras päätös. Todennäköisesti en olisi jaksanut leikkiä sosiaalista vaan olisin jossain pusikossa itsekseni kurmottanut ja tylsistynyt - ihan vain jo sen energiapuutteen vuoksi. Ja siinäpä sitten olisikin kiva yrittää olla ihmisiksi, kun ei saisi mitään positiivista suustaan kuitenkaan. Sitäpaitsi, olen erittäin hyvä tuntemaan oloni ulkopuoliseksi, joten sekin vaikutti päätökseen. Vahvasti. Siinäkin taas yksi kehittämisen kohde tähän elämään. Tuskin olen tungettelija vaikka ei kuuluisikaan johonkin porukkaan, mutta on niinkuin tervetullut. Vaan eipä sitä silti voi mitään sille, jos tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja tungettelijaksi. Sehän sitten kyllä johtuu enemmän itsestä kuin mistään muusta. Eipä siis oikeastaan ihme, etten tee paljon mitään muuta kuin istuskele koneella... No mutta tuohon ulkopuolisuuden tunteeseen vaikuttaa noin tuhat asiaa vaihtelevasti, joten on kai niitä eläviäkin hetkiä tässä elämässä vielä. Sitäpaitsi, jos olen kuitenkin tervetullut aina toisinaan niin ei sitä voi hirveän paska jätkä olla, joten kai sitä on silloinkin voiton puolella.

Jokatapauksessa tästähän tämä taas kahvia juodessa. Jyväskylässä oli mukavaa, joten kokonaisuutena hyvä reissu. Nyt on sitten tietynlainen tyyni ja rauhallinen olo, syystä jos toisesta. Lisää kahvia tälle tytölle! (Mainittakoon, että ilahduin kovasti huomatessani, että vatsani ei valittanut kissanminttu-minttuviina-maito-juomasta. Aijai, nannaa. Etenkin jääkylmänä. Mmm...)

Vaihtoehtoyhteiskuntajäte

Jos pitäisin elämästäni, pitäisin siitä kiinni. Mutta koska tunnetusti en oikein tykkää elämästäni enkä suosittelisi tätä kyllä yhdellekään toiselle elävälle olennolle, taidan antaa sen lipua ohitseni kuin... jokilaivan? Oliko tarpeeksi kliseinen vertauskuva?

Pääsin sentään Jyväskylään asti. Eilen oli vielä lääkkeiden laskupäivä, mutta enköhän tänään jo vitutuksissani jatkanut samaa annosta. Tervehtyä ehtii 'sitten joskus' - tällä hetkellä yritän vain selviytyä. Senkin teen helvetin huonolla tavalla. Ylipäänsä taisteluhenki kestää sen 10 minuuttia, kunnes huomaa, ettei pääsekään sieltä vessasta. Hah. Harmi, etten omista kameraa, muuten saisitte nauttia tajuttoman hienoja taiteellisia kuvia hyvin erilaisista vessoista. Ihan vain vessan olemassaolon juhlistamiseksi. On se sen verran mukava kaveri.

Oikeastaan mietin tässä onko nyt mitään järkeä taas? Viikonlopuksi luvattu sellaista säätä, jonka voisi suoraan kääntää 'Nuunin tappokeli'. Kannattaisikohan sitä nyt harkita asioita uudelleen, luovuttaa ja suunnata kotiin perjantaina siinä vaiheessa, kun muut katsovat asialliseksi festaroitua? Toisaalta, luontoni ei ehkä anna periksi. Toisaalta, kyllä se antaa, jos seuraavat 2 päivää menevät tätä rataa.

Oikeastaan mietin tässä sitäkin, että yritänkö taas tunkea itseäni jonnekin, jonne en yksinkertaisesti kuulu? Toisaalta itseään ei tietenkään voi koskaan löytää, jos ei tunge itseään n. joka toiseen väliin ja toivo sieltä pilkahtelevan jotain hyvien tulevien muistojen ja ehkä itsensä löytämiseen liittyvien palasten välimuotoja. Tässäkin on se jännä juttu, että johan aloin löytää itseni suhteellisen tasapainoisena (tietyillä alueilla), kunnes Herra Terveys otti hatkat suuremmassa mittakaavassa ja romutti kaiken sen työn, jonka olen saanut aikaiseksi viimeisen kahden vuoden aikana (apauttiarallaa).

Näistä laskukausista nimittäin jää jälkeensä sellainen jännä juttu, että neljän seinän sisältä on yhä vaikeampi lähteä. Voin ennustaa jo miten päin helvettiä ensimmäinen jakso tulee menemään, mutta toisaalta eipä koulu ole koskaan ollut se vahvin puoli enkä oikeastaan koskaan ole pitänyt silmieni edessä haavekuvaa minkäänasteisesta suoriutumisesta minkäänasteisen koulun suhteen. Hah. Että sikälimikäli, se asia ei edes paina vaakakupissa niin paljoa (niinpäniin vaan vituttaapa se siltikin). Mutta tosiaan - se ihana vainoharhaisuus, josta olin jo hiukan päässyt eroon ja pystynyt rentoutumaan elämäni kanssa, se vainoharhaisuus on saapunut takaisin. Sen taltuttamiseen menee taas muutama vuosi enkä asian vaikutuksia jaksa lähteä edes ajattelemaan. Paitsi, että koulun voisi lopettaa samantein. Se homma nimittäin kaatui sitten tähän. Että hellurei ja hellät tunteet.

Loppupeleissä ainoa yhteiskunnan kannalta merkittävä teko, jonka tässä tilassa pystyisi tekemään - jos nyt sattuisi välittämään omasta panoksestaan yhteiskunnan eteen - olisi itsemurha. Allekirjoittanut ei loppupeleissä kuitenkaan myönnä saatika väitä olevansa muuta kuin yhteiskuntajätettä. Kaikkine sairauksineen ja sossupummiuskausineen. Toisaalta, jos sitä itsensä tästä nyt lahtaisi, niin eihän sitä oikeastaan tiedä, jos sillä olisikin jollain kierolla tavalla loppupeleissä huonompi vaikutus kuin tällä 'elämisellä'. Tiedättehän - perhonen räpäyttää siipiään ja tsunami. Eiku tornado. Eiku... no, ilmiö.

Jokatapauksessa alan kallistua moraalisesti oikean teon puoleen - eli vapaaehtoisuuteni perumiseen. Olipahan se hetken aikaa hauska haave kuvitella olevansa kykeneväinen, mutta kai se on vain pakko myöntää, ettei tätä tyttöä loppupeleissä ole luotu muuhun kuin blogiin ajatuksiaan purkamaan.

Nuijanukutuksen toivomista

On ihanaa illalla, kun väsyttää. Sitä pelkoa ei tosin ole ollut viime aikoina. Heti, kun menen nukkumaan, alkaa järjetön flippailu pään sisällä, joka kestää n. 3 tuntia, vähintään Olin muuten hereillä vielä seitsemältä aamullakin, mutta siinä kohtaa ajatukset olivat jo hiukan rauhoittuneet.

Ihan vain, koska en-ole-nukkunut-oikeastaan-yhtään-ja-pitäisi-tehdä-vielä-paljon-asioita,
haluan jakaa viimeöisen ajatusmaailman kanssanne. Tämä on se siistitty versio ilman erinäisiä juurettomia lauseita, joita hyppelehti ajatusaalloilla jokaikisen puolittaisen ajatuksen väliin. Jotta saisitte oikeanlaisen kuvan siitä mitä siellä pään sisällä oikeasti tapahtuu, tämä teksti pitäisi äänittää ja höpistä tuhat kertaa nopeammin kuin ehditte sitä lukea. Kuvitelkaa, että olette juoneet yliannostuksen energiajuomaa - tai jotain sen sorttista. Ja yrittäkää lisätä sinne niitä singahtelevia ylimääräisiä sanoja ja lauseita. Silloin kokonaiskuva alkaa olla kohdillaan.

"Jos sä olisit popcorni, minkä makuinen sä olisit?"
"Miten niin? Eihän poppareita oo monia makuja?"
"Nii, mut siis millä sut ois maustettu?"
"Ööö. Toffeella vaikka. Olisin semmonen makeesuolanenherkku."
"Aijaa. Mä olisin ihan tavallinen poppari."
"Toi on huijausta."
"Eihän ole. Sitten musta vois tehdä ihan minkä tahansa popparin. Hihi."

"Hei, jos mun hiukissa olis vihreitä makarooneja, rakastaisitko sä mua?"

"Mä olen vain nainen. Tiedätkö sä mitä naisille pitää tehdä?"
"En. Mutta tiedän kyllä muutamankin käyttötarkoituksen."
"Mäkään en tiedä mitä naisille pitää tehdä, mutta tiedän kans muutaman käyttötarkoituksen."
"Musta tuntuu, että tää nainen tarvitsee nuijanukutuksen."

(tässä kohtaa ajattelin: 'Olen sokerimuurahainen' ja oikeasti hetken aikaa olinkin. Miulle kasvoi tuntosarvet ja muutamia ihmisille kuulumattomia muotoja.)


Varvassukat. Varvassukat. Kiiltomadot. Karvalehmät. Piikkisiat. Villisiat. Karvapossut. Karvalehmät. Tuitui, tuitui, halihaarat. Hihi, hassuja sanoja. Vihreitä poppareita.

Oletteko muuten koskaan miettineet, että jotkut kysymykset ovat paljon hauskempia ihan vain kysymyksinä? Kaikkia kysymyksiä ei ole tarkoitettukaan vastauksen saajiksi.

Toivon traumoja

Koska onnistuin ottamaan itsestäni järjettömän hienon kuvan, joka aivan selkeästi kuvastaa juuri sitä hetkeä, kun olen saanut sydänkohtauksen. Henki on salpaantunut, veri on kadonnut ja kuolema korjaa univelat.

Joten, koska pidän mauttomista asioista kuten paint, päätin muokata mauttomuuden multihuipentumaksi itselleni aivan tajuttoman hienon bannerin. Joka todellakaan värimaailmaltaan, kooltaan saatika koostumukseltaan ei sovellu koko blogiin. Eikö olekin ihanan ärsyttävää kesäpuuhaa keksinyt taas tämä tyttö?

Mutta toisaalta - mie oon vaan niin pirun söpön näköinen tuossa kuvassa. Siksi sitä kehtaa katsellakin!

Voin muuten kertoa, että onnistuin värjäämään hiukset, nauramaan puhelimessa ja kohottamaan Jyväskylää kohti järjetöntä intoa. En oikeastaan malta odottaa tulevaa reissua! Vaan harmittaa, kun en postissa ehtinyt käymään, koska ovat ryökäleet kesäaikoihin hypänneet. Olisin halunnut ehtiä kokeilemaan uusia mekkojani ja päättämään josko joku niistä lähtisi mukaan reissuun.

Faktahan on se, että jos vähintään yhdet sukkahousut ei hajoa niin hauskaa ei ole ollut. Tosin taitaa olla miun kaikki sukkahousut rikki jo valmiiksi. No, kyllä niitä silmäpakoja maailmaan mahtuu.

Loppuviikon teema: Mie vien ja terveys vikisee!

Aamiaiseni kestää n. 4h

Huomenna on siitä jännä päivä, että Naamat-festareiden talkoolaisinfo olisi siinä iltasella. Pitäisi siis aamuisen olon perusteella tehdä päätöstä siitä olinko nyt sitten menossa jo sinne infoon vai pärähdänkö paikalle vasta festareiksi. Kuitenkin yltiöpositiivisena päätin olla perumatta koko osallistumistani. Toisaalta en kyllä ole edes varma onko hippiemotukseni siellä päin maailmaa missä majoitusta tarvitsisin. Hah, ei se haittaa, asioista on turha stressata liikaa etukäteen, eikö totta?

Jokatapauksessa olo on siis tietyllä kierolla tavalla huomattavasti parempi tuon Colitiksen kanssa - paitsi aamuisin. Uskon kyllä, että nuo aamuoireetkin katoavat viikon sisään, jos nyt oikeasti taas kiinnittäisin hiukan enemmän huomiota ruokavalioon. Enkä jaksa nyt puhua enempää tästä terveysasiasta, koska se alkaa melkein olla hallinnassa taas. Ehkä. Mainittakoon vielä, että helteitä on taas luvattu eli henki lähtee. Ihanaa.

Olen löytänyt sipistelykahvikupin kaappien kätköistä. Siihen kovasti olen ihastunut ja rakastunut! Senpä takia aamaishetkeni ovat kestäneet n. 4h tässä hiljalleen kahvia nauttien kauniista kupista. Mikäs siinä toisaalta, näin kesälomalla. Ajattelin, että voisi yrittää saada Okuun matkaan mukaan tuollaisen kupin niin saisi palan rentoa kesämeininkiä sisällytettyä kouluaamuihinsa. On vaan niin fiini olo! Ja kahvikin maistuu jotenkin erikoisen hyvälle.

Tänään pitäisi kipaista kaverille pesemään pyykkiä (kotona ei ole pyykinpesukonetta) ja samalla vilkaista vaatekassi läpi. Jos sieltä kaverin aarteista jotain hienoa löytyisi. Sitä ennen kuitenkin pitäisi poimia mustikoita ja tehdä jonkinasteisia banaani-mustikkamuffinsseja, koska porukat palailevat tänään mökiltä. Niin, ja koska nuo banaanit tuossa pöydällä alkaa mennä hiukan huonoksi. Mantelijauhot tosin loppuivat, joten en itse voi niitä sitten syödä - mitä ikinä päädynkään leipomaan. Vaan haitanneeko tuo. Sen lisäksi pitäisi piipahtaa suihkussa ja päättää värjäänkö tänään hiukset vai vasta festariviikonlopun jälkeen. Puhumattakaan siitä, että nyt n. muutamia minuutteja blogin alkua myöhemmin, olen saanut selvitettyä, että olen tosiaankin huomenna hypähtämässä Jyväskylään, niin pakkaaminen voisi olla ohjelmassa melko oleellinen asia.


"We shall make holes where there is nun" - Ikävöin jo hiukan Kummun kummaa väkeä.

Äiti, mä en osaa vieläkään kuoria perunoita

Maailman hienoin tunne on se, kun kädet tärisee holtittomasti
ja päässä sinkoilee tuhat loistavaa lausetta, jotka vain jollain tajuttoman kierolla, kaukaisella tavalla solmiutuvat yhteen.

Se tunne, kun ottaa kynän toiseen holtittomasti tärisevään käteensä,
toisella pitää kiinni vihosta,
ja alkaa kirjottaa.

SIINÄ hyvät ystävät on tuhat syytä miksi erinäiset flippailukohtaukset tiettyjen lääkitysten
alaisena ovat hyvinkin tervetulleita. Onko elossa olevampaa kirjoitusta kuin se, jossa näkyy kirjoittajansa mielentila - tajuttoman kirjaimellisesti?

Ah, olen rakastunut sanoihin ja kuviin. Tunnelmiin ja ajatuksiin. Tunteeseen ja mielentilaan, joka voisi olla hyvin, hyvin addiktoiva ellei se olisi loppupeleissä niin pirun energiasyöppö. Tasapainoisuus on se asia, joka loppupeleissä pitemmän päälle tekee minut hulluksi. Tukehduttaa kaiken mikä on minussa hyvää ja arvokasta.

"Tohtori sanoi, niin se sanoi, ei ole hätäpäivää tytöllä. Laihtuu kyllä eikä syö, mutta painoindeksin mukaisesti lievää ylipainoa hallitsee."

"Äiti, mä en vieläkään osaa kuoria perunoita. Siksikö mä jäin taas yksin?"

Satasella sadattelua

Nymmää tein sellasen tempun, että ensinnäkin huomasin tän olevan 100. kirjoitus tässä blogissa. Ha ha ha. Mites tää nyt taas menikään? Koulublogi? Joopajoo. Suomea ja englantia? Joopajoo. No, eiköhän se englanti sieltä taas puske läpi jahka kouluun asti päästään taas. Ja, jos miun tekee kerta mieli bloggailla niin sama kai se on mihin osoitteeseen päättömiä ajatuksiani kirjoitan. Vai?

Hetken harkitsin, että tässähän pitäisi varmaan tehdä joku todella hieno postaus nyt sitten sen 100. kirjoituksen kunniaksi, mutta toisaalta suollan niin paljon tekstiä, että antaa olla. Ennen kuin huomaankaan olen jo seuraavissa pyöreissä ja sitä rataa... Viimeistäänkin, kun iskee se koulun ja Outokummun aiheuttama ahdistus ja muu. Nyt kesällä sentään on lähinnä kärsinyt vain ns. globaalivitutuksesta enimmäkseen. Ja sillä tiellä ajattelin jatkaa nimittäin katsoin eilen sellaisen elokuvan kuin 'Black Swan' ja siis hei hyvää päivää taas!

Lähde

Ehdin vilkaista elokuvaa n. puoli tuntia, kun mietin miksi ihmeessä en saa ensimmäistäkään otetta koko teoksesta. Syy oli hyvin selkeä, kun vilkaisin näytölle, jossa keikisteli ärsyttävääkin ärsyttävämpi Natalie Portmanin esittämä ballerina. Heti alkumetreillä olisi tehnyt mieli ottaa pesäpallomaila ja huitaista akkaa päin näköä - eihän tuollaisessa 'yhyy mulla ei oo luonnetta nimeksikään ja oon vaan tämmönen tyhjä taulu, joka haluaa olla täydellinen olematta yhtään mitään oikeastaan'-hahmossa ole minkäännäköistä ideaa. Herranpieksut. Josta pääseekin siihen, että toisinaan hahmon ärsyttävyys voi olla hyväkin asia, mutta tässä kohtaa on pakkoa sanoa, että ei näin. Se paljon puhuttu ja peräänkuulutettu samaistuttavuus puuttui täysin. Mitä samaistuttavaa henkilökohtaisesti voin nähdä noin tyhjässä taulussa? Lisänä vielä se tajuttoman rasittava 'haluan olla täydellinen'-vingunta. Näin ollen, kun en saanut otetta ballerinasta, jäi koko elokuva hyvinkin laimeaksi. Voi kyllä sanoa, että tuli katsottua loppuun vain sen takia, että tiesi tietyllä tasolla olevan hiukan typerää jättää 'psykologinen trilleri' katsomatta loppuun asti. Eihän sitä koskaan tiedä mille ulottuvuudelle se saattaisi viedä.

Sitäpaitsi en ymmärtänyt miksi ihmisen pimeä puoli oli niin vahvasti yhdistetty seksuaalisuuteen. Tai siis... Miten sen nyt sanoisi. Jos mietin asiaa henkilökohtaiselta kannalta niin en ymmärrä mitä tekemistä seksuaalisella vapautumisella, henkisellä kasvulla ja itsenäistymisellä on sen ihmisen olevinaan pimeän puolen kanssa. Ihminen kuitenkin ehtii elämänsä aikana syntyä melko monta kertaa uudestaan ja vaikka siinä sivussa vähän flippaisikin niin suhteellisen hyvin on tuntunut aika monella jampalla menevän. Normi setti - miksi se nyt tuolle akalle oli niin hankalaa hyväksyä tiettyjä asioita itsessään? Rasittavuuden multihuipentuma.

Sitten, jos lähden miettimään asiaa ei-niin-henkilökohtaisesti, löydän itseni pelottavien ajatusten ääreltä tämän elokuvan herättämänä. Elämme tietääkseni vuotta 2011 (korjatkaa, jos olen väärässä). Jo pelkästään se, että elämme 2000-luvulla, huokuu tiettyä avoimuutta ja tiettyjen roolimallien musertumista sekä muuta sellaista mukavaa, tiedättehän? Sitten meillä on haastajana nurkassa elokuva, jota kehutaan maasta taivaisiin - ainakin tietyissä piireissä. Miksi tuo teos sitten on ollut hyvä kenenkään mielestä?

Keskimäärin mitä lueskelin ihmisten mielipiteitä elokuvasta - etenkin suomalaisten nuorten naisten - ei Black Swan todellakaan ollut uponnut moniinkaan. Ihan jo pelkästään olemalla psykologiseksi trilleriksi aivan liian alleviivaava eli Hollywoodmainen eli tyhmälle katsolle suunnattu. Jos vaihdamme kuitenkin suhteellisen avomielisestä katsojasta röntgenkatseemme esimerkiksi (järjettömästi yleistäen) Yhdysvaltoihin päin, toimivat teemat huomattavasti paremmin. Pelkästään tuo seksuaalisuusteema kaikkine homoseksuaalisine viittauksineen, voi olla hyvinkin helposti samaistuttava kamppailun aihe. Tästä mutu-tuntumalla, jos lähtisin vertailemaan uskonnon merkitystä tämänhetkisten suomalaisten ja yhdysvaltalaisten elämässä, veikkaisin yhdysvalloissa hiukan olevan enemmän kukoistuksessaan jos jonkinlaiset uskonnot. Ja sitäkautta suhtautuminen kaikkeen noinkin saastaiseen hyvinkin erilaista. Itseasiassa, kun asiaa tarkemmin ajattelee, Black Swanin päähahmo on selkeästikin samaistuttava niille, jotka ovat saaneet tiukan kasvatuksen. Hah, ei siis oikeastaan ihme, että elokuvasta on tykätty. Ja siis tiukalla kasvatuksella tarkoitan todella tiukkaa kasvatusta. En sellaista normaalia turvallista kasvatusta vaan esimerkiksi fanaattista uskontoon perustuvaa kasvatusta. Jos nyt ymmärrätte mitä ajan takaa. Sellaista, joka oikeastaan saattaa hyvinkin rikkoa ihmismielen, viimeistään murrosiässä. Sellaista, joka oikeastaan rikkoo hiukan ihmisoikeuksiakin, jos sille linjalle lähdetään.

Se oli elokuvan pelottava elementti. Että löytyy paljon ihmisiä, joiden on helppo samaistua henkilöön, jolla voi olla noinkin paha olla ihmisen perusluonteeseen kuuluvien asioiden parissa - siitä täydellisyyden tavoittelemisesta puhumattakaan. Mitäköhän kaiken tämän jälkeen tulenkaan ajattelemaan niistä ihmisistä, jotka ovat elokuvan nähneet ja siitä pitäneet?

On se joskus hieno tunne, että on vapaankasvatuksen hyvin kieroutunut, mutta itsensä kanssa soljuva tulos.

Rutto-Mustikkauitos

...musta tuntuu, että sä oot mun puutarhamarjoissa...
...mene pois minun puutarhamarjoistani!

Hän on ehkä puutarhamarjuri (heille. Ota vain drinkki minun laskuuni!)

Asun keskellä metsää, joten tänään havahduin marjojen mahdollisuuksiin. Siispä kävin keräämässä hiukan mustikoita tarkoituksenani imaista sisääni nuo jumalaisen terveelliset marjat jossakin muodossa. Jaksoin vaivata vartaloani jopa viisitoista minuuttia tämän puuhan parissa, jonka jälkeen muistin jälleen asuvani todellakin metsässä. Tarkoittaa sitä, ettei tarvitse hamstrata. Voi huomenna mennä hakemaan lisää marjoja, jos mieli tekee.

Yllätyin mantelijauhoista tehdyn pohjan pontentiaalista!

Vastaus kaikille pinnallisille ihmisille, jotka eivät koskaan tule näkemään sitä kuuluisaa kakun kuorrutusta pidemmälle: Se on Rutto-Mustikkauitos. Katoaa kirkasta valoa kohti se - kuten kaikki hyvät asiat tässä maailmassa, joidenkin käsityksen mukaan.

Et sie kyl yhtään hauska oo

Lähde

Joskus tuossa kesän alussa jumituin vilkuilemaan trailereita yön pimeinä tunteina. Pieni mieleni järkyttyi kovasti dubatusta Jim Carreysta, mutta painajaismainen mielikuva siirtyi törmätessäni Balada Triste De Trompeta-elokuvan traileriin.

Kyseinen elokuva sai ensi-iltansa Suomessa eilen ja sitä kovasti odotin. Harkitsin, että sen kävisin leffateatterissa jopa katsomassa, vaikka ei nykyään meikäläistä vessattomiin tiloihin hirveän mielellään pariksi tunniksi saa ilman jonkinasteista panikointia. Kuitenkin ratkaisin tämän ongelman huomaamalla, että elokuva löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta. Sairaan ihmisen moraalittomalla oikeudella - ei kun leffaa katsomaan!

Asiat, jotka kiinnittivät trailerissa huomioni: Klovnit, väkivalta, elokuvan värimaailma, sirkus.

Sirkus on siitä hieno ympäristö, että siltä voi odottaa mitä tahansa. Aivan mitä tahansa. Yleensä jotain hiukan vinksahtanutta ja aina enemmän tai vähemmän seksuaalista. Oooh, me likey!

Päällimmäisenä mieleen jäivät epämääräiset kohtaukset, jotka saivat naurahtamaan. Periaatteessa tuntui läpi elokuvan, että on sopimatonta nauraa yhdessäkään kohdassa - eihän noin surullisissa ihmisraunioissa pitäisi olla mitään hauskaa. Mutta elokuva oli aivan hillitön! (Tiedä häntä sitten johtuiko itse elokuvasta vai lääkityksestä, joka alkaa olla kohdillaan tällä tytöllä) Tietysti sekin fakta, että elokuvan kuvauksessa sanottiin Viimeisen sirkuksen olevan mustalla huumorilla siivitetty, sai minut innostumaan alunperinkin.

Omalta osaltaan jaksoin katsoa Viimeisen sirkuksen ihan vain jo sen takia, että ihastuintykästyinrakastuin tuohon värimaailmaan. Ja tietenkin siihen, että meno oli niin päätöntä, ettei oikein tiennyt mitä odottaa seuraavaksi. Tämä elokuva taitaa vaatia toisen katselukerran, jotta osaisin sanoa mitään hirveän järkevää. Katsomisen arvoinen joka tapauksessa!

Traileri tietenkin vielä!

Tytöt ei soita sähkökitaraa

Mainitsin katsoneeni toissapäivänä elokuvan 'The Runaways'. Nyt sitten ajattelin kirjoitella siitä jotain, kunnes tajusin, ettei oikeastaan jäänyt koko elokuvasta mitään mieleen. Ei sillä, että edes eilisestä päivästä lääkehuurun ja yleisen sangen mielenkiintoisen olotilan takia olisi paljon muistikuvia jäänyt.

Toisaalta syy voi piillä siinäkin, että elokuva oli suhteellisen laimea tarinaltaan.

Lähde

On aina yhtä mielenkiintoista katsoa elokuvia, jotka jakavat mielipiteet kutakuinkin kahtia sen mukaan onko asiaan perehtynyt ihminen vai katsooko elokuvan tietämättä asiasta sen enempää. The Runawaysin kertoessa samannimisen tyttöbändin tarinaa, voi moni asiaan mahdollisesti perehtynyt repiä hiuksiaan, elokuvat kun kuitenkin ovat aina ensisijaisesti enemmän tai vähemmän viihdettä. Eikä todellisuus ole koskaan tarpeeksi viihdyttävää - ainakaan, jos sen sellaisenaan valkokankaalle tunkee.

Yllättynyt olen kovasti siitä, ettei roolisuorituksista ole pahaa sanottavaa. Dakota Fanning ja Kristen Stewart eivät kuulu näyttelijöihin, joiden töihin olisin pahemmin aikaisemmin tutustunut, mutta asenteet ovat kyllä Cheriellä ja Joanilla kohdillaan. Michael Shannonin esittämä manageri Kim Fowley oli hahmoista kuitenkin mieleenpainuvin. Hänen rinnallaan muut hahmot tuntuivat olevan lähnnä pelkkää ylimääräistä täytettä. 

Jostain syystä en oikein päässyt kummankaan varsinaisen päähahmon elämään kiinni. Jokin jäi pahasti uupumaan ja loppupeleissä olisin odottanut hiukan enemmän taistelua - kysymyksessähän on kuitenkin tietä raivaava ilmiö. Elokuva toki keskittyy enemmän Cherien ongelmiin - onhan käsikirjoitus tehty Cherie Curryn kirjaan pohjautuen - mutta ainakaan minun tarpeisiini ei hänen elämäänsä pohjustettu tarpeeksi, jotta hahmo ei olisi jäänyt niin pintapuoliseksi ja sitä kautta koko elokuva laimeaksi. Vaikka kuinka yrittäisi vääntää tähän sitä ulottuvuutta, että painopiste olisikin Cherien ja Joanin välisessä suhteessa, ei se tee elokuvaa yhtään sen sisältörikkaammaksi.

En tiedä En osaa oikein sanoa muuta kuin, että kaikki tapahtui yksinkertaisesti liian helposti ja homma vain soljui eteenpäin normaaleine riitoineen. Äh. Too easy, too easy. Siitäkään huolimatta elokuva ei varsinaisesti ollut tylsä. Tosin oman osuutensa tähänkin asiaan varmaankin toi se, että Kristen Stewart Joan Jettinä - TOIMII! (Lue: Kuuma, kuumempi, kuumin ja siinä jo tarpeeksi syytä kitua yksi elokuva läpi)

Ihan mielenkiinnosta vain mainittakoon, että elokuvan on ohjannut Floria Sigismondi. The Runaways on kyseisen hepun ensimmäinen elokuvaohjaus enkä ole yllättynyt saadessani huomata ohjauspohjan olevan musiikivideoiden parista. Floria Sigismondi on ohjannut musiikivideoita sellaisille artisteille kuin Marilyn Manson, Katy Perry, The Cure ja Muse. Muunmuassa. Ja tässäpä sivussa mainittakoon, että The Runawaysin käsikirjoituksen on kirjoittanut - tättärää - Floria Sigismondi! Perustuen tosiaan siihen Cherie Curryn kirjaan 'Neon Angel: A Memoir of a Runaway'. Ehkäpä juuri tässä voisi piillä syy miksi elokuva on jäänyt niin laimeaksi? (Tiedättehän - sokeutuminen omille teksteilleen ja näkemyksilleen ja loppupeleissä on vaikea enää erottaa mitä kaikkea kannattaisikaan tuoda valkokankaalla oikeasti esille, jotta jopa katsojat saisivat yhtä syvällisen kokemuksen elokuvasta kuin tekijä)

Jos kuitenkin jättää sivuun itse tarinan, voin hyvillä mielin sanoa, että tykkäsin kovasti monista kuvista, tunnelmista, valaistuksen käytöstä ja juurikin siitä hiukan musiikkivideomaisesta kosketuksesta. 

Lähde

Kannanottoja!

Voisin jakaa mietteitäni eilen katsomastani The Runaways-elokuvasta. Toisaalta voisin ympätä yhteen fiilikset tanssitunneilta (Kyllä! Pääsin eilen taas matkaan ja olin onnellinen!). Mutta mieleni tekee aivan hirveästi keskustella kannanotoista johtuen siitä, että päädyin pohtimaan leipomiani korvapuusteja. Jätän siis elokuvat ja terveelliset harrasteet tuonnemmaksi - on aika korvapuustin!

Siinä on äärimmäisen hieno kuva niistä pullista, jotka pyöräytin toissapäivänä tylsyyksissäni. Itsehän en niitä tietenkään voi edes syödä, mutta teki mieli tehdä, joten mikäs sitä estämään. Kuten kuvasta saattaa huomata jäivät pullaset hiukan kalpeiksi. Siinäpä sitten aloin pohtia, että tässä tuskin on kysymys vain "En jaksanut kaivaa pullasutia ja voidella pullia kananmunalla"-ilmiöstä vaan jostain paljon suuremmasta. Nimittäin aivan selkeästi alitajunnallisesta kannanotosta ihmisten hyvin idioottimaiseen kesäharrasteeseen - auringon palvomiseen. En oikeastaan malta odottaa tämän auringonpalvojasukupolven tulevaa ihosyöpärumbaa! En malta odottaa muitakaan aikakauden varmasti jälkeensä jättämiä myrkkyjen merkkejä - tekokeinoisine makeutusaineineen ja tuhansine kemikaaleineen. Sinänsä harmi, että nykyään ihmiset tuhkataan niin usein. Olisi ollut ihan huippua tietää kauanko kestää vapaaehtoisesti itsensä säilöneen ihmisen muuntuminen matojen ruuaksi.

Näin ollen saan hyvin löyhän aasin sillan seuraavaan valituksen kohteeseeni - mikroon. Kävin eilen erittäin rauhoittavalla teekupposella kaverini luona (kiinalaistyylisesti lattialla tietenkin, koska kaverilla on muutto kesken eikä pöytää. Oli kyllä hienoimmat kattaukset ikinä bambu-tabletteineen) ja tietenkin päädyimme keskustelemaan ruuasta sekä raha-asioista, koska ystävästäni on tulossa opiskelija ensi syksynä. Mikro siis hyvinkin keskeinen aihe. Väline. Paholaisen väline.

Itse en omista mikroa. Enkä halua sellaista koskaan omistaa. Mikro - kuten tikittävät seinäkellotkin - kuvastavat yksinkertaisesti ilmaistuna kaikkea sitä mitä vihaan nykymaailman menossa. Pääasiassa siis ikuista 'pysy liikkeessä'-mentaliteettia. Kaikki on enemmän tai vähemmän aikataulutettua. Pitää olla tehokas, kiireinen ja ehdottomasti kuolla stressiin. Muuten ei voi olla hyvä työntekijä saatika yhteiskunnan jäsen. Ihminen pysyy liikkeessä, mutta kun tällainen ihminen joutuu jossain vaiheessa pysähtymään... tulokset voivat olla yllättävän katastrofaalisia.

Joka tapauksessa koko maailma pyörii tällä hetkellä pelkkien mielikuvien varassa. Ruokitaan ihmiselle kuvaa tietynlaisesta tehokkaasta ihmisestä. Luodaan välineitä, joiden avulla ihminen voi pihistää aikaa oikeasti tärkeistä asioista ja raataa niska limassa vielä muutaman minuutin enemmän. Myydään ruokaa, joka ei ole hyväksi keholle, mutta ei se haittaa, koska Activia hoitaa sitten sen turvotuksen, joka yksinkertaisesti johtuu epäsopivasta ruokavaliosta.

Hauskinta koko jutussa on se, että niin kauan kuin pysyy liikkeessä, ei välttämättä kyseenalaista näistä asioista yhtään mitään. On liian kiire huomatakseen, että oikeasti kaipaisi elämäänsä jotain aivan muuta kuin särkylääkkeitä ja ruuansulatusjogurtteja. Kysymys onkin niin yksinkertaisesta asiasta kuin tyytymättömyys. Niin kauan kuin ihminen on tyytymätön, on ihminen markkinarako. Ihminen, joka on tyytyväinen itseensä - kuluttaisiko sellainen ihminen yhtä paljon rahaa turhuuksiin?

Voisin kirjoittaa aiheesta enemmänkin, mutta todennäköisesti alkaisin kiertää kehää. Siispä näinkin lyhyen paasaamisen jälkeen totean:

Siinä, hyvät ihmiset, on asian ydin ja syy siihen miksi en ikinä halua omistaa mikroa. Puhumattakaan siitä, että mikrossa valmistettava ruoka sotii lähes kaikkia ruokavaliollisia periaatteitani vastaan. Seuraavaksi selvittänen itselleni miksi en omista sänkyä.

Ainiin, olihan tässä tapani mukaisesti pieni sanaleikkikin mukana, jonka meinasin ihan kokonaan unohtaa. Se mistä koko otsikko ja kirjoitus lähti käyntiin. Muistan nimittäin erään kaverini joskus maininneen vanhasta sanonnasta, jonka mukaan leipien ja pullien ja muiden vastaavien kantapalat kasvattavat rinnusta. Siispä jo pelkkä kannan otto voi olla kannanotto - voipi saada aikaiseksi rinta rottingilla kävelemistä. Taistelkaa siskot paskaa ruokaa ja alati alitajuntaan ujuttautuvaa tyytymättömyyttä ruokkivaa mainontaa vastaan!

Kesällä 2010 oli kuuma

Löysin nimittäin kaikenlaisista uumenista ja kätköistä tekstin, jonka olen kirjoittanut 7.7.2010.
Koska se sai hymyn allekirjoittaneen huulille löytyessään, jaettu olkoot iloni!

7.7.2010

Haluan kyseenalaistaa suomalaisten vilukissojen riemunkiljahdukset tämän kaiken helteen keskellä. Onhan se toki hienoa, että kylmää ja synkkää maata hellii silloin tällöin ylikuumenemisen vaara, mutta mielestäni tämä alkaa mennä jo liian pitkälle. Perusteluiksi kelvatkoon tahmaiset varpaani, jotka ovat jälleen kerran nauttineet hellepäivän iloista. En toki väitä, että silloin olisi naurettavan kuuma, kun joudun pyyhkimään sulanutta asfalttia varpaiden välistä, en toki, mutta saatan syvästi vihjaista siihen suuntaan.

Tietenkin viisaimmat voisivat kehottaa tyttöä käyttämään kenkiä vaan en aivan pureksimatta tätäkään ehdotusta menisi nielemään. On nimittäin sangen mukavaa tallustella lämpimillä kaduilla pitkin kaupunkeja ja tehdä havaintoja asioista, joita muut eivät välttämättä ole huomanneet vaikka olisivat taapertaneet samaa katua pitkin lukemattomia kertoja. Yksinkertaisesti voisin ilmaista asian niin, että suojausta laskiessaan, saattaa kohdata odottamattomia asioita. Ja ne asiat voivat johdattaa vaikka minkälaisiin seikkailuihin.

Oikeastaan tällaisella helteellä sitä toivoisi olevansa filosofi tahmatassujen maailmassa. Kyllä, toisinsanottuna Piisamirotta, joka suuressa viisaudessaan laski karvaisen takamuksensa kakun päälle. Hyvä idea, kuomaseni, hyvä idea. Suosittelisin tätä toimenpidettä syvällisesti itselleni pakastekakun muodossa.

Erityisen ikäväksi tänään koen ajatuksen juoksuni sen vuoksi, etten asu Muumilaaksossa. Siellä sentään helteellä Pikku-Myy löysi laatikollisen outoja siemeniä ja niin kasvoi Muumilaaksoon viidakko yhdessä yössä. Villieläimiä siemenistä ei sentään kasvanut, mutta Haisuli ratkaisi ongelman ja viidakosta tuli täydellinen. En siltikään omassa maailmassani häviä tässäkään kilpailussa vaan totean rauhallisin mielin eläväni aina yhtä lohdullisessa cityviidakossa villieläimineen päivineen.

Guns 'n Rosesia lainatakseni: "Welcome to the jungle / It gets worse here everyday"

Epätoivoista

Eilen oli hyvä päivä. Eilen oli kiva päivä. Eilen oli myöskin KUUMA päivä.

Sain itseni sinne tanssitunneille - vihdoin ja viimein antoi periksi terveys sen verran. Kävin kirpputorillakin löytämässä pari laukkua samalla reissulla (ja automaatilla toteamassa 'hupsista').

En meinannut löytää koko Etnofitnessiä ja palloilin ympäriämpäri helteisessä Helsingissä. Ihan hyvää alkulämmittelyä, ei siinä mitään, mutta on se hiukan kyseenalaista saapua tunnille jo valmiiksi hengästyneenä ja hikisenä. Heh. Innostuin ne portaatkin kävelemään sinne 4.kerrokseen.

Ensiksi vuorossa oli Jambaila, joka oli oikein mukavan vauhdikasta. Miun keskittymiskyky on vaan niin heikko, että en pysy yhtään perässä tanssitunneilla. Silti niille tunneille pitää änkeä - sehän saattaisi jopa kehittää kaikkia niitä osa-alueita, joissa on hiukan puutoksia. Jokatapauksessa ne asiat, joissa en pysynyt perässä, tuli korjattua jonkinasteisella liikkellä ja hytkymisellä. Tarpeeksi lähellä - riittää, että saa hien pintaan ja pysyy jonkinlaisessa liikkeessä.
Henkilökohtaisesti pidin eniten Reggaeton- sekä Soca-liikkeistä. Kaiken maailman salsa-samba-chachacha-tyyppiset askeleet menivät ohi lujaa kovaa. Mutta tuo Soca... oih!

Jambailan jälkeen tuli sitten tunti Zumbailtua. Eipä se nyt ollut yhtään niin erikoista enää tuon Jambailan jälkeen. Helpommin menivät päähän kyllä nuo Zumba-liikkeet kuin ne Jambailan... Mutta ainakin tuli taas sheikattua ja hyllyteltyä ties mitä osasia ja sehän on aina yhtä naisellisen ihanaa.

Tänään olisi ollut Dancehall reggae-tunti. Se tunti, jonka takia oikeastaan edes tuonne ilmottauduin, koska olen aina halunnut päästä kokeilemaan sitä. Vaan arvatkaapa kahdesti kenellä on tänään taas takapakkia sairauden kanssa. Niinpä niin. Hommasta tekee vielä ihanemman se, että tuo Soca, johon ihastuin eilen, olisi ollut Dancehall reggae-tunnin jälkeen. Ettäpä siinä menivät ne sitten. KIITOS TERVEYS (tai oikeastaan sen puute).

Muutenkin alkaa olla epätoivoinen olo, joten ei kai auta muu kuin ottaa huomenna puhelin kauniiseen käteen heti aamusta ja soitella jonnekin päin Joensuuta. Ei ole kiva popsia kortsikkaa turhan takia. Jos vaikutuksia huomaisi, asia olisi eri. Mutta kun on yhtä soutamista ja huopaamista niin äääh kiinnostaa todella paljon tuollaisten myrkkyjen popsiminen.

Parhainta tässä tietenkin on se, että Peijaksessa tuo hoitokontakti pistettiin poikki v. 2009. Pistivät lapun mukaan, että tähystys sitten viimeistään 2012. Sen jälkeen en ole hakeutunut hoitoon taudin takia - ei ole ollut tarvetta. Nyt on. Vitsinä siis se, ettei Peijaksesta ole lähetetty eteenpäin tietoja mihinkään Joensuuhun päin, koska en ole pyytänyt eikä niitä taida siis koneilta löytyä. Sydänpuolen hommat löytyy, mutta ei nuo suolipuolen. On siis todella hauskaa miettiä minne pitäisi soittaa ja kuka ehkä haluaisi kuunnella ja auttaa. Päädyin suuressa epätoivossani jonkinlaisen gastrohoitajan puhelinpäivystysnumeroon. Jännityksellä odotan miten asiaani suhtaudutaan - tässä, kun on se pikkujuttu, että sen koko kesän olen täällä pääkaupunkiseudulla päin enkä tiedä suostuuko lääkäri minua puhelimessa hoitamaan. Lähinnä kyllä yrittäisin vain penätä isompaa kortsikka-annosta, koska ei tuo 40mg selkeästikään riitä - vaikka aika jykevä onkin. Käymään voisi mennä sitten joskus syksyllä. Tähystyksen ne määrää kuitenkin tälle vuodelle (mie en tahdo, en jaksais millään!!!), jos hoitoon ottavat...

Sen lisäksi tässä alkaa kohta olla pieni psykologinen ongelma syömisen suhteen. En nimittäin tätä menoa osaa enää kohta syödä muuta kuin broilerin koipia ja kaikkea nestemäistä. Sitä alkaa yhdistää tietyt ruoka-aineet kipuihin ja oireisiin (tässä tapauksessa lähes kaikki kiinteä ruoka), jolloin niitä alkaa vältellä. Onneksi miulla taitaa kuitenkin olla aika hyvä ruokahalu, etten nyt ihan kokonaan unohda syömistä. Sen tosin olen nyt päättänyt, että punaisen lihan nauttiminen vähenee runsaasti (vaikka hyvin harvoin itse kotiin ostan muuta kuin kanaa tai kalaa). Eikä taida olla alkoholin koskemiseen asiaa ennen kuin ollaan terveiden kirjoissa. Katsellaan sitä sitten taas syyskuussa synttäreillä...

Viikonloppua!

  

Porukat painelivat mökille! Olemme siis isoveliseni kanssa kahdestaan täällä pitämässä kämppää pystyssä. Saa nähdä mikä kodinkone hajoaa ensimmäisenä ja sitä rataa, mutta eiköhän tässä taas kaikki mene mukavasti.

Viikonlopun ohjelmassa on ollut Jukkapojan keikka Jemmassa, joka oli sopivan letkeää meininkiä. Oli vain liikaa ihmisiä ja aivan liian kuuma niin hiukan oli tukalat oltavat.

 

Eilen sitten oli suolivammapalstalaisten kanssa tapaaminen. Oli mukavaa nähdä niitäkin ihmisiä pitemmästä aikaa. Mennyt kuitenkin vuosi siitä, kun osaa tyypeistä nähnyt. Alkaa hiukan olla aikansa elänyt sekin palsta tietyllä kierolla tavalla. Onneksi nyt, kun asustelee hiukan kauempana pk-seudulta niin ei tule ihan yhtä paljon tapailtua noita ihmisiä. Ei siis sillä etteivätkö olisi ihania ihmisiäm, mutta ainahan sitä välillä kyllästyy.

Onnistuin kadottamaan tuon piuhan, jonka avulla siirretään kuvat kännykästä koneelle, mutta kuten varmaan jo arvanetekin - se löytyi. Etsin kissojen ja koirien kanssa, mutta sitten valitin veljelle, että yhyy on kadonnut johtoni mun. Veli käveli ensimmäiselle astialle ja totesi: 'Tässä se on'...

Katselen tässä Mulania Disney Channelilta. Siinä on kyllä yksi tajuttoman hieno lastenleffa! Ja kuten arvata saattaa - vatsa ei ole tästä siiderin kittaamisesta tykännyt taas ollenkaan. Pitänee tänään yrittää levätä, vaikka pitäisi nähdä paria kaveria ja juhlia toisen synttäreitä...

Minä olen luonut maailman.

Hiljaisia kysymyksiä tyylillä: Entä jos? 

Sillä silmänräpäyksessä,

Minä olen luonut maailman.

Se seuraava asia, joka pitäisi nyt mennä kirjoittamaan ylös. Tuossa eilisen kävelyn aikana sitä pohdiskelin nimittäin. Ihanaa muuten olla taas siinä kunnossa - tavallaan - ettei tarvinnut puskiinkaan pysähtyä tuon 7km aikana. Kyl se on pienestä onni kiinni!

Hedelmällinen tulkinta Romeosta ja Juliasta

The way you feel is OK its never gonna change anyway

It hit me I got everything I need

Are you ready to be liberated
On this sad side city street
Well the birds have been freed from their cages
I got freedom and my youth
Yeah, I got freedom and my youth

[The Distillers - Young crazed peeling]

Tule tule raha, mene mene raha

Mutta älä kasaannu taskuun!

Niinpä lauloi Irwin jo aikoinaan ja eiköhän tuo ole suhteellisen allekirjoitettavissa.

Eilen kävin kierrätyskeskuksessa. Hietalahden. Ei ollut kovin kummoinen paikka, mutta silti sain sinne 9e kulutettua. Hups. No, löysin kaverille synttärilahjan. Se maksoi eniten koko hommassa. Tapansa mukaisesti tämä kaappasi mukaansa ainakin yhden laukun, jolla on hyvä tulevaisuus siellä vaatekaapin pohjalla. En vain voinut vastustaa tuota kuosia!

Tänään taasen tein sitten päätöksen. Koska en saa tatuointia tänä kesänä enkä lävistystäkään, tilaan koruja, jotta voin venyttää 6mm korvavenytykset siihen 8mm. Eipä noita koruja sitten tullutkaan tilattua kuin melkein 40€ edestä. Hupsista! Siinä oli kyllä mukana siis muitakin kuin venytyskoruja. Tilasin samalla lisää päitä ja banaaneja. Ja niitä 8mm koruja kuitenkin lähti mukaan 4kpl. En sitten muistanut pistää postitusosoitteeksi tätä pk-seudun osoitetta vaan paketti käy Outokummun kautta. Että tässä sitä saa sitten odotella... kolmisen viikkoa ainakin?

Ajatuksia suoraan naamakirjasta (sinne ne ensimmäisenä tulee aina kirjattua):

Mietin yöllä 1 aikoihin, kuka helvetti antaa koiralleen nimeksi Kana? Harkitsin myös vaihtoehtoa, että joku ulkoiluttaa ihan oikeaa kanaa täällä Käpylässä. Sitten mietin, että ehkä sen koiran nimi olikin esim. Nana? Mut tykkäsin eniten tosta kanan ulkoilutus-vaihtoehdosta, joten tyydyn siihen.

Alla isosiskon ohjeistus kämpänvaltaajalle - siihen onkin hyvä lopetella! 

Lisää myrkkyjä!

Tällä kertaa sain vain 40mg annoksen. Öhhöm, ihan loogista varmaan joo...

Tuhat ja yksi asiaa pään sisällä, joista voisi kirjoitella, mutta ei vaan jotenkin nyt halua.
Ei jaksa. Liikaa ollut tässä neljän seinän sisällä. Ajattelin tänään olla rohkea ja lähteä käymään kierrätyskeskuksessa ja toivoa, ettei vatsa oireile. Paskempi homma, jos oireilee (aika kirjaimellisesti).

Rahaa palaa taas kuin roskaa (30e meni eilen apteekkiin, oujeah!), mutta enköhän mä Jyväskylään asti pääse vielä hengissä. Ja takaisinkin.

Elokuun sossuasiat pitäisi hoitaa. Pitäisi myöskin kaksi mekkoa hiukan tuunata, koska kotona on ompelukone. En vain oikein tiedä miten toinen niistä olisi järkevintä muokata.

Ensi viikolla olisi oikein miellyttävää, jos tanssitunneille pääsisi. Huomenna pitäisi nähdä yhtä kaveria - enköhän kykene ehkä siihen. Perjantaina pitäisi istuskella Jukka Poikaa kuuntelemassa kavereiden kanssa ja lauantaina tapailla suolivammapalstalaisia. Jee! Nyt jopa tuntuu, että olisi melkein energiaa, kun on taas syönyt hiukan.

Päivän polttavimpia nyt ovat olleet: F-vika, koalat ja niiden sukupuutto, kuumat naislaulajat, seksomnia, tiedän-ehkä-jopa-vähän-mitä-ehkä-haluan-elämältäni, kehittyvätkö suomalaiset siihen suuntaan, ettei kohta haittaa sikiötä vaikka äiti ryyppäisi eikä maksaa vaikka ryypättäisiin runsaasti?

Huomasin myös, etten osannut ottaa vakavasti eilistä selkeästi vastavalmistunutta lääkäripoikaa. Kyllä lääkärimiesten kuuluu olla vanhoja, yrmeitä ja ilkeitä. Ja näyttää siltä, että niillä voisi ehkä mahdollisesti kasvaa parta. Hah! Mutta oikeasti, tuo sanoi muutamankin lauseen, joka ei kyllä pidä paikkaansa sitten, jos olisin hakenut apua ihan gastrolta. Toisaalta eipä päivystyslääkärien tarvitsekaan olla erikoistuneita noihin meidän sairauksiin. Jonka lisäksi tuo lääkityksen laskuohje on päin helvettiä määrätty. Hervottomimman naurukohtauksen sain - ironian takia - kun lääkäri kehotti: "Mene lääkäriin!"

Aivan. Tässä siis oli pointtina se, että pitäisi hakea Joensuusta sitten oikeasti gastrolta hoitoa, jos oireet jatkuvat vielä tämänkin kortsikka-kuurin jälkeen. Huvitti silti!

Hetken aikaa, jos koomailisi. Sitä enne kävisi suihkussa ja sitten koomailun jälkeen katsoisi, jos olisi lähtökunnossa. En oikeasti pysty enää olemaan täällä neljän seinän sisällä! ...saa tosin nähdä kauanko uskallan olla liikenteessä sitten tän terveyden kanssa. Sinänsä ollut tänään kyllä aika hyvä päivä. Menen koputtamaan puuta.

Kesäsuunnitelmat on kivoja

Kesäsuunnitelmat on kivoja. Tosin johan tässä elämän varrella on se opittu, ettei koskaan ikinä pitäisi suunnitelmia harrastaa. Eipähän ainakaan ota päähän, jos menevät mönkään.

Riihimäki-hommat meni tosiaan penkin alle. Lauantaina en pääsyt kuuntelemaan Tukiaista (ylipäänsä ulos talosta siis). Sunnuntaina en nähnyt ystävääni, joka on pitänyt koko kesän nähdä, mutta tuottaa hiukan ongelmia tämä terveydentila. Tänään jaksoin sentään kaupassa käydä, mutta en päässyt Jambaila-tunnille. Ärsyttää, koska yhden niistä jätin jo väliin. No, toisaalta ensi viikolla on vielä yksi, mutta olisihan se ollut kiva kahdesti kokeilla. Jos se siis olisikin ollut kivaa! 

Kanaa, Gefilus-mehua, mustikkakeittoa, kivennäisvettä, mansikoita, kermavaahtoa, täysmaitoa. Kuulostaa sangen epäterveelliseltä, mutta hiukan on tarvinnut tässä energiaa - muutakin kuin sitä mustikkakeittoa.

Kortsikka-kuuri loppui tänään. Joten ei ihmekään, että on ollut kamala päivä. Noin niinkuin päänsäryn ja muiden kanssa. Kuinkahan kauan siinä menee, että tuo myrkky oikeasti kehosta taas poistuupi? Viimeksi olo taisi täysin normalisoitua tyyliin puolen vuoden jälkeen. Ei siis hirveästi tekisi mieleni käydä uutta kuuria hankkimassa, mutta jos vaihtoehtona on syömättä peiton alla loppukesä niin kai sitä pitäisi taipua.

Sitä ennen kuitenkin Dr Housen neuvoja voisi kokeilla. Sama kai se on millä sitä itsensä myrkyttää.

Epätervettä päivää!

Maanantai oli hieno päivä. Maanantaina minä söin! ...sitten kärsin. Niinpä päädyin tekemään päätöksen tämän akuutin taltuttamisen suhteen, että ei sitten syödä. Tarvitseeko tässä kohtaa mainita, että se on ihan looginen päätös, kun kyse on suoliston tulehdustilasta ja tarkoituksena on antaa suoliston levätä? Mainitaan sitten. Lue edellistä lausetta edeltävä lause, jos ns. syömättömyys vaikuttaa mielestäsi idiotismilta.

Sinänsä olen onnellisessa tilassa, että pystyin vielä edes syömään ilman järjettömiä kipuja. Lääkityksestä on siis ollut jonkin verran apua, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Huomenna kuurin päättyessä, en hirveän paljon haluaisi uusintaa ottaa tässä kesän aikana. Ensinnäkin hoitoa on hankala hakea (kunnollista), koska täällä päässä ketään ei kiinnosta, koska olen kirjoilla jossain aivan muualla. Toisekseen aikaisemminkin kiroamani lääke on sellainen myrkky, jota ei mielellään sisuksiinsa pistä.

Joka tapauksessa tiistaista eteenpäin ruokavalioon onkin sitten kuulunut kivennäisvesi ja mustikkakeitto. Tiistaina nautin myöskin karpalomehua sekä mansikka-mustikka-anansmehu-smoothien. Ajatella! Yksi jännä juttu on myöskin se, että suklaan kanssa ei ole mitään ongelmia, joten sitäkin on tullut syötyä - pari palaa päivässä energian saamiseksi.
Viidettä päivää nyt siis mennään lähinnä mustikkakeiton makuisissa tunnelmissa ja voin kertoa, että ei ole edes nälkä oikeastaan. Tässä vaiheessa sitä alkaa olla jo tottunut. Tosin totuuden nimissä olen uskaltanut viimeisenä kahtena päivänä jopa syödä hiukan kanaa! Ajatella! Eikä ole tullut kauheita kipuja tai muita oireita, joten tänään ajattelin myös syödä hiukan kanaa. Jos joku nyt sitten miettii onko näistä ns. syömättömyyspäivistä ollut hyötyä niin kerrottakoon, että kyllä on. Kivut ovat tosiaankin vähentyneet, samoin verentulo ja muut oireet. Pahoinvointi toisaalta ei ole muuttunut miksikään. Ai niin, taisin unohtaa mainita, että olenhan syönyt turkkilaista jogurttia aamulla - vähän ja Gefilus-mehua on tullut tässä nautittua. Painoon ei muuten ole ollut vaikutusta tällä kuurilla.

Vaan siitä en pidä, että tuossa mustikkakeitossa on niin paljon valkoista sokeria... *murinaa* Jos olisin rikasrikasrikas niin varmaan ostaisin mustikoita (jostain) ja tekisin itse, muttakunmuttakun... Siitä taas tuli mieleeni, että pitääkin jostain tilailla Steviaa tuossa syksyllä.

Joka tapauksessa Colitis Ulcerosan parista ei varmaan muuta. Tässä niin kauan jatkan tuota mustikkakeittolinjaa kuin on tarpeen. Vaan sittenhän voin siirtyä LQTS:n pariin, tunnetaan muuten tuttavallisemmin Pitkä QT-oireyhtymänä.

Eilen piti tosiaan olla mukana talkoolaisena Riihimäellä, mutta sepä lopahti aika nopeasti alle 3h hommailun jälkeen. Olin laittamassa pöytäliinoja ja totesin, että nyt ei kyllä tunnu kovin mukavalta. Eipä tuolla ollut lämmintä kuin huhujen mukaan jotakuinkin +34 ainakin. Voin kertoa, että ei tällä terveydellä hirveästi helteillä hihkuta. Siispä luovutin. Todennäköisesti olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä minusta. Sinänsä harmittaa, koska olisin ollut VIP-ravintolassa kahvia keittelemässä ja olisi mennyt siinä mukavasti pari päivää, mutta hei - ainahan meikäläisellä on tämä blogi! Kuten ehkä jutun pituudestakin jo huomaa - on mulla melkein elämä!

Mainittakoon vielä, että lähiravintolassamme Piilopaikassa olisi tänään Johanna Tukiainen esiintymässä eikä kukaan halua lähteä kuuntelemaan ja katselemaan tuota Suomen Prinsessaa. Yhyy! Olen surullinen.

Laitetaanpas tähän loppuun vielä biisi, joka minua kovasti huvittaa: