Pohdiskelin tuossa aamulla herätessäni sitä kuuluisaa ihmisen erkaantumista luonnosta. Tai siis luonnonläheisyydestä tai miten ikinä sitä haluaakaan sanoa. Jokatapauksessa se sellainen, ettei eletä ihan niin paljon tuon luonnon mukaan kuin joskus muinoin on eletty. Vaikka luonto onkin ainoa asia, jota ihminen ei koskaan, milloinkaan tule hallitsemaan. Yritystä kyllä tuntuu olevan...
Joka tapauksessa, aina puhutaan siitä miten keväällä kaikki herää henkiin ja niinhän tapahtuukin. Luonnossa. Mutta nyt, kun on taas tulossa syksy, huomasin, että suurimmat muutoksethan tapahtuvat syksyisin. Ainakin tiettyyn ikään asti, ennen työelämää. Työelämä jaksottaa elämän sitten taas hiukan toisella tavalla.
Tulin vain pohdiskelleeksi asiaa, koska nyt on muutamakin kaveri muuttanut yhteen kumppaninsa kanssa, toiset etsii kämppää, koska joutuvat muuttamaan opiskelijakämppiin opiskelujen alkaessa ymsyms. Suurimmat muutokset muutenkin tapahtuvat aina siinä kesän jälkeen, kun syksy alkaa taas hyppimään silmille. Ei ihme, jos on sopeutumisongelmia elämän suhteen, kun eiköhän ihmisellä ole jonkinasteinen luontainen vuodenaikakello vielä kehossa toiminnassa. Toisaalta en kyllä ole tutustunut milloin ihmiset esimerkiksi pesää aloittaisivat tekemään tuon luontaisen kellon mukaisesti. Hmm, mutta onhan tässäkin havaittavissa ne ihmisten pariutumisvaiheet. Tiedättehän - se pariutumisvuosikello.
Talven jälkeen potkitaan vanhat heilat pellolle, koska päästään eroon siitä pimeän ajan yksinäisyyden ja kylmyyden tunteesta. Keväällä sitten siinä katsellaan kuin kaniinit niitä uusia kumppaneita ja pariudutaan, koska on se aika vuodesta yksinkertaisesti. Kesäksi todennäköisesti hankitaan uusi heila, koska hei - pitäähän sen kesäheilan olla selkeesti kuumempi ja villimpi kuin joku tylsä kevätromanssi. Kesäheiloistahan ei tunnetusti tule yhtään mitään, koska kesäheilat eivät pärjää arjessa. Kesäheilasta päästään sitten taas kohti pimenevää syksyä ja talvea, jolloin halutaan nallekarhu(tar), jonka kainaloon käpertyä ja olla ihan tuitui.
Toisaalta siis tuo syksyn yhteenmuuttorumba saattaa osua juuri oikeaan väliin eikä tällä koko kirjoituksella ollut oikeastaan mitään pohjaa. Tai ehkä mahdollisesti olikin, mutta helleaivoni eivät oikein jaksa yhteenvetoja.
Viime yöstä voisin kyllä mainita muutaman sanasen:
Tapani mukaisesti olin hereillä vielä viideltä aamulla.
Yön aikana olen käynyt läpi mm. hukkumisen, syntymisen, jonkinasteisen lapsivesiaiheisen yhdistelmän edellisistä sekä äitini kuoleman. Ainiin ja hengittämättömyyden - puhumattakaan siitä hikisyydestä, limaisuudesta ja muuten ah-niin-eroottisesta-fiiliksestä, joka helleöinä valtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti