Maailman hienoin tunne on se, kun kädet tärisee holtittomasti
ja päässä sinkoilee tuhat loistavaa lausetta, jotka vain jollain tajuttoman kierolla, kaukaisella tavalla solmiutuvat yhteen.
Se tunne, kun ottaa kynän toiseen holtittomasti tärisevään käteensä,
toisella pitää kiinni vihosta,
ja alkaa kirjottaa.
SIINÄ hyvät ystävät on tuhat syytä miksi erinäiset flippailukohtaukset tiettyjen lääkitysten
alaisena ovat hyvinkin tervetulleita. Onko elossa olevampaa kirjoitusta kuin se, jossa näkyy kirjoittajansa mielentila - tajuttoman kirjaimellisesti?
Ah, olen rakastunut sanoihin ja kuviin. Tunnelmiin ja ajatuksiin. Tunteeseen ja mielentilaan, joka voisi olla hyvin, hyvin addiktoiva ellei se olisi loppupeleissä niin pirun energiasyöppö. Tasapainoisuus on se asia, joka loppupeleissä pitemmän päälle tekee minut hulluksi. Tukehduttaa kaiken mikä on minussa hyvää ja arvokasta.
"Tohtori sanoi, niin se sanoi, ei ole hätäpäivää tytöllä. Laihtuu kyllä eikä syö, mutta painoindeksin mukaisesti lievää ylipainoa hallitsee."
"Äiti, mä en vieläkään osaa kuoria perunoita. Siksikö mä jäin taas yksin?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti