Mainitsin katsoneeni toissapäivänä elokuvan 'The Runaways'. Nyt sitten ajattelin kirjoitella siitä jotain, kunnes tajusin, ettei oikeastaan jäänyt koko elokuvasta mitään mieleen. Ei sillä, että edes eilisestä päivästä lääkehuurun ja yleisen sangen mielenkiintoisen olotilan takia olisi paljon muistikuvia jäänyt.
Toisaalta syy voi piillä siinäkin, että elokuva oli suhteellisen laimea tarinaltaan.
 |
| Lähde |
On aina yhtä mielenkiintoista katsoa elokuvia, jotka jakavat mielipiteet kutakuinkin kahtia sen mukaan onko asiaan perehtynyt ihminen vai katsooko elokuvan tietämättä asiasta sen enempää. The Runawaysin kertoessa samannimisen tyttöbändin tarinaa, voi moni asiaan mahdollisesti perehtynyt repiä hiuksiaan, elokuvat kun kuitenkin ovat aina ensisijaisesti enemmän tai vähemmän viihdettä. Eikä todellisuus ole koskaan tarpeeksi viihdyttävää - ainakaan, jos sen sellaisenaan valkokankaalle tunkee.
Yllättynyt olen kovasti siitä, ettei roolisuorituksista ole pahaa sanottavaa. Dakota Fanning ja Kristen Stewart eivät kuulu näyttelijöihin, joiden töihin olisin pahemmin aikaisemmin tutustunut, mutta asenteet ovat kyllä Cheriellä ja Joanilla kohdillaan. Michael Shannonin esittämä manageri Kim Fowley oli hahmoista kuitenkin mieleenpainuvin. Hänen rinnallaan muut hahmot tuntuivat olevan lähnnä pelkkää ylimääräistä täytettä.
Jostain syystä en oikein päässyt kummankaan varsinaisen päähahmon elämään kiinni. Jokin jäi pahasti uupumaan ja loppupeleissä olisin odottanut hiukan enemmän taistelua - kysymyksessähän on kuitenkin tietä raivaava ilmiö. Elokuva toki keskittyy enemmän Cherien ongelmiin - onhan käsikirjoitus tehty Cherie Curryn kirjaan pohjautuen - mutta ainakaan minun tarpeisiini ei hänen elämäänsä pohjustettu tarpeeksi, jotta hahmo ei olisi jäänyt niin pintapuoliseksi ja sitä kautta koko elokuva laimeaksi. Vaikka kuinka yrittäisi vääntää tähän sitä ulottuvuutta, että painopiste olisikin Cherien ja Joanin välisessä suhteessa, ei se tee elokuvaa yhtään sen sisältörikkaammaksi.
En tiedä En osaa oikein sanoa muuta kuin, että kaikki tapahtui yksinkertaisesti liian helposti ja homma vain soljui eteenpäin normaaleine riitoineen. Äh. Too easy, too easy. Siitäkään huolimatta elokuva ei varsinaisesti ollut tylsä. Tosin oman osuutensa tähänkin asiaan varmaankin toi se, että Kristen Stewart Joan Jettinä - TOIMII! (Lue: Kuuma, kuumempi, kuumin ja siinä jo tarpeeksi syytä kitua yksi elokuva läpi)
Ihan mielenkiinnosta vain mainittakoon, että elokuvan on ohjannut Floria Sigismondi. The Runaways on kyseisen hepun ensimmäinen elokuvaohjaus enkä ole yllättynyt saadessani huomata ohjauspohjan olevan musiikivideoiden parista. Floria Sigismondi on ohjannut musiikivideoita sellaisille artisteille kuin Marilyn Manson, Katy Perry, The Cure ja Muse. Muunmuassa. Ja tässäpä sivussa mainittakoon, että The Runawaysin käsikirjoituksen on kirjoittanut - tättärää - Floria Sigismondi! Perustuen tosiaan siihen Cherie Curryn kirjaan 'Neon Angel: A Memoir of a Runaway'. Ehkäpä juuri tässä voisi piillä syy miksi elokuva on jäänyt niin laimeaksi? (Tiedättehän - sokeutuminen omille teksteilleen ja näkemyksilleen ja loppupeleissä on vaikea enää erottaa mitä kaikkea kannattaisikaan tuoda valkokankaalla oikeasti esille, jotta jopa katsojat saisivat yhtä syvällisen kokemuksen elokuvasta kuin tekijä)
Jos kuitenkin jättää sivuun itse tarinan, voin hyvillä mielin sanoa, että tykkäsin kovasti monista kuvista, tunnelmista, valaistuksen käytöstä ja juurikin siitä hiukan musiikkivideomaisesta kosketuksesta.
| Lähde |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti