Sitä aletaan pikkuhiljaa olemaan voiton puolella taas! Vaikka liian aikaisin varmasti iloitsen. Eli enpäs iloitsekaan vielä. Saas nyt nähdä onko ensi viikolla kunnossa vai ei, kun tähän asti edelleen on tätä, ettei ennen kello kahta pysty mitään tekemään. Ja se aamupala ja aamulääkkeet... YGH! Mikä saavutus, että saa ne alas. Mutta myöhempiä ajankohtia kohden alkaa jo ruokakin maistua enemmän. Se on sentään hyvä merkki. Väsymys on aivan siunaamattoman korkeatasoista. Yöt, tai lähinnä nuo aamut, on siitä mielenkiintoisia, että vaikka olo alkaakin olemaan parempi, silti tuntuu kuin olisi jotenkin huonommassa kunnossa. Voimat on jossain ihan teillä tiettömillä ja on suuri saavutus, ettei kaadu matkalla vessaan. Huh huh. Huh huh.
Mutta osaapahan taas terveenä arvostaa sellaisia pikkujuttuja elämässä kuten sitä, ettei satu koko ajan johonkin, saa nukkua yönsä suhteellisen rauhassa eikä meinaa halkaista päätään jokaisella vessareissulla. Saatika nukahtaa pöntölle joka kerta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti