Ovat suurimmat ongelmat ah-niin-ihanan Premieren parissa taltutettu, vatsalihakset naurettu enemmän tai vähemmän kipeiksi, kuoltu leffan muistuttaessa paatoselokuvaa (taimitäikinä, ajatelkaa ruisleipämainosta yhdistettynä sellaiseen ihanaan suomalaiseen melankoliaan) ja tietenkin kehitelty materiaalista jo ihan toisenlaistakin elokuvaa.
Niin, että raakaleikkaus hyvässä vauhdissa. Noin puolet siitä tänään tuli tehtyä med Hanna.
Ettäpä siinä se lastenhuone rakentuu.
PS. Luovutin ja korkkasin kortsikkapurkin. Omnom! En malta odottaa tulevia 10 kiloa, nivelsärkyjä, entistä unettomampia öitä, hormoninäppylöitä, järjetöntä pahaa oloa ja ruokahalun kasvua. Tietenkään ei sovi unohtaa näitä 'Hei, musta tuntuu kuin oisin humalassa!'-tyyppisiä hetkiä saati niitä 'Hei! Mä olen muurahainen!"-fiiliksiä. Toisaalta ehkä sitten hilpasen tämän pienen dopingin avulla IB-tehtäviä sen jälkeen, kun on harjattu hammasharjalla jokainen nurkka ja kolo. Unohtamatta annoksen laskiessa saapuvaa väsymystä ja ahdistusta ja siitä 3-6kk vievästä kehon toipumisajasta tuon lääkityksen kourista. Minä kuljen sitten alasti hyvin pian, koska vaatteeni eivät mahdu päälle, kun eivät ne edellisenkään kuurin kilot olleet ehtineet vielä tippua. Jei! Onneksi kouluhuppari sentään on sen verran iso, että mahtuu eikä sitten ainakaan tarvitse miettiä mitä laittaisi päälle. Oisko sittenkin pitänyt vaan jatkaa syömättömyyttä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti