Satasella sadattelua

Nymmää tein sellasen tempun, että ensinnäkin huomasin tän olevan 100. kirjoitus tässä blogissa. Ha ha ha. Mites tää nyt taas menikään? Koulublogi? Joopajoo. Suomea ja englantia? Joopajoo. No, eiköhän se englanti sieltä taas puske läpi jahka kouluun asti päästään taas. Ja, jos miun tekee kerta mieli bloggailla niin sama kai se on mihin osoitteeseen päättömiä ajatuksiani kirjoitan. Vai?

Hetken harkitsin, että tässähän pitäisi varmaan tehdä joku todella hieno postaus nyt sitten sen 100. kirjoituksen kunniaksi, mutta toisaalta suollan niin paljon tekstiä, että antaa olla. Ennen kuin huomaankaan olen jo seuraavissa pyöreissä ja sitä rataa... Viimeistäänkin, kun iskee se koulun ja Outokummun aiheuttama ahdistus ja muu. Nyt kesällä sentään on lähinnä kärsinyt vain ns. globaalivitutuksesta enimmäkseen. Ja sillä tiellä ajattelin jatkaa nimittäin katsoin eilen sellaisen elokuvan kuin 'Black Swan' ja siis hei hyvää päivää taas!

Lähde

Ehdin vilkaista elokuvaa n. puoli tuntia, kun mietin miksi ihmeessä en saa ensimmäistäkään otetta koko teoksesta. Syy oli hyvin selkeä, kun vilkaisin näytölle, jossa keikisteli ärsyttävääkin ärsyttävämpi Natalie Portmanin esittämä ballerina. Heti alkumetreillä olisi tehnyt mieli ottaa pesäpallomaila ja huitaista akkaa päin näköä - eihän tuollaisessa 'yhyy mulla ei oo luonnetta nimeksikään ja oon vaan tämmönen tyhjä taulu, joka haluaa olla täydellinen olematta yhtään mitään oikeastaan'-hahmossa ole minkäännäköistä ideaa. Herranpieksut. Josta pääseekin siihen, että toisinaan hahmon ärsyttävyys voi olla hyväkin asia, mutta tässä kohtaa on pakkoa sanoa, että ei näin. Se paljon puhuttu ja peräänkuulutettu samaistuttavuus puuttui täysin. Mitä samaistuttavaa henkilökohtaisesti voin nähdä noin tyhjässä taulussa? Lisänä vielä se tajuttoman rasittava 'haluan olla täydellinen'-vingunta. Näin ollen, kun en saanut otetta ballerinasta, jäi koko elokuva hyvinkin laimeaksi. Voi kyllä sanoa, että tuli katsottua loppuun vain sen takia, että tiesi tietyllä tasolla olevan hiukan typerää jättää 'psykologinen trilleri' katsomatta loppuun asti. Eihän sitä koskaan tiedä mille ulottuvuudelle se saattaisi viedä.

Sitäpaitsi en ymmärtänyt miksi ihmisen pimeä puoli oli niin vahvasti yhdistetty seksuaalisuuteen. Tai siis... Miten sen nyt sanoisi. Jos mietin asiaa henkilökohtaiselta kannalta niin en ymmärrä mitä tekemistä seksuaalisella vapautumisella, henkisellä kasvulla ja itsenäistymisellä on sen ihmisen olevinaan pimeän puolen kanssa. Ihminen kuitenkin ehtii elämänsä aikana syntyä melko monta kertaa uudestaan ja vaikka siinä sivussa vähän flippaisikin niin suhteellisen hyvin on tuntunut aika monella jampalla menevän. Normi setti - miksi se nyt tuolle akalle oli niin hankalaa hyväksyä tiettyjä asioita itsessään? Rasittavuuden multihuipentuma.

Sitten, jos lähden miettimään asiaa ei-niin-henkilökohtaisesti, löydän itseni pelottavien ajatusten ääreltä tämän elokuvan herättämänä. Elämme tietääkseni vuotta 2011 (korjatkaa, jos olen väärässä). Jo pelkästään se, että elämme 2000-luvulla, huokuu tiettyä avoimuutta ja tiettyjen roolimallien musertumista sekä muuta sellaista mukavaa, tiedättehän? Sitten meillä on haastajana nurkassa elokuva, jota kehutaan maasta taivaisiin - ainakin tietyissä piireissä. Miksi tuo teos sitten on ollut hyvä kenenkään mielestä?

Keskimäärin mitä lueskelin ihmisten mielipiteitä elokuvasta - etenkin suomalaisten nuorten naisten - ei Black Swan todellakaan ollut uponnut moniinkaan. Ihan jo pelkästään olemalla psykologiseksi trilleriksi aivan liian alleviivaava eli Hollywoodmainen eli tyhmälle katsolle suunnattu. Jos vaihdamme kuitenkin suhteellisen avomielisestä katsojasta röntgenkatseemme esimerkiksi (järjettömästi yleistäen) Yhdysvaltoihin päin, toimivat teemat huomattavasti paremmin. Pelkästään tuo seksuaalisuusteema kaikkine homoseksuaalisine viittauksineen, voi olla hyvinkin helposti samaistuttava kamppailun aihe. Tästä mutu-tuntumalla, jos lähtisin vertailemaan uskonnon merkitystä tämänhetkisten suomalaisten ja yhdysvaltalaisten elämässä, veikkaisin yhdysvalloissa hiukan olevan enemmän kukoistuksessaan jos jonkinlaiset uskonnot. Ja sitäkautta suhtautuminen kaikkeen noinkin saastaiseen hyvinkin erilaista. Itseasiassa, kun asiaa tarkemmin ajattelee, Black Swanin päähahmo on selkeästikin samaistuttava niille, jotka ovat saaneet tiukan kasvatuksen. Hah, ei siis oikeastaan ihme, että elokuvasta on tykätty. Ja siis tiukalla kasvatuksella tarkoitan todella tiukkaa kasvatusta. En sellaista normaalia turvallista kasvatusta vaan esimerkiksi fanaattista uskontoon perustuvaa kasvatusta. Jos nyt ymmärrätte mitä ajan takaa. Sellaista, joka oikeastaan saattaa hyvinkin rikkoa ihmismielen, viimeistään murrosiässä. Sellaista, joka oikeastaan rikkoo hiukan ihmisoikeuksiakin, jos sille linjalle lähdetään.

Se oli elokuvan pelottava elementti. Että löytyy paljon ihmisiä, joiden on helppo samaistua henkilöön, jolla voi olla noinkin paha olla ihmisen perusluonteeseen kuuluvien asioiden parissa - siitä täydellisyyden tavoittelemisesta puhumattakaan. Mitäköhän kaiken tämän jälkeen tulenkaan ajattelemaan niistä ihmisistä, jotka ovat elokuvan nähneet ja siitä pitäneet?

On se joskus hieno tunne, että on vapaankasvatuksen hyvin kieroutunut, mutta itsensä kanssa soljuva tulos.