Sivulauseena mainittakoon, että tämän hetkinen flunssa tappaa enemmän kuin tahdistimen vaihdon jälkifiilikset. Mainittakoon sekin, että kaikesta huolimatta ( = "EN MÄÄÄ ALA ENKÄ TEE TÄTÄ TEHTÄVÄÄ") pääsin jopa elokuvanhistoria-kurssin läpi ja sain analyysi-kurssin arvostelutehtävän tehtyä. Jännää tämä! Vaikka henkilökohtaisesti koen jonkun leffa-arvostelun kirjoittamisen pirun vaikeaksi (pistetäänpä sekin nyt sitten tuonne loppuun ihmisten iloksi). Analyysin kirjoittaminen olisi ollut huomattavasti eri asia, mutta toisaalta tiedä häntä sitten johtuuko sekin vain siitä, että kaiken kirjoittamisen suhteen tuppaan olemaan melko vaativa itseni kanssa ja ärsytti, kun arvostelussa puolet tekstistä meni enemmän analyysin puolelle kuin arvostelun. Ja kyllä vaan ystävät rakkaat, siinä on siis vissi ero siinä kirjotustyylissä, älkää yhtään yrittäkö... (tähän kuuluisi virnistys) Nojoo, mutta sitten, kun pitää alkaa jotain oikeasti teknisiäkin asioita ajattelemaan niin sitten olen lirissä. Minähän en ymmärrä kameraliikkeistä ja editoinnista yhtään mitään. Toisaalta - eikö se ole jo huomattu, että osaan kirjottaa sujuvaa paskaa melkein mistä vaan saaden sen kuulostamaan suhteellisen uskottavalta...
 |
| 2005, tunnetaan myös mun 'sweet sixteen' kuvana ;) |
Kuiva yksinäisyys
Kuolema istui vieressäni sillan kaiteella. Puisessa kädessään se piteli konjakkipulloa, josta kulautti aika ajoin suuhunsa nestettä, joka valui jonnekin mustan nahkatakin alle.
”Tiesitkö”, se sanoi äänellä, joka muistutti hampaiden kirskuntaa.
”Tämä takki on aitoa nahkaa.”
”Aijaa”, mutisin hiljaa vastauksen.
”Se on tehty aidoista afrikkalaisista.” Kuolema sanoi naurahtaen tyytyväisenä.
Katseeni harhaili alla virtaavan veden pinnan alle. Ruskeat silmäni tutkivat helmeileviä, sileiksi hankautuneita kiviä.
Ne olivat kauniita. Kivet kestivät kaiken, ne taistelivat jopa virtausta vastaan vuosi toisensa jälkeen, kunnes virta olisi kuljettanut ne hippunen kerrallaan toiseen rantaan. Aurinkoisemmille vesille.
Kuolema tönäisi minua kylkeen.
”Piristy”, se sanoi keltaiset hampaanjämät leukaluista törröttäen.
Se katsoi minua tyhjillä silmäkuopillaan. Katseessa oli havaittavissa häivähdys huolta.
”Miksi?” kysyin hiljaa.
”Koska minä olen täällä! Ei mikään voi olla huonosti, eihän?” Kuolema naurahti ja otti kulauksen pullosta.
”Ota hörppy, se piristää!”
Huitaisin kädelläni Kuoleman ojentamaa pulloa. Se lensi alas, osui kiviin ja hajosi sirpaleiksi. Virta nieli lasinpalaset.
”Hö. Siinä meni hyvät juomat”, Kuolema sanoi harmistuneena. Se raapi puisella sormellaan otsaluuta ja tuhahti tyytymättömästi.
”Mikäs sinua oikein vaivaa?”
Puristin kaidetta rystyset valkoisina tuntien epätoivon aallon vyöryvän ylleni.
”Minä olen yksin. Et sinä ymmärrä sitä!” huusin.
Kuolema naurahti säikähtäneesti ja laski kätensä olalleni. Sen kosketus oli jäätävä.
”Minä olen Kuolema. Olen aina yksin. Mutta minä osaan ottaa siitä ilon irti, toisin kuin eräät.” Kuolema sanoi nuhtelevasti.
Kyynel poltteli silmäkulmassani. Annoin sen vierähtää poskelleni, josta Kuolema korjasi sen kylmällä hipaisullaan.
”Oh, katso!” se sanoi.
Kohotin katseeni ja kohtasin Kuoleman sädehtivät kasvot. Se piteli silmiensä tasalla puista sormeaan, josta pilkotti pieni vihreä lehti.
”Nyt minullakin on elävää seuraa”, Kuolema sanoi.
Sen äänessä oli pikkulapsen onnen tuntu.
”Sehän on hienoa,” mutisin.
”Äläs nyt”, Kuolema sanoi ja laski kätensä kaiteelle.
”Kyllä sinäkin olet suht elävää seuraa.”
”Mitä sinä tuolla tarkoitit?” kysyin hämmästellen.
”No kun sinä olet tuollainen”, Kuolema sanoi ja tökkäsi minua hellästi poskeen.
”Et ole elämäniloinen, kuten tuo lehti tuossa.”
”Pitäisikö minun?”
Irrotin otteeni kaiteesta ja ristin kädet syliini. Vedin keuhkot täyteen raikasta syysilmaa.
”Pitäisi”, sanoin ja annoin ilman lipua keuhkoistani.
Ilma yhtyi tuulen leikkiin, kierähti tummissa hiuksissani ja jatkoi matkaansa. Hetken päästä se pysähtyi ja tuntui kääntyvän hyvästelemään. Sitten se lähti jälleen etenemään.
”Niin pitäisi”, Kuolema sanoi ja työnsi minut alas kaiteelta.
Sillan päälle tosin. |
| 2011 - Huomatkaa paljon hillitympi after surgery-look - kun oon niiiiin aikuinen! |
Ja se yyberhuono leffa-arvostelu Venetsian Kauppiaasta: (...mutta siellä on yks lause, josta tykkään tosi paljon, vaikka siinä ei oo mitään järkeä! Mä boldaan sen teille!)
Venetsialainen nuorukainen Bassanio (Joseph Fiennes) halajaa Belmontiin kosimaan kaunista, kaunista Portiaa (Lynn Collins). Tämä operaatio kuitenkin vaatisi rahaa, jolloin kuvioihin astuu kauppias Antonio (Jeremy Irons), Bassanion hyvä ystävä. Bassanio haluaa lainata ystävältään 3000 dukaatia, joita kauppiaalla ei kuitenkaan sillä hetkellä ole. Niinpä Antionio joutuu kääntymään juutalaisen rahanlainaajan Shylockin (Al Pacino) puoleen. Shylock suostuu lainaan sillä ehdolla, että maksun myöhästyessä kolmen kuukauden takarajastaan, hän saisi paunan lihaa Antonion kehosta.
Michael Radford – elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja – on pysynyt hyvinkin uskollisena alkuperäiselle tekstille. Elokuvassa käytetään näytelmästä tuttua kieltä kaikkine korulauseineen. Tämä verottaa tietyllä tavalla elokuvan viihteellistä arvoa tehden elokuvasta entistä raskaamman. Toisaalta tällaisen elokuvan pariin tuskin eksyy tietämättä ollenkaan mitä odottaa.
Venetsian kauppiaassa on muutamassakin kohtauksessa säilytetty alkuperäisteoksesta tuttuja repliikkejä, jotka ovat lähinnä toimineet iskuina näyttelijöille. Tällä tavoin on onnistuttu sisällyttämään elokuvaan teatterille ominaisia piirteitä, jotka omalla tavallaan tuovat lisää syvyyttä Michael Radfordin tulkintaan. Toisaalta tällaisten ilmiselvien asioiden ääneen lausuminen voidaan tulkita katsojan aliarvioimiseksi. Repliikit kuitenkin on upotettu kohtauksiin niin taidokkaasti, etteivät ne riko elokuvan tyyliä ja henkilökohtaisesti pidin kovastikin elokuvan tästä ulottuvuudesta.
Valaistuksen avulla on luotu elokuvassa taitavasti kahdesta kolmeen erilaista maailmaa, joiden välillä vieraillaan mutkattomasti ja uskottavasti.. Juutalaisten asuinalue ’ghetto’ on huomattavasti pimeämpi ja likaisempi kuin loput Venetsiasta. Kaikkein kirkkainta on Belmontissa, jossa kaunis ja viaton Portia asuu. Pahaa enteilevää kuutakaan ei ole unohdettu ja Al Pacinon pistäessä parastaan Shylockin roolissa ei alakuloinen turmeluksen tunnelma jää pelkästään valkokankaalle vaan se näkyy ja välittyy katsojalle ei pelkästään näyttelijäsuorituksen vaan myös teknisten seikkojen saattelemana.
Tarinan sijoittuessa 1500-luvulle, ovat puvustus sekä lavastus tärkeässä roolissa. Heti ensimmäisenä ei silmään iskeydy oikeastaan minkäänlaista sanottavaa kummastakaan sillä elokuva on tältä osin uskottavasti toteutettu aina kristittyjen ja juutalaisten vastaan asettelusta eri henkilöhahmojen luonteiden esille tuomiseen. Venetsian kadut syleilevät aikakautensa asukkeja kuin luontoäiti luonnollista helmaansa.
Kielensä ja tarinansa puolesta elokuva on raskas kaksituntinen. Vielä, kun ottaa huomioon aikakauteen tyypillisen useimmiten melko pimeän näkymän, ei tätä elokuvaa rankan työpäivän päätteeksi kannata katsoa. Mutta jo pelkästään Al Pacinon koskettavan roolisuorituksen takia, elokuva kannattaa ehdottomasti nähdä edes kerran elämässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti